IRC-Galleria

Sandygirl

Sandygirl

takanukke pajulasta
Lauantai 24.6.2006
Sää: +33 astetta, aurinkoista, pilvetön taivas

Kahdeksan aikaan herätyskello soi. Lassea väsytti. Nousin ylös ja menin koneelle. Latasin musiikkia ja kuuntelimme sitä Lassen saatua silmänsä auki. Olimme laiskoja emmekä jaksaneet löhöilyiltämme nousta suihkuun, vaan puimme vaatteet ja menimme hissillä aamiaiselle alakertaan. (Leipä, voi, marmeladi. Miten on mahdollista että aamiaisesta tulee vain enemmän nälkä?) Aamiaisen jälkeen jatkoimme vielä taidokkaasti lojumista huoneessamme, raahauduimme suihkuun ja oleilimme koneella. Yhdentoista aikaan pakotimme itsemme lähtemään ulos helteeseen. Ensiksi kävelimme läheiselle Terminin rautatieasemalle, josta kyselimme lippuja, hintoja ja alennuksia. Seuraavaksi vuorossa oli lisää nähtävyyksiä ja Italiassa pakollinen pasta/pizza ruokailu jälkiruokajäätelöineen. Maailman parasta pizzaa! ^_^ Nähtävyyksistä joitain mainitakseni ihailimme Pantheonin temppeliä sekä ulkoa että sisältä ja sieltä kävelimme joen toiselle puolelle Vatikaanivaltiossa sijaitsevalle Pyhän Pietarin kirkolle. Fantastista! :) Ensin kävimme sisällä ihailemassa maailman kauneimmaksikin kirkoksi kutsuttua rakennusta. En ihmettele lainkaan miksi jotkut ovat sitä mieltä. <3 Ehdimme nipin napin ennen sulkemisaikaa vierailla paavien hautakammiossa ja päätimmepä vielä maksaa muutaman euron 561:n askelman kiipeämisestä kirkon kupoliin. Ihanat maisemat. Laskeuduttuamme alas vierailimme vielä Vatikaanivaltion postissa. Kuljeskelimme kotiin vielä muutamia nähtävyyksiä ihaillen ja kävimme SPAR-kaupassa ostamassa hedelmiä ja juotavaa (vettä ja appelsiinilimua). Hostellihuoneessamme tuntui olevan hohkaavan kuumaa ja päivän kävely reilun kolmenkymmenen asteen helteessä oli tehnyt meidät hikisiksi, joten päätimme käyttää hyväksi kylmää suihkua. Edellispäivän tapaan linnoittauduimme illaksi katselemaan jalkapalloa ruokailutilaan, tosin luulimme ottelun päättyneen tasapeliin ja lähdimme pois. :P Öitä.
Perjantai 23.6.2006
Sää: +35 astetta, auringon paistetta pilvettömältä taivaalta

Taas jälleen kerran pakkauspäivä… pöh, tylsää. Aikainen herätys (kahdeksan jälkeen). Suihku. Huoneen tarkistus vainoharhaisesti kymmenisen kertaa: sängyn alle kurkkaus, kuikuilua suihkuverhon taakse, lakanoiden ja pyyhkeiden penkomista jne. Ulos kirjautuminen. Tavaroiden raahaaminen aulan tavarasäilöön. (Eli keskelle aulaa hotellitiskillä työskentelevän miehen valvovan silmän alle.) Aamiainen lähikahvilassa. (Toisin sanoen pieni kuivahtanut leipä, etelän tapaan suolaton voi, marmeladia ja makea hillopasteija jälkiruuaksi, sekä tietysti juotavaksi appelsiinimehua.) Hostellien etsintää. (Onneksi olimme etsineet koneella valmiiksi mahdollisia vaihtoehtoja ja merkinneet ne karttaan.) Kuumuutta ja vettä. Jatkuvaa juomien latkimista siis. Pakkotyytyminen kalliiseen B&B-paikkaan. Tavaroiden haku vanhasta hotellista. Törmäsimme aseman läpi kulkiessamme mieheen, joka houkutteli meidät hotelliinsa (huone oli erittäin halpa Rooman hintoihin nähden ja sisälsi vielä aamiaisenkin). Pahoittelimme toisessa paikassa ja meidät lähes heitettiin ulos. Kuumuudessa vaelsimme uudelle hotellillemme. Hinta kohdallaan. Huone ihan kiva. Suihku hieman rähjäinen. W-lan sattui toimimaan huoneessa. Rikkinäinen televisiokin oli (mutta me saimme luvan katsoa jalkapallo-ottelut talon väen kanssa ruokailutilassa). Hetken hengähdystauko. Kartan kanssa kävelyä ympäriinsä massiivisia taloja katsellen ja ihaillen. Vierailu paikallisessa Hard Rock Caféssa. Ruokaa ja juomaa ja samaa ihanaa suurta ja makeaa jälkiruokaa kuin Madridissa. Naminam. Nauroimme yhdessä henkilökunnan kanssa kun näytimme alennuskuponkeja tietokoneelta (printteriä kun emme mukanamme sentään kanna). Suorinta tietä hotellille. Kaikenlaista juttelua ja oleskelua. Alakertaan katselemaan jalkapalloa. Miltei ensimmäinen erä meni televisiota viritellessä, kunnes joku tajusi laittaa antennijohtoon alumiinifoliota (?). :D Piirtelin kissoja ja hevosia. Ottelun jälkeen palasimme huoneeseen. Nettailua. Haukotuksia. Nukkumaan.
Torstai 22.6.2006
Sää: +32 astetta, puolipilvistä

Heräsimme aamulla pöllämystyneinä ja kun katsoimme ikkunasta ulos, huomasimme juuri tulleemme Roomaan. Pakkasimme äkkiä laukut ja kiirehdimme junasta ulos. Hyvästelimme matkatoverimme ja lähdimme hetken ihmettelyn jälkeen kävelemään kohti keskustaa. Matka oli pitkä ja raskas, vaikka pysähdyimme välillä syömään kolmioleipiä, ostimme kartan ja otimme internetistä ylös halpojen hostellien osoitteita. Kävelimme ympäriinsä ja kyselimme yösijaa, mutta kaikkialla oli täyttä tai aivan liian kallista. Hisseihin sulloutuminen oli hauskaa suurien rinkkojen kanssa: sai tuntea itsensä ihan autoksi taskuparkissa. Lopulta jouduimme maksamaan yhteensä 70 euroa yöstä, sillä halvempaa tuntui olevan mahdotonta löytää. Tosin, olisihan meillä ainakin televisio, josta seurata jalkapalloa. Kävimme suihkussa ja lähdimme ulos etsimään seuraavaksi yöksi halvempaa hostellia, mutta hinnat olivat edelleen korkealla ja tehtävä tuntui mahdottomalta. Kävimme ruokakaupassa ostamassa hedelmiä ennen kuin palasimme hotellille seuraamaan Italian jalkapallo-ottelua. (Josta Lasse nukkui suurimman osan ja minä olin koneella.) Nukahdimme molemmat väsyneinä ottelun jälkeen muutamaksi tunniksi. Herättyämme yhdeksän aikoihin illalla yritimme saada surffi-leffa-dvd:tä toimimaan ja valitimme kipeitä jäseniä. Tulimme pimeässä nettiin kirkon eteen puistikkoon, josta meidät seremonian loputtua ajettiin pois. Siirryimme toiselle puolelle aitaa. Liekö täysin turvallista käyttää nettiä keskellä Rooman katua lähellä rautatieasemaa? Hyvää yötä.
Keskiviikko 21.6.2006
Sää: +33 astetta, puolipilvistä

