IRC-Galleria

Asioita tapahtuu joskus niin yllättäen, mutta eihän me voida kuin sopeutua
ja elää tätä päivää niin kuin viimeistä, niinhän? Tämän tarinan tarkoitus
on muistuttaa, jotta eläkää!

Hyvä ystäväni avasi vaimonsa vaatekaapin ja otti sieltä esiin laatikon,
jonka sisällä oli silkkipaperiin kääritty leninki. "Tämä ei ole mikä tahansa
laatikko", ystäväni sanoi. Hän avasi laatikon ja tuijotti sen sisältöä.
"Vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme 7-9 vuotta
sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi säästävänsä sitä
erityistä tilaisuutta varten." "No luulisin, että tämä on kai sitten se."

Ystäväni asteli sängyn viereen ja asetti laatikon hänen vaimonsa muiden
tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä hautaustoimistoon, sillä
hänen vaimonsa oli juuri kuollut. Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi: "Älä
koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen päivä on
erityinen hetki."

Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja siivoan
vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa rakkaitten
lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä. Keskityn niihin asioihin,
jotka ovat minulle tärkeitä.

Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden. Ei
siksi, että se olisi jokin selviytymisleiri.

Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet vaatteet
päälle supermarkettiin.

En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, että on aika
lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa. Ehkä hän olisi
soittanut sukulaisilleen, läheisimmille ystävilleen tai sitten ei.
Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen riidan.
Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa.

Ne ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos
aikani olisi tullut. Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni
tai kirjoittaa sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä "yhtenä päivänä".

Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni, lapsilleni
ja ystävilleni kuinka paljon heistä välitän riittävän usein.
Nyt en enää kuitenkaan pidättele kaikkea sitä, mikä tuo naurun ja ilon
sydämiimme. Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon, että
tämä hetki on se erityinen hetki.