Listaa 40 asiaa itsestäsi, tämän jälkeen haasta kavereitasi tekemään sama, jotta näet heidän omia salaisuuksiaan.
1. Olen oikeasti ruskeahiuksinen.
2. Olen värjännyt hiuksiani sinimustaksi jo 7-8 vuotta.
3. Minulla on ollut atooppinen-ihottuma vauvasta asti. (Ja se on perseestä).
4. Olen allerginen melkeinpä kaikelle.
5. Rakastan mopseja!
6. Tutustuin rakkaaseen avomieheeni täällä Irc-Galleriassa katsomalla etusivulta sisäänkirjautuneita.
7. Rakkauteni lävistyksiin alkoi jo ala-asteella, mutta ensimmäisen lävistyksen hankin vasta ysiluokalla (Meduusa).
8. Olen ollut aivan HELVETIN kiinnostunut toisesta maailmansodasta jo lapsesta asti.
9. Kerään toiseen maailmansotaan liittyviä kirjoja ja tavaroita.
10. Eminemin vanha tuotanto on todella hyvä!
11. Olen pukeutunut mustaan kuudennelta luokalta asti.
12. Oikeasti minulla on paksut, tummat ja yhteenkasvaneet kulmakarvat (oikeasti!)
13. Rakastan energiajuomia!
14. Minulla on ollut useasti piilokalju, jonka kasvatan aina pois, ja sitten kun se on sopivan pitkä niin jostain syystä haluan taas piilokaljun.
15. En ole ikinä myöntänyt vanhemmilleni tupakoivani.
16. En ole ollut humalassa vuoteen ja 4kk, enkä ole myöskään juonut alkoholia paljoa.
17. En ole ikinä ollut sairaalassa (paitsi syntyessä).
18. Syön PALJON makeaa.
19. Syön paljon kun olen masentunut.
20. Olen ollut koulukiusattu 9 vuotta.
21. Rakastan ruusuja.
22. Väitän aina etten tykkää romantiikasta, vaikka oikeasti rakastan sitä. (Mutta persoonallisesta.)
23. Olen saanut ruusuja Juusolta yhteisen elämämme aikana ainakin 10kpl yhteensä.
24. En tykkää alasta mitä opiskelen, mutta opiskelen opiskeluni loppuun vanhempien mieliksi.
25. Haluan töihin ruokakauppaan! Se on mukavaa työtä!
26. Vihaan kaikkia kasvissyöjiä ja eläinaktivisteja sekä aseistakieltäytyjiä!
27. On häpeä, jos mies ei mene armeijaan!!!
28. Olen halunnut mennä armeijaan 4-vuotiaasta asti. (Haluan vieläkin, mutta koska seurustelen niin en mene.)
29. Rakastan kermalikööriä.
30. Miehen pitää olla mies eikä mikään vitun "nättipoika!" (En keksinyt parempaakaan nimeä >:( )
31. Erosin kirkosta koska en halua maksaa kirkollisveroa, enkä usko enää jumaliin.
32. Paranormaalit asiat kiinnostavat!
33. Rakastan armeija-pukuja <3 inttimiehet on seksikkäitä
34. Rakastan sotaleffoja, varsinkin toisesta maailmansodasta kertovia.
35. Vihaan kun joku matkii, oli se sitten minua tai jotakuta toista.
36. Olen kuvannut ala-asteella kavereideni kanssa mukamas Jackass-tyyppisiä juttuja :-D
37. Rakastan Jackassia!
38. Olen militaristi.
39. Vihaan naisia jotka seurustelevat rahan takia ja käyttävät miestään hyväksi tällätavalla (tunnen pari sellaista).
40. Haluan malliksi.