IRC-Galleria

Uskallatko kommata mulle "rakastan sua" nyt katotaa kuka pelkää, lisää päiviksee tai muute kuolet <3

Viikko viikolta mä vaan aloin pitää ikiomasta Jääprinssistäni yhä enemmän. Ei hemmetti toi kuullosti homolta. Mutta se se mulle kai oli. Jääprinssi. Semmone joka elää saduissa. Niitä ei oikeesti oo olemassa. Sen takii niit on niin vaikee lähestyy. Se tuntu aina niin etäiseltä. Ja se taas kannusti mua yrittää kovemmin.

Mut sit se löi "pommin" pöytään. Tai oishan mun se pitäny arvata. Ja eihän sen mun ois pitäny haitata. Niinhän mä silloin lupasin.Silloin. Se kerto sen, kun me oltiin tunnettu 5 ja puol kuukautta. Ja koko sen ajan me oltiin yhdes koko ajan. Koulusta aina iltahämärään saakka. "Kuule, mä luulen, että mun täytyy kertoo tää sulle nyt, että sä pääset karkuun jos sä haluat. Tai siis jos. Tottakai sä haluat", se sano. Mä vaan nauroin ja sanoin "Mitä sä mies oikein höpiset? Mä haluun aina olla sun frendis! Ei oo mitään, mikä pystyis tulla meidän väliin. Mä lupaan. Sä oot eka jäbä josta mä oikeesti pidän. Et oo semmonen munalla ajatteleva tylsä paskiainen. Sä oot täysin erilainen mut just sen takii mä kai susta tykkäänki". Se tais punastua. Vaikka vaan hieman. Mut mä kerkesin huomata sen. Ja jotenki mä arvasin mitä se aiko kertoa. "Niin tota mä luulen et sä tiedätki jo, mutta ajattelin, että tää pitää kuitenkin sanoa suoraan ni pääset juoksee hyvällä syyllä: mä oon homo." Ja sit se jäi kattoo mua sellasella koiranpentuilmeellä jota en ikinä olis siltä osannu odottaa. Se sulatti mun sydämen totaallisesti. Mä en saanu sanaa suustani. Ja se käsitti sen tietenki väärin. Se näytti siltä, että se alkaa itkee. Ja se käänty selkä muhun päin. Siinä me seisottiin molemmat hiljaa monta minuuttia. Sit se sano tukahdutetul äänellä :"Sä voit mennä jos haluat, ei sun oo pakko olla hintin kanssa...Varo vaan tai sutki leimataan..." Ja sit se itki. Mä en ikinä ennen oo nähny miehen itkevän. Sitä ei ois huomannu jos ei ois kattonu tarkkaan. Ja jos ei ois tuntenu sitä. Sen hartiat täris, mut vaan vähän. Katoin sitä vähän. Muhun tulvahti sellanen kumma suojelunhalu. Sellanen tarve sulkea se mun syliin. Että mä en haluis ikinä enää nähdä sen itkevän. Että mä ennemmin kuolisin. Mutta enhän mä voinu. Enhän mä ollu sellanen, enhän? Mä vaan taputin sitä olalle ja sanoin, että "Mitä väliä sillä nyt on, ihminenhän sä oot silti samanlailla kuin minäkin! Ja vielä harvinaisen hyvä ihminen! Ei mulla oo ikinä ollu yhtä hyvää kaveria kuin sinä. Mutta kai sä ymmärrät, että mä oon kyllä ihan hetero.." Ja se käänty kattoo mua. Sen poskia pitkin meni kyynelten jättämät viirut ja sen silmät oli punaset. Mutta se hymyili. Helpottuneena. Vaikka mun omasta mielestä mä en kuullostanu kovin vakuuttavalta. Mä kuullostin lähinnä koneelta. Noi sanat tuli mun suusta vaik ajattelin ihan muuta. Mä ajattelin, että mä oisin halunnu suudella sen kyyneleet pois. Mut se ajatus pelotti mua. Se pelotti ihan helvetisti.

