IRC-Galleria

Mie vaan ole miettinyt, että mie säälin välillä joitan ihmisiä, vaikka ei pitäisi, koska sääli on sairautta. Ja itse ne ovat tiensä valinneet ja näyttävät oikein tyytyväisiltä valintoihinsa, joten ei ne edes kaipaa säälittelyjä. Hassuinta on se, että mie tavallaan voi ymmärtää niiden valinnan. Tavallaan olisi ihanaa itsekin kulkea sitä tietä, koska se voisi olla antoisampi tai sitten ei. Olen kuitenkin polkuni valinnut ja annan sillä pysyä, vaikka välillä kysynkin itseltäni, miksi en etsi muutosta ja muutu.

Mutta ei se ihan niinkään mene. Mie muutun koko ajan. En vain itse huomaa sitä, eikä varmaan kovin moni muukaan. Paitsi yksi ihminen, jonka kanssa kämppään samassa talossa ja olen kuullut puhetta, että se ois miut synnyttänyt ;)

Tietenkin muutoksen näkee myös sellainen henkiolento, jota kutstuaan Jumalaksi. Se näkee kaiken. Kurjaa vaan, että mie asetan sen vähän väliä kyseealaiseksi. Haluan uskoa, mutta ei pelkkä halu voi riittää.. Vai voiko? Missä Sampo? Mie niin mielelläni hakisin herra teologilta jotain viisauksia.. Tosin ei se ikinä vastaa suoraan, mutta pistääpä miettimään. Ei kukaan pappi tai papin retale vastaa suoraan. Ne on sen verran viisasita, että tietää, ettei mitään todellisia vastauksia ole, mutta ne pistää kyselijät itsensä miettimään ja löytämään omia vastauksiaan. Fiksua.

Kesä on kohta ohitse. On se vaan niin hölmöä, että kun oli töissä, niin kesän loppumisen tuskan joutuu elämään kahteen kertaan :/ Mutta yhtälailla sen alkamisesta sai nauttia useampaankin otteeseen :) Kaikella on aina puolensa. Mikään ei ole yksinkertaista. Kaikesta voi tehdä monimutkaista, mutta myös yksin kertaista.

Joku voi esim kehittä hirveän härdelin siitä, mitä laittaa leivän päälle aamulla. Voi mietti vaikka puoli tuntia erivaihtoehtoja, kunnes tulee siihen tulokseen, ettei haluakaan leipää. Sellaista se elämä on. Toinen taas voi jokapäivä syödä saman aterian aamulla. Täysin miettimättä, että haluaako syödä sitä vai ei. Kunhan syö, ettei ole nälkä. Joku voi olla syömättä kokonaan. Mitähän mie tällä jutulla ajan takaa? En oikein ymmärrä itsekään. En siis voi oikein odottaa, että kukaan muukaan ymmärtäisi.

Ehkä yritän valoittaa sitä, miten maailma on täynnä vaihtoehtoja. Toiset ei vain näe niitä ja toiset melkein ahdistuvat valinnanmäärän edessä. Toiset taas ohittavat koko asian niin, etteivät joudu ollenkaan ratkaisun paikan eteen. Eli jättävät syömättä aamupalan. Mutta eivät hekään voi ratkaisuja ikuisuuksiin vältellä. Päivä kuluu, tulee lounas ja tulee nälkä. Mitäs sitten? Pakko olisi syödä, jos haluaa pysyä hengissä. Mutta haluaako? Siinä on jo yksi valinann paikka edessä. Haluaako pysyä hengissä, mutta tekee sen vaikka juomalla. Mitä juo? Tai jos haluaakin ihan syödä, niin mitä syö?

Elämä on kyllä kummallista. Tänään on minulla taas näitä päiviä, jolloin mietin aivan liikaa kaikkea ja olen vieläpä niin pöljä, että laitan ajatukseni kaikkien näytille. Toivottavasti kukaan ei lue tätä, ettei vain jää traumoja ;)

Tein sen taas. Lyön vakavan syvälliset ajatukset leikiksi. Minä teen niin aina, kun en osaa muuten sopeutua tilanteeseen. Jos vaikka keskustelen jonkun kanssa ja hän sanoo jotain, mistä menen hämmilleni, niin vaihdan aihetta tai heitän koko jutun vitsiksi. Ei hyvä juttu. Samoin jos jonkun käytös aiheuttaa hämmennystä, niin yritän peittää sen vitsailemalla. Ei pitäisi tehdä niin. Annan käytöksellä väärän kuvan itsestäni. Niinpä niin. Juupsista juu ja heipä hei.