miten naivi minä voinkaan olla.
joskus avaa silmät ja näkee jonkun toisen silmillä metsän puilta. joskus näkee jossakin ihmisessä jotakin mitä ei olisi halunnut nähdä. ja sen jälkeen on vaan niin pirun vaikea luottaa enää, vaikkei olisi mitään mikä vaatisi luottamusta. joskus vaan kadottaa sen puhtaan yksinkertaisen mielikuvan, julkisivun, ja näkee ihmisen siellä alla. ja se on joskus liikaa. miten voi enää katsoa toista silmiin kun on menettänyt kunnioituksen ihmiseen. jos näkee nyt likaisena jotakin mitä on aiemmin pitänyt aivan viattomana ja lievästi huvittavana. vaikka kaikki tässä aikuisia ovatkin.
surullista.