Ylös ylemmäs korkeuksiin.
En haluaisi mennä sinne, mutta joku käskee sisälläni menemään eteenpäin.
On niin pimeää, nii hiljaista.. Niin kylmää.
Tunnen kuinka kylmäviima pyyhkäisee sieluni läpi, se kirvelee. Horjahdan polvilleni.
Jotain kohinaa: Parvi lepakoita pyyhkäisee yltäni.
Ne inisevät, mutta saavat minut kuulemaan kiljuntaa.
Kiedon kädet ympärilleni, vaikea hengittää.
Kohmeessa jalat ja sormet, aivan kuin kehoni jäätyisi sisältä päin.
VOI KUN TEKEE KIPEÄÄ!!
Kyynel.. Se jäätyy poskelleni.
Kylmyys pyyhkäisee taas, jatkan matkaa.
Niin pitkiä ja kapeita portaita ylös päin.
Mitä täällä teen? Kuka olen?
Missä olen? Miksi olen?
Niin paljon mielessäni kysymyksiä.
Taas kyynel, mutta se ei jäädy.
Kävelen tätä tuntematonta polkua niin pitkälle kuin vaan jaksan.
Huomaan että kirkas valo tulee minua kohta.
Yhtäkkiä tuntuu kuin joku kuiskaisi korvaani.
"Minä annan sinulle voimaa jaksaa eteenpäin tässä suuressa maailmassa,
koska sinä olet jaksanut jo näin pitkällekin."
Tuntuu välillä kauhean vaikealta ja turhalta, mutta matka jatkuu eteenpäin.........
Haluan olla teidän lähellä, suojella ja nauttia tästä elämästä. Teidän kaikkien ketä olette minulle tärkeitä ja lähellä minun sydäntä. En tule jättämään teitä. :) <3
OLETTE MINULLE TODELLA TÄRKEITÄ