Jotenki mä vaan työnsin sen ajatuksen sivulle mut seuraavan puol vuotta mä toimin ku robotti. Me ei enää hengattu iltasin juurikaan yhdessä. Korkeintaan ilta viikossa. Ja sekin oli muuttumassa muodolliseks. Loppuenlopuks me nähtiin enää koulussa. Mä en tiedä mikä muhun meni. Miten mä onnistuin hukkaamaan elämäni parhaan asian vuodessa. Vaikka mä olin löytäny Jääprinssin. Ja saanu jo sulatettua sen pintaa jo hieman. Niin paljon, että se uskals kertoa mulle siitä. Se luotti muhun, mutta mä petin sen. Mä en ikinä anna sitä itelleni anteeks. Sit vuoden päästä mä kai jotenki heräsin. Yks aamu helmikuun alussa. Ennen ystävänpäivää se joka tapauksessa oli. Mä näin sen koulun pihalla aamulla. Silloin oli paljon pakkasta ja sen hiukset oli vähän jäässä. Sillai jännästi. Se seiso siellä pihan nurkassa yksin ja näytti niin haavottuvalta siinä valtavassa sähkönsinisessä takissaan. Ja sen tikkujalat täris. Silloin mä sen älysin. Mä olin rakastunu siihen. Me vaihdettiin pitkä katse. Se tuntu tunnilta. Mut sit se kääns selkänsä ja läks sisälle. Mä seisoin siinä vielä niin kauan, että kellot soi. Musta tuntu, että sekin älys. Mut samalla se suuttu. Joten mä en uskaltanu puhua sille mitään.

Laita :

---

) jos olemme kavereita
Laita :D jos olemme todella tärkeitä toisillemme
Laita \o/ jos meillä aina on hauskaa yhdessä
Laita <3 jos et halua menettää minua
Laita ^^ jos olen mielestäsi söpö
Laita ;) jos olen mielestäsi nätti
Laita ♥ jos rakastat minua
Laita :x jos voisit suudella minua
Laita :

---

D jos olen mieleatäsi hullu/outo
Laita :/ jos et pidä minusta
Laita :( jos et välitä yhtään siitä jos kuolisin
Laita "VIHAAN SINUA" jos vihaat minua
Ja sitten kopio tämä omaan päiväkirjaasi ja katso mitä mieltä muut ovat sinusta!

Peto rakasti sinua, sinä kaipaat häntä niin. Sinä rakastit Petoa ja sinä kaipaat häntä.

1. Kauanko olemme tunteneet?
2. Mitä merkitsen sinulle?
3. Mikä on ensimmäinen sana mikä minusta tulee mieleen?
4. Onko jokin kappale, joka muistuttaa sinua minusta? Mikä?
5. Mistä pidät minussa?
6. Mistä et pidä minussa?
7. Luotatko minuun?
8. Mikä on "meidän juttu"?
9. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
10. Mitä haluaisit sanoa minulle?
11. Olemmeko koskaan riidelleet ja jos olemme, miksi?
12. Voisitko olla ystäväni?
13. Mikä on rehellinen mielipiteesi ulkonäöstäni?
14. Jos saisit antaa minulle ihan mitä tahansa, mitä antaisit?
15. Voisitko itkeä takiani?
16. Millaisen ensivaikutelman aikanaan annoin sinulle itsestäni ja onko mielipiteesi muuttunut siitä paljon?
17. Pystyisitkö kertomaan minulle suurimman salaisuutesi?
18. Mitä tekisit jos menettäisit minut?
19. Olenko tärkeä sinulle?
20. Voisitko kopioida tämän omaan päiväkirjaasi, jotta minäkin pääsen vastaamaan sinulle?

1. Kauanko olemme tunteneet?
2. Mitä merkitsen sinulle?
3. Mikä on ensimmäinen sana mikä minusta tulee mieleen?
4. Onko jokin kappale, joka muistuttaa sinua minusta? Mikä?
5. Mistä pidät minussa?
6. Mistä et pidä minussa?
7. Luotatko minuun?
8. Mikä on "meidän juttu"?
9. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
10. Mitä haluaisit sanoa minulle?
11. Olemmeko koskaan riidelleet ja jos olemme, miksi?
12. Voisitko olla ystäväni?
13. Mikä on rehellinen mielipiteesi ulkonäöstäni?
14. Jos saisit antaa minulle ihan mitä tahansa, mitä antaisit?
15. Voisitko itkeä takiani?
16. Millaisen ensivaikutelman aikanaan annoin sinulle itsestäni ja onko mielipiteesi muuttunut siitä paljon?
17. Pystyisitkö kertomaan minulle suurimman salaisuutesi?
18. Mitä tekisit jos menettäisit minut?
19. Olenko tärkeä sinulle?
20. Voisitko kopioida tämän omaan päiväkirjaasi, jotta minäkin pääsen vastaamaan sinulle?