Tänään…

…kymmeneltä hotellihuoneessa alkoi soida voimistuvasti Gwen Stefanin hittibiisi kun Lassen (jota ei oksettanut enää) herätyskello vaati meitä nousemaan ylös sängyistämme.
…hyörimme kylpyhuone-rinkka-akselilla suorittamassa normaaleja siirtymispäivän aamutoimia.
…tallustelimme parin pikkukorttelin matkan asemalle, jotta pääsisimme jatkamaan matkaa kohti Italiaa.
…kysyimme samalta ihmiseltä informaatio-tiskillä aikatauluja neljä eri kertaa.
…meille kerrottiin että Italiassa on lakko, eikä yöjuna välttämättä kulkisi. (Teimme kuitenkin varauksen junaan.)
…veimme tavarat entiselle hotellillemme säilöön ja kyselimme varmuudeksi huonetta illaksi.
…päätimme kuluttaa aikaamme tekemällä jotakin erikoista (ja kallista), koska edellispäiväinen kaksipyöräisellä ajelu kävi mahdottomaksi.
…olisimme menneet usean tunnin veneretkelle merelle katsomaan valaita ja delfiinejä, jollei sitä olisi peruttu huonon sään (?) takia.
…soittelimme muutamaan paikkaan ja punnitsimme kaikkea mahdollista koskenlaskun ja vuorikiipeilyn väliltä.
…kävimme uimassa kirkkaassa vedessä Nizzan pikkukiviä täynnä olevalla rannalla.
…päädyimme ajamaan tunnin ajan vesiskootterilla (Lasse ajoi ja minä kyydissä) ristiin rastiin merenlahdella Nizzan edustalla. (Todella upeaa! :D Maisemat, vauhti, korkeat aallot ja hypyt <3 aah… )
…päätin ottaa napakorun. (Joten ne rei’ittivät minua.)
…söimme isot pizzat pizzeriassa.
…tarkkailimme rautatieasemalla mahdollisesti lähtevää junaamme, joka tosiaan osoittautui matkaan lähteväksi. Olimme päättäneet mennä junalla Roomaan asti, ja tehdä Pisan retken toisena päivänä, jotta saisimme riittävät yöunet.
…palasimme hotellille kaappaamaan tavarat ja sullouduimme junaan (jonka kyljessä ei tuntunut olevan vaununumeroita).
…juttelimme kolmen nuoren tytön kanssa, joiden kanssa olimme kuuden hengen hytissä istumapaikoilla.
…meinasimme kuolla janoon (kun ilmastointi ei toiminut ensimmäiseen tuntiin), kunnes eräältä asemalta löytyi juomapumppu.
…levitimme penkit isoksi sängyksi ja nukuimme kaikki käpertyneenä sille.
…näytimme liput konduktöörille joka tuli herättämään meidät keskellä yötä.
Tiistai 20.6.2006
Sää: +29 astetta, puolipilvistä

