Mun pitäis kirjoittaa loppuun yks essee..mun omaelämäkerta.Ollaan käyty koulussa läpi omaa elämää ja välillä se on vaikeeta.Kauheesti on tapahtunu...hyvää ja pahaa!Kun on jo unohtanut kaiken paskan ja anteeksikin antanu ,niin tuntuu välillä pahalta lukee siitä...tulee olo et "noinko siinä tapahtu" ja "vittu mää oon ollu idiootti!" Periaatteessa kirjoittamisprosessi on ollu puhdistavaa.Kyyneleitäkin on vuodatettu.Enkä kyllä ois uskonu, oon kuitenkin aika "kova" likka ;).
Mun täytyy myöskin kertoo mun luokalle mun elämänjana, siis kuitenkin niin, että kertoo sen mitä haluaa.Ei ole pakko kertoo kaikkee.Mulla on tietenki ongelmana se , että mitä mää nyt siellä sanon.Mää en usko, että kaikki ymmärtäs OIKEESTI kaiken sen mitä mulle on tapahtunu.Oon joskus miettiny asioita et "kellekkään muulle ei voi tapahtua näin ku mulle"..ihan kummallisia juttuja.En tiedä, oonko hakeutunu kummallisin tilanteisiin?Mielestäni en, koska ne on periaatteessa tullu mun kotiovelle!Jospa olisinkin rehellinen ja kertoisin KAIKKI niinkuin ne on.Ois varmaan luokkakamut vähän kummissaan et mikäs se meikäläinen oikeesti on:)!
No joo...
Kirjoittamisprosessi jatkukoon:)