Huomasin sen mustelman aamupalalla. Aamupala tarjoiltiin joka aamu kello 7.30 alkaen ja se jatkui niin pitkään, että kaikki sai jotain syödäkseen. Sinä aamuna oli tarjolla puuroa ja ruisleipää ja me istuttiin Nikon kanssa pöydän ääreen mussuttamaan, kun Juulia tuli huoneeseen.

Sen silmät oli turvonneet ja se näytti itkeneeltä. Mutta kaiken huomion vei se mustelma. Se oli ihan tumman violetti, oikein kipeän näköinen ja se peitti ison osan Juulian naamasta silmän läheltä. Se oli yrittäny meikata sitä kai hieman piiloon mutta epäonnistunu, koska se näky sen meikin alta silti selvästi. Se tuli yksin, Milla oli kai yöllä häipynyt taas vähäksi aikaa. Keittiössä ei ollut ketään työntekijöistä joten Juulia kävi rauhassa hakemassa puuron ja istui yksin pöytään, kauas meistä. Ja se alkoi itkemään. Kyyneleet valui hiljakseen pitkin sen naamaa, osa tippui puuroon. Sen hartiat täris kovaa ja se yritti tukahduttaa nyyhkäykset, mutta mä kuulin ne. Niko huomasi mun tuijotuksen ja puristi mun hartioita. "Mee, se tarvii sua" se kuiskas mun korvaan ja lähti keittiöön. Mä siirryin kuin transsissa Juulian luokse, irroittamatta katsettani siitä hetkeksikään ja laitoin mun kädet sen kapeiden hartioiden ympäri, eikä se estellyt. Päin vastoin, se nojasi tiukasti muhun ja alkoi itkemään mun rintaa vasten kuin pieni lapsi. Ja mä annoin sen itkeä samalla, kun munki padot purkautu, mäkin itkin. Me istuttiin siinä tosi kauan, varmaan lähemmäs tunti, ja itkettiin. Minä Juulian hiuksia vasten, Juulia puoliksi mun sylissä, mun rintaa vasten. Ja kun me lopulta alettiin rauhottumaan, se katsoi mua kysyvästi. "Miksi sä mua autat? Sullahan on Niko nykyään." se sanoi ja katsoi hieman syyttävästi. "Onhan sullakin Milla, mutta silti sä tarvitset apua." mä sanoin ja yritin hymyillä. Sen lyhyt hymyn pilkahdus vaihtui äkkiä uusiin kyyneleisiin, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan alkanut enää itkeä kunnolla. "En mä tiedä mitä mä teen, sä näit mitä se teki mulle." se niiskaisi. "Hyshys, kyl se kaikki järjestyy, mutta mistä te riitelitte" mä kysyin ja sain sen taas rauhottumaan silittelemällä sen hiuksia. "Kaikesta, se epäilee, että mulla on joku toinen ja valittaa, että mä en rakasta sitä" se sanoi hiljaa. "No onko se oikeassa?" kysyin, vaikka sisimmässäni tiesin vastauksen. "Mulla on tunteita Nikoa ja sua kohtaan, enkä mä usko, että mä rakastan sitä, eli se on ihan oikeassa, mutta kyllä mä siitä silti välitän!" se huusi, mutta hiljaa. Tuohon mä en osannut enää vastata mitään, mutta sitten se auttoi mua "Mä oon onnellinen teidän puolesta, mutta silti se sattuu. En mä ihmettele, että sä halusit Nikon, etkä mua, koska sä oot nainen ja Niko on harvinaisen ihana mies. Enkä mä Nikonkaan valintaa ihmettele, sä olet helvetin kaunis nainen ja te ootte tosi hyvä pari. Te ootte molemmat kokenu menetyksiä ja te ootte muutenki ku paita ja peppu. Sä oot kyllä se perse, paremman näköinen osapuoli". Se alkoi nauraa ja mä yhdyin siihen. Se oli helpottunutta naurua, molemmilta puolin, koska me tiedettiin, että siitä lähtien kaikki ois taas ennallaan meidän välillä. Mulla olis taas Juulia ja Juulialla mut. Lumous meidän ympäriltä särkyi ja vasta sitten me huomattiin Nikon ja Mia, jotka seuras meitä keittiön ovelta. Niko hymyili helpottuneena, Mia itki. "IHANAA KUN TE SOVITTE!" se huus itkunsa läpi, juoksi meidän luo ja otti molemmat karhun halaukseen. "NIKO TÄNNE JA ÄKKIÄ KANS!" se nauro Nikolle, joka seurasi tapahtumia edelleen ovelta, mutta käveli nauraen meidän luokse ja osallistui haliin.