Heräsimme yhdeksän aikaan ja kävelimme lähistölle kyselemään moottoriajoneuvovuokraamoista hintoja, sillä ajattelimme mennä ajelemaan päiväksi rannikolle kaksipyöräisellä. Moottoripyöriä ei ollut vuokralla, ihmiset eivät kuulemma olleet tarpeeksi kiinnostuneita, joten meidän piti tyytyä skootteriin. Ajattelimme kuitenkin käydä ostoksilla sitä ennen ja ostimmekin matkalla ostoskeskukseen Ranskan katukuvaan kuuluvasta patonki-korusta aamiaispatongit. Ostoksilla juutuimme Quick Silverin liikkeeseen, josta Lasse löysi kaipaamansa uimashortsit ja minä raahasin mukaani rantaläpyttimet, lyhyet uimashortsit ja aivan ihanat vähän löysät farkut. <3 (Rahaa meni enemmän kuin tarpeeksi. :D) Siinähän se. Pakko oli ostaa myös halpis-aurinkolasit ja juotavaa, sillä ulkona oli kirkasta ja kuumaa. Vuokraamoon takaisin lampsittuamme huomasimme, että skootteria vuokrattaessa tulisi väliaikaisesti maksaa 980 euron vakuutussumma, joten huomasimme ajatuksen mahdottomaksi ja palasimme pahoilla mielin hotelliin. Nukahdimme sängylle kiukutteluumme ja otimme kahden ja puolen tunnin unoset keskellä päivää. Herättyämme huomasimmekin vatsamme jo kurnivan, joten kävimme katsomassa olisiko lentolehtisen mainostama ravintola auki. Kiinni oli, joten tyydyimme ottamaan päivän toiset namipatongit välipalaksi. Söimme ne matkalla ostoskeskuksen takana olevaan suureen ruokakauppaan, josta ostimme leipää ja Kinder Bueno-suklaapatukoita, joita olemme Nizzassa popsineet tuon tuostakin. Veimme tavarat hotellille ja kapusimme kävellen suuren lahden ja venesataman välissä olevalle kukkulalle, jonne tuskin olimme päässeet kun meille ilmoitettiin paikan sulkeutuvan. (Mikä johtui siitä että olimme shoppailleet piirustustarvikkeita vähän turhan pitkään.) Näimmepähän ainakin huikaisevat maisemat. Kaikki portaat alas käveltyämme huomasimme portin olevan lukittu, eikä sitä saanut auki edes sisältä päin. Törmäsimme japanilaiseen poikaan, jonka kanssa toisiamme auttaen kiipesimme korkean, piikkisen portin yli. Helppoa ja hauskaa se oli, mutta muutamaa naarmua ei voinut olla välttämättä. Yritimme uudestaan päästä syömään valitsemaamme ravintolaan ja tällä kertaa onnistuimmekin siinä. Alkupalat olivat suuria. Tilasin hampurilaisen ja ajattelin antaa pihvin Lassen syötäväksi, mutta hampurilainen osoittautuikin kasaksi ranskalaisia ja yhdeksi yksinäiseksi pihviksi keskellä lautasta. :D Annoin sen Lasselle ja sain Lassen salaatit vastalahjaksi. Jälkiruuaksi söin omenapiirakkaa (nam). Ruuan jälkeen päätimme kuluttaa illan katselemalla ranskalaista komediaa (joka ei ole suinkaan millään tavalla samanlainen kuin amerikkalaiset, vaan sivistynyt ja oikeasti hauska) elokuvateatterissa. Menimme tarkoituksella katsomaan elokuvaa pelkällä ranskan kielellä, joten joitain kohtia jäi epäselväksi, mutta paljon ymmärsimme kuitenkin ja mielenkiintoinen elokuva oli. Illalla tulimme hotellille ja juttelimme/valvoimme todella myöhään, koska Lassella oli paha olo ja maha kipeänä.
Maanantai 19.6.2006
Sää: +28 astetta, puolipilvistä

