Taas sataa vettä. Ihanaa! Kosteus on elämän eliksiiriä, joka saa rihmastotut tutisemaan kuin krapulaisen polttarisankarin hurjien bileiden jälkeen, mutta vain positiivisella tavalla.
Elämä sienenä ei ole aina helppoa, varsinkin jos sattuu olemaan herkullinen kanttarelli. Koko ajan saa kyyristellä piilossa ahneilta mummoilta, jotka taivaltavat kilometrejä märässä metsässä hyttysten keskellä vain löytääkseen muutaman sienen, jonka murhata ja syödä.
Tuolla sellainen otus taas tallustelee. Tuijottaa sammaleista maata silmät suurten ja paksujen lasien takana kiiluen, kuin ulkoavaruuden hirviö tieteiselokuvasta. Voi ei... Se lähestyy... Isä meidän, joka olet taivaassa... Ei, kun Isä meidän, joka olet maan alla. JOs vain kuulet, niin... Voi ei... Sen käsi lähestyy... Ei... Älä.... Aaaaaaaargh!!
Mitäh...? Olen kymmenen metriä korkea... Osaan myös puhua... Mitähän sitä sanoisi... jotain mahtipontista...
"Tunne Ctulhun viha päälläsi!", minä mörähdän. Taisi tehota... Siinä se nyt juoksee kuin päätön kana... Minulla on muuten aika miehekäs ääni... Kenties liityn kuoroon bassolaulajaksi, kunhan ensin tuhoan muutaman kaupungin...
----
Tällaista kirjoituskurssilla
Uusimmat blogimerkinnät
- Mexin terassin sotahuudot 18.07.
- Saatanallinen Sieni 12.12.
Blogimerkintä
« Uudempi
-
Vanhempi »