Milla katosi kuvioista pian sen jälkeen ja Juuliasta tuli taas oma iloinen itsensä. Mä tiesin että Niko oli kuullut sen Juulian lauseen mun ja sen yhtäläisyyksistä, joten en yllättynyt, kun se parin päivän päästä otti mut illalla syliinsä ja sanoi: "Mä oon tuntenu sut nyt tosi kauan ja mä rakastan sua. Sä oot kuullut mun tarinan, mun elämän, mutta mä en vieläkään tiedä mistä sä tuut, mä en tiedä kuka sä oot. Tai äh, mä en tiedä miten mä ottaisin tän puheeks. Mutta mä rakastan sua just tommosena kun sä oot, tuun aina rakastamaan. Silti mä haluisin tietää, mistä sä tuut ja kuka sä oot, mä haluisin, että sä voisit luottaa muhun tarpeeks, että voisit kertoa sen mulle. Sä toivottavasti tiedät, että voit kertoa mulle mitä vaan." Se kuullosti tukahtuneelta ton sanoessaan ja mä huomasin, että se oli kyllä miettin tuota jo jonkun aikaa. Silloin se käänsi mun kasvot sitä kohti ja suuteli mua ahnaasti, kuin kertoen, että se on tosissaan. Se oli pitkä suudelma ja meidän ensimmäinen ja kun se vetäytyi musta lopulta hieman kauemmaksi, vain katsoakseen mua, mä tunsin sen lämpimät ja pehmeät, mutta samalla niin vaativat huulet edelleen. Katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sitä mieltä mä oon. Ja se katse avas kaikki mun portit, jokaisen. Mä olin ihan auki ja haavoittuvainen sen edessä. Ja mä kerroin sille kaiken, ajan ennen Peetun kuolemaa ja ajan sen jälkeen, päättyen mutsin laitokseen menoon ja siihen, että mä en enää uskaltanu käydä katsomassa sitä. Se kuunteli koko ajan, täysin vakavana ja joissain kohdissa se rutisti mua entistä kovempaa. Kun mä lopetin, se katsoi ikkunasta ulos, jonnekkin kauan ja puristi mua itseään vasten kovaa, kuin peläten, että joku voisi tulla ja ottaa mut pois. Ja kun se vihdoin heräsi transsistaan ja sai ajatuksensa kasaan, sen ilme oli hellempi kuin ikinä aikaisemmin. "Hyvä, että lopulta kerroit. Sä oot vahvin mun tuntema ihminen, mä en ois varmaan selvinny tosta" se sanoi ja suuteli mua taas, tällä kertaa hellästi ja varoen, kuin peläten särkevänsä mut. "Mutta mä oon kyllä sitä mieltä, että me lähdetään huomenna sun äitiäs tapaamaan" se sanoi ja hymyili ilkikurisesti. "Eiks ois jo korkea aika, että se tapais sen tulevan vävyn ja mä mun tulevan anopin?" se sanoi lämpimästi ja katsoi mua tavalla, josta mä tiesin, että se tarkotti tota. Se oli tosissaan.





Seuraava osa onkii sit varmaan The End, toivomuksia saa pistää ja toivottavasti piditte:)