IRC-Galleria

SeaDevil

SeaDevil

Oih... Fabