kun elämä alkaa potkimaan yhtä se potkii sitä niin kovaa että siitä on vaikee enää nousta. en voi edes kuvitella miltä se tuntuu kun menettää siskon, veljen ja siskon lapsen. voiko siitä enää ees selvitä, jatkaa elämää iloisena, nauraa huonoille vitseille tai olla ihana oma itsensä? mulla on niin huono olla kun tietää että toinen on palasina, miettii kaikkea paskaa. kumpa vois vaan ottaa itelle toisen surut kokonaan. miks toiset joutuu kärsimään niin paljon ja toisille elämä on pelkkää juhlaa?