Nousimme kahdeksalta pesemään pyykkiä, joka oli likoamassa suihkuammeessa. Olimme jo useampana iltana ”unohtaneet” pestä vaatteitamme ja varastot alkoivat käydä vähiin. Niinpä hankasimme, puristimme, pudistelimme ja ripustimme vaatekappaleita kahden tunnin ajan. Lopulta kaikki henkarit, verhotangot, vaatetangot, tuolin selkämykset ja muut ulokkeet olivat täynnä sukkia, alushousuja, shortseja, paitoja ja hameita. Lähdimme ulos ja päädyimme aseman lähistölle ostamaan täytetyt patongit, sokeroituja kiinalaisia pähkinöitä ja limsat. Odottelimme asemalla lippujonossa hetken, ennen kuin meille ilmoitettiin, että lähijunissa pääsemme reililipuilla ilmaiseksi. Menimme seuraavalla (ennen yhtätoista lähtevällä) junalla Monacoon. Matka kesti vain reilun vartin, seisoskelimme junan käytävällä ja katsoimme meren poukamia ja pikkukyliä, joiden ohitse kiisimme. Juna jätti meidät asemalle, josta ulos tultuamme huomasimme olevamme korkeuksissa vuoren rinteellä. Kävelimme autoteitä pitkin alas ja ihailimme kalliita autoja, joita tuntui riittävän. Alhaalle päästyämme tunnistimme formula-reitin ja aloimme seurata sitä. Ennen tunnelia poikkesimme reitiltä ja kävelimme pitkälle lahden toiseen päähän saakka ja kävimme matkalla ihailemassa japanilaista puutarhaa. Halusin ostaa automaatista ison, kiiltävän kolikon, jossa oli kuva ja Monacon nimi painettuna siihen, mutta juuri meidän kohdallamme automaatti meni rikki ja alkoi syöstä kolikoita kymmenittäin. Omistaja tuli paikalle ja valehtelimme sujuvasti syöttäneemme automaattiin tuplasti rahaa kahden kolikon saamiseksi, joten hän ojensi käsiimme kaksi kolikkoa ja kalastin näin Lassellekin matkamuiston kaupanpäälliseksi. Julmaa, mutta mitäs yrittävät riistää köyhiltä opiskelijoilta rahaa. Tätä kutsutaan takaisinriistoksi. Vähintään toisen kolikon hinta kului kuitenkin hetkeä myöhemmin vesipulloon, joka maksoi Monacossa noin kuusi kertaa enemmän kuin espanjalaisessa supermarketissa. Kävelimme formularadan loppuun ja pysähdyimme rannan tuntumaan syömään herkullisia ravioleja terassille, jossa pystyimme samalla myös seuraamaan jalkapalloa. Kävelimme ylös kukkulalle, ruhtinaan palatsille, ja yritimme muistella mistä talosta Mika Häkkinen omistikaan asunnon. Laskeuduimme alas ja ihmettelimme ulkoilma-liukuportaita, ennen kuin astelimme eläinpuistoon katselemaan kenguruita, panttereita, valkoista tiikeriä, virtahepoa ja joukkoa muita eläimiä käärmeistä pikku apinoihin. Illan suussa eläinkierroksen ja lukuisten valokuvien napsimisen jälkeen kävelimme tunnelia pitkin (jota emme tullessamme olleet tajunneet) juna-asemalle ja painelimme takaisin Nizzaan. Täytyy kyllä myöntää, että pettymys Monaco ehdottomasti oli. Korkeat, erittäin rumat kerrostalot ja muutenkin useat suttuisen näköiset rakennukset eivät olleet edukseen, vaikka hienompaa ostoskeskusta en kyllä ole ennen nähnyt. Vain kalliiden, autojen määrästä huomaa, että kyseessä on Monaco, eikä esimerkiksi Nizza, josta itse pidin huomattavasti enemmän. <3 Palasimme väsyneinä ja kuumissamme hotellille, jossa vaihdoimme vaatteita ja nappasimme kannettavan mukaan iltaista nettituokiota varten. Yritimme myös käydä ostoskeskuksessa, mutta se oli valitettavasti jo sulkeutunut.
Sää: +30 astetta, auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta

Mikä onkaan parempaa kuin pieni kävelyretki auringon laskettuakin helteisessä Nizzassa. Tuolloin voi ihailla valaistua palmujen reunustamaa rantabulevardia, väriloisteessa paistattelevia läheisiä kukkuloita ja haistella ravintoloista kantautuvia herkullisia tuoksuja. Näin siis eilen illalla. Tänään nukuimme puolille päivin, todennäköisesti puhtaasti siksi, että molempien nenät olivat tukossa ja huone täyttyi kuivista yskäisyistä vähän väliä. Eli siis koska olimme kipeitä ja tarvitsimme lepoa. (Tänään jo parempi olo. :P). Tallustelimme juna-asemalle ottamaan selvää Monacoon kulkevien junien hinnoista ja aikatauluista. Ostimme täytetyt patongit aamiaiseksi (nam *lurps*), jotka söimme kadulla samalla kun kävelimme ympäriinsä Nizzan pieniä ja rauhallisia katuja. Huomasimme päätyneemme Nizzan venesatamaan, joka oli pienemmässä lahdessa pienen kukkulan toisella puolella. Turkoosin sinistä merta ja rankan tuulen nostattamia aaltoja aikamme ihailtuamme kävelimme hotellille lepäämään hetkeksi, ennen kuin reippailimme kävelykadulle syömään kiinalaiseen ravintolaan. (Ravintola oli tyhjillään, mutta siitä huolimatta meitä aluksi kiellettiin istumasta haluamallamme tavalla.) Söimme kevätkääryleitä alkupalaksi, lihanuudelia ja pähkinäkanaa riisillä pääruuaksi sekä Banana Splittiä jälkiruuaksi. Ravintola oli kallis verrattuna varoihimme (ja Espanjaan), mutta eipä Nizzasta paljoa halvemmalla ruokaa olisi saanutkaan. Saimmepahan katsella jalkapallo-ottelua siinä samalla. Yritimme päästä kapuamaan pikkuisia portaita kukkulalla sijaitsevalle linnalle, mutta portti esti kulkumme ja huomasimme paikalla olevan tietyt aukioloajat. :( Kävelimme hotellille, haimme tietokoneen ja tulimme samaiselle penkille nettiin eilisen tavoin. Penkki on pultattu kiinni asfalttiin, mutta silti löysimme sen katselemasta tänään vastakkaiseen suuntaan kuin eilen. :D Outoa. Heh. Kohta nukkumaan ja huomenna Monacoon.
Lauantai 17.6.2006
Sää: +27 astetta, aurinkoista

Reilaamisen salat alkavat olla hallussa. Ulos junasta. Etsi asemarakennus. Etsi informaatiopiste. Kysy missä on turisti-informaatio. Pyydä kartta ja kahmi esitteitä. Katso kartasta/kysy hostelleita lähistöllä. Tähän asti onnistui tänään hyvin. Meitä informoitiin kolmesta hostellista. Kävelimme yhteen ja tajusimme kaikkien olevan ”dorms”, eli huoneita, joissa nukkuu joukkio ihmisiä, joilla on käytössään yhteinen vessa ja kylpyhuone. Pelotti, että Nizza on liian kallis, mutta päätimme siitä huolimatta yrittää parempaa. Tietokone esiin. Muutama merkintä karttaan. Vajaa tunti ravaamista sinne sun tänne, ja siinä se, 22 euroa yö hotellissa. Mikäs siinä. Kaupungin yleistä katsastusta. Hiekkaranta: iso, mutta kivinen. Ei siellä voi juosta aaltoja pakoon paljain jaloin ilman että jalkoihin sattuu, mutta toisaalta onpahan paljon erilaisia kiviä katseltavana, kerättävänä ja kotiin raahattavana. Silmiin sattui kirkkaassa auringonpaisteessa ilman laseja. Kävelimme pitkälle kunnes molempien läpykkäät alkoivat pudota väsyneistä jaloista ja käännyimme takaisin. Kävimme hotellilla ja tulimme ravintolaan syömään, koska Lassella oli nälkä ja televisiosta tuli jalkapalloa. Hotelli on varattu kolmeksi yöksi (sinä aikana suunnitelmissa päiväretki Monacoon), sitten nokka kohti Pisaa.
Perjantai 16.6.2006
Sää: +31 astetta, aurinkoista

Herätys yhdeksältä. ”Ääh.. pistä viel vähän eteenpäin sitä kelloo, mua nukuttaa viel.”
Pakkoherätys yhdeltätoista. Perus tavaroiden sullominen rinkkaan, avaimen palauttaminen ja hyvästien jättäminen jo tutuksi tulleelle huoneelle. Kävelimme rantaan päin, rautatieasemalle ostamaan reililiput (jotka olivat hieman erilaiset kuin Suomessa ja tietysti espanjan kieliset). Saimme ostettua myös junaliput, jotka oikeuttivat meidät matkaamaan jo samana iltana pois Espanjasta, uuden valloituksemme, Ranskan, puolelle. Hommat hoidossa. Matka voi jatkua. Lukitsimme kantamuksemme (niiden tietysti läpivalaisukokeen läpäistyä) aseman tavarasäilytykseen ja lähdimme jalkaisin, kartta turvanamme, etsimään kauppaa, josta olimme muutamaa päivää aiemmin ostaneet kirjan ja värityskirjan. Halusimme toiset kappaleet niitä kyseisiä tavaroita, nimittäin. No ei kai nyt sentään… ne olivat vain sattuneet olemaan repussamme, joka epäonnisesti varastettiin ja junamatkaan valmistautumiseen kuuluu olennaisena osana kaiken mahdollisen tekemisen keksiminen. Kävelimme kortteleita ja niiden kulmia lävitse yhä uudestaan ja uudestaan, mutta emme kyenneet löytämään kyseistä kauppaa, vaikka kaikki muut tutut paperikaupat löysimmekin. Outoa. Lopulta luovutimme ja suunnistimme kiinalaiseen ravintolaan jättämään hyvästit kevätkääryleiden ja nuudeleiden sekä jäätelöpähkinäjälkiruuan muodossa. Reippaasti kävelimme helteessä asemalle vapauttamaan tavarat säilöstä ja sitten raahasimme ne juna-asemalle, toiselle puolelle kaupunkia, josta junamme lähti matkaan. Ensimmäinen junamme oli lähijuna (mitä ihmettä? Ei turvatarkastusta?!), joka matkasi Barcelonan keskustasta Cerbéreen. Kaksi ja puoli tuntia kestävän matkan aikana katselimme maisemia ja juttelimme, eikä kukaan tullut kysymään lippuja. Cerbéressä puolentoista tunnin odotuksen aikana kävelimme sen vähän minkä uskalsimme rautatieaseman liepeillä (seutu näytti pimeässä aavemaiselta ja epäilyttävältä), katsoimme kun skottilaiset pelasivat jalkapalloa kiltit päällä ja säädimme rinkkoja, jotta niitä olisi helpompi kantaa. Yöjuna Cerbérestä Nizzaan (päätimme jättää Marseillen välistä, koska Barcelonassa kului liikaa aikaa) lähti puolenyön aikaan, jolloin söimme iltapalaksi paahtoleipää ja croissantteja, joita oli vielä paljon jäljellä. Kahdeksantuntisen junamatkan aikana juttelimme kiinalaiselle, nukuimme, söimme lisää ja katselimme aamulla maisemia kun alkoi tulla valoisaa.
Torstai 15.6.2006
Sää: +26 astetta, aurinkoista, illalla ukkossade

Tänään…
…oli yksi niistä hyvin hyvin hyvin tavallisista päivistä.
…nukuimme puolille päivin, koska olimme olleet myöhään ulkona edellisiltana.
…päätimme jäädä toiseksikin yöksi samaan hostelliin, koska se oli sopivan hintainen ja hyvällä paikalla.
…kävimme hakemassa Lassen bokserit edellisestä hostellista (poika parka oli minun ehdotuksestani jättänyt ne kuivumaan parvekkeelle ja unohtanut ne sinne).
…kävimme kaupassa ostamassa vettä, tonnikalaa, juustoa, kertakäyttöveitsiä ja nenäliinoja. Söimme molemmat paketillisen juustoa.
…kävimme rannalla netissä tarkastamassa rahatilanteen. Laskimme jokaisen sentin. …päätimme ostaa kahden vyöhykkeen reililiput, jotta pääsisimme vihdoinkin jatkamaan matkaa.
…eksyimme pikkukortteleihin matkalla hotellille, joten päätimme jättää lippujen oston seuraavaan aamuun.
…tarkoitus oli mennä rannalle oleilemaan kerrankin lämpimissä vaatteissa (=pitkähihaisissa), mutta ukkossade yllätti ja jäimme hostellin katon alle suojaan.
Â…juttelimme ja menimme sopivissa ajoin nukkumaan.