IRC-Galleria

Rakkauden kaksoiskäsky

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

Can’t buy me love – en voi ostaa rakkautta – lauloivat Beatlesit 60-luvulla melko ärsyttävässä hittikappaleessaan. Sanathan kertovat aika itsestään selvän totuuden. Vaikka ihmisellä olisi rahaa vaikka kuinka, häneltä voi puuttua elämästään rakkaus. Rakkautta ei voi ostaa. Eikä sitä voi myöskään pakottaa. Ketään ihmistä ei voi käskeä rakastamaan, ei toista ihmistä, ei itseään eikä Jumalaa. Silti puhumme rakkauden kaksoiskäskystä. Onko mahdollista rakastaa käskettynä? Ja mitä tarkoitamme rakkaudella? Rakkaudesta puhutaan paljon, mutta sanana se kärsii välillä inflaatiosta. Kuitenkin rakkaus on ihmisenä olemisen keskiössä. Se on samalla kristinuskon keskiössä. Harvasta asiasta Raamattu puhuu niin paljon kuin rakastamisesta.

Päivän evankeliumissa lainopettaja halusi testata Jeesuksen opetuksen yhtenevyyttä Jumalan antaman lain kanssa. Tämä laki oli yhtä kuin Vanhan testamentti, erityisesti Mooseksen kirjat eli Toora. Jeesus perustaakin vastauksensa tiukasti Jumalan sanaan. Ensimmäisessä vastauksessa, ”rakasta Jumalaa” Jeesus viittaa 5. Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa esiintyvään uskontunnustukseen ja siitä kumpuavaan käskyyn: ”Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.” Vastauksen jälkimmäinen osa, lähimmäisen rakastaminen, taas pohjautuu 3. Mooseksen kirjan lukuun 19: ”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Vaikka Jeesuksen vastaus pohjautuu Vanhaan testamenttiin, noiden kahden erillisen raamatunkohdan rinnastaminen oli uutta ja radikaalia. Juutalaisuudessa ymmärrettiin Mooseksen lain kattavan suhteen sekä Jumalaan että lähimmäisiin. Hellenistisjuutalainen filosofi oli jaotellut 10 käskyä niin, että kolme ensimmäistä koskivat ihmisen jumalasuhdetta ja loput seitsemän suhdetta lähimmäisiin – Luther jatkoi tätä jaottelua katekismuksessaan. Kuitenkin ennen Jeesusta Jumalan ihmiselle antamaa lakia ei ollut tiivistetty samalla tavalla kaksoiskäskyksi, jossa kaksi osaa ovat yhtä tärkeitä ja erottamattomia. Lisäksi Jeesus ei tee mitään rajauksia lähimmäisen käsitteeseen, kun Vanhassa testamentissa lähimmäisenrakkauden vaatimus kattoi yleensä vain oman kansan jäsenet. Jeesus myös julkisessa toiminnassaan huomioi muutamissa tapauksessa rakkaudella vierasmaalaiset: apua sairaalle lapselleen anoneen kanaanilaisen naisen, jonka suurta uskoa Jeesus ylisti, sekä samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. Lisäksi yhdessä kuuluisimmissa vertauksistaan Jeesus teki laupiaasta samarialaisesta kertomuksensa sankarin. Tämän vuoksi on selvää, että Jeesus oli sanoissa ja teoissa ihmisten välisten raja-aitojen kaataja. Jeesuksesta ei saa siis minkäänlaisen kansallisen, kulttuurisen tai yhteiskunnallisen erottelun kannattajaa. Katso, toinen ihminen, hän sanoo jokaiselle. On kuitenkin todettava, että me kristityt olemme välillä häpeällisen huonoja toteuttamaan tuota Herramme antamaa käskyistä tärkeintä. Jumalan nimeä on käytetty vääryyteen. Kristinuskon nimissä on vainottu valtavirrasta poikkeavia, Jumalan ”tahdolla” on oikeutettu suuria vääryyksiä. Tälläkin hetkellä naapurimaa Venäjällä ovat kirkolliset vaikuttajat toimineet vallanpitäjien käsikassarana ja perustelleet Ukrainan sotaan ns kristillisiin arvoihin vetoamalla, vain yhden esimerkin mainitakseni. Ja tuskinpa meillä kristityillä Suomessakaan on niin paljon aihetta rintaa röyhistellä Herramme selkeän käskyn edessä. Kuitenkin rakkauden kaksoiskäskyssä on suuri viisaus ja tie parempaan koko ihmiskunnalle. Jumalaa ei voi rakastaa lähimmäisen ohi, tai muuten uskosta tulee itseensä käpertynyttä, maailmasta eristäytyvää ja ahdasmielistä tuomitsemista. Ja toisaalta on vaara muodikkaasti unohtaa Jumala, kaiken hyvän lähde, ja tehdä kristinuskosta pelkkää ihmiskeskeistä oppia oikeasta ja väärästä. Kahden rakkauden on oltava tasapainossa. Kaikki Raamatun ajaton oppi oikeasta ja väärästä, hyvästä elämästä, on Jeesus itse tiivistänyt meitä varten. Itse asiassa Johanneksen evankeliumissa Jeesus nosti vielä rimaa seuraajiensa kohdalla korostamalla kristittyjen keskinäisen rakkauden tärkeyttä ja todistusvoimaa: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Tässä meillä on varmasti vielä paljon opittavaa.

