IRC-Galleria

Nyt ei muuten ole enää tasaista.

Aika hurjaa on elämä näinä päivinä, ei voi pieni Riitu nyt muuta kuin ihmetellä maailmanmenoa.

Tänään tiistaina en tiedä lainkaan alkaako minulla talviloma ensi maanantaina vai olenko töissä.
Tänään tiistaina en tiedä lainkaan onko minulla edes neljän viikon päästä tiistaina lainkaan työpaikkaa jonne palata - mikäli sattuisin lomalle pääsemään.

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Elämän vaakakupit pysyvät aika mukavasti tasapainossa juuri nyt. Alan viimein uskoa todeksi että hyviäkin asioita voi ihmiselle ehkä tapahtua.

Viime yönä heräsin yksin kotonani, omasta vuoteestani. Aivan sängyn laidalta. Havahduin unestani siihen että yritän tavoitella toiselta laidalta lämmintä vieruskaveria. Sen sijaan käteni koskettikin vain tyhjää, viileää lakanaa. Tuntui hyvältä huomata, millaista on ikävä silloin kun se ei olekaan lohdutonta. Taidan todellakin tehdä elämääni tilaa Ihmiselle. Sekä abstraktilla että konkreettisella tasolla.

Ja se tuntuu hyvältä se.

Tänään tiistaina tiedän, että ensi yönä vierelläni on lämmin vartalo ja ympärilläni hellät kädet.

(Suo mun pitää tää onni.)

(mutta laulellen kuitenkin..)

Tasaista on elämä, mutta jotain pieniä highlightseja kuitenkin. Lauantaina kirja-alessa törmäsin raksufemikseen ja raksukultaansa, oli mukava nähdä. Ihan liian harvoin tavataan! Ja tein löytöjä, odottavat nyt sängyn vieressä alkolaatikon päällä pinossa lukijaansa. Heli Laaksosta, Koteja Fiskarsissa -sisustuskirjan ja täydennystä Kay Scarpettoihin. Ajattelin että kerään ne kaikki hyllyyni. Tekisi mieli ryhtyä lukemaan niitä uusiksi jo nyt mutta jos odottelis että saan nuo sarjan alkupään osat kaikki niin sitten vois järjestyksessä lukea. Vielä puuttuu paljon.

Niin ja kävinhän mä lauantaina ulkonakin yhden kolmijalkaisen kanssa, leffassa ja syömässä. Tummien Perhosten Koti on sitten ihan katsomisen arvoinen - voin lämmöllä suositella. Jännällä tavalla elokuva josta tuli yhtä aikaa vähän surullinen olo ja samaan aikaan kuitenkin myös hyvä mieli. Ihmisellä voi olla oikeasti elämässä toivoa vaikka olisi kohtalo tosi kovastikin potkinut päähän matkan varrella. Sitä jäin miettimään että miten pienestä on joskus kiinni se, että voi elämä mennä ihan väärin ja väärään suuntaan. Voiettäettä....

Ai niin ja vielä, sain taas uuden käsityötekeleeni valmiiksi. Pipon ystävättären tuoreelle pienelle tyttärelle. Ja keksin sitä tehdessäni uuden kivan tavan laatia kavennukset. Oikein pitäis istua aloilleen ja kirjoittaa ohje ylös. Tuota mallia pitää saada tehdä lisää. Katsotaan jos saisin vielä kuvaakin siitä nähtäväksi (josko jotakuta nyt kiinnostaa).

Oho. Tulipa pitkä vuodatus. Tulenkohan oikein vahingossa pitäneeksi päiväkirjaa tässä? Oivoi.

Bloggaan, siis olen.

Sinä olet minun kadottamani,
ja minä olen sinun, minä tunnen tämän
hiekankin sinun jalkapohjiesi alla.

Mirkka Rekola



Toisinaan voi saada äkillisen varmuuden
että juuri tämä hetki on paljon merkitsevämpi
kuin kaikki muut hetket, niin, että tämä
hetki sulkee sisäänsä kaikki muut hetket.
Tämä tunne kestää harvoin kauan, jonkun sekunnin.

Claes Andersson