Mutta voiko käskystä rakastaa? Kuten tiedämme, rakastaminen on niin välillä niin vaikeaa, silloin kun Jumala tuntuu välillä kovin kaukaiselta ja toiset ihmiset yksinomaan ärsyttäviltä. Jos ihminen ei ole elämässään, varsinkaan kasvuvaiheessaan saanut rakkautta toisilta ihmisiltä, hänen voi olla hyvin vaikea rakastaa tai ottaa rakkautta vastaan. Rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen osa edellyttää ihmisen vakuuttumista rakastavasta Jumalasta, ja on valitettava tosiasia, että monet kristilliset kirkot ja yhteisöt ovat synnyttäneet ihmisissä kuvan etäisestä ja tuomitsevasta hallitsijasta. On unohdettu, että ”pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Kaksoiskäskyn jälkimmäinen osa ”niin kuin itseäsi” tarvitsee, että ihminen osaa terveellä tavalla arvostaa itseään. Protestanttisessa perinteessä on välillä haitallisesti nähty itsensä rakastaminen lähimmäisen rakastamisen vastakohtana. Modernin psykologian vaikutuksesta on kuitenkin alettu korostaa, että ihmisen täytyy ensin hyväksyä ja suhtautua myötätunnolla itseensä, ennen kuin hän voi rakastaa muita. Rakkautta ei saa itsestä pakerrettua väkisin. Ehkä me tarvitsemme syvempää ymmärrystä siitä, että kristinuskon keskiössä on rakkaus. Ja silloin ei puhuta mistään vaaleanpunaisista rakkaudenhattaroista tai hyvästä olosta. Kristillisen rakkauden ehkä kuuluisin kuvaus löytyy Paavalin 1. Korinttilaiskirjeestä: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.” Monet vihkiparit valitsevat tämän raamatunkohdan luettavaksi vihkimisessään. Pakko myöntää, että iän myötä tämä on alkanut yhä enemmän häiritsemään. En kuitenkaan ole tohtinut huomauttaa rakastuneille pareille, että oikeastaan tuo teksti ei kuvaa ihmisen rakkautta eikä ainakaan romanttista rakkautta. Ihanteena se on tietysti kaunis ja tavoittelemisen arvoinen, mutta entä kun meidän rakkautemme ei riitä tuohon kaikkeen. On hyvä muistaa, että oikeastaan Paavali kuvaa sitä ensimmäistä rakkautta, joka oli olemassa jo aikojen alussa ennen maata, ennen kasveja ja eläimiä ennen ensimmäistäkään ihmistä. Jumalan rakkaus, Jumala, joka on Rakkaus. Kaikki hänen luomistyönsä on rakkaudesta kummunnutta. Kaikki ihmisten rakkaus, kaikki maailman rakkaus, omalla arvokkaalla tavalla heijastaa Jumalan täydellistä rakkautta, kuitenkaan koskaan saavuttamatta sen täyteyttä. Jumalan rakkaus on myös itsensä antavaa uhrautuvaa rakkautta, joka tulee todelliseksi Jeesuksessa ja hänen täydellisessä uhrissaan. Ehkä me ihmiset tarvitsemme enemmän Jumalan rakkauden miettimistä ja pyrkimystä nähdä maailma hänen rakkautensa silmin. Silloin me ehkä näemme rakkautta sielläkin, jossa emme aiemmin sitä havainneet, ja ehkä löydämme itsestämmekin rakkautta, jonka olemassaolosta emme tienneet. Voisimmeko ajatella, että siinä missä kukan elämä on auringonvaloa kohti kasvamista, meidän elämämme on kohti Jumalan rakkautta kohti kasvamista.

All you need is love, Tarvitset vain rakkautta, Beatlesit myös lauloivat. Pojat taisivat tarkoittaa romanttista rakkautta, mutta jos ymmärrämme rakkauden kaiken olemassaolomme perustana, sanoissa saattaa olla vinha perä. Paavalin kolossalaiskirjeen sanoin ”kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.”

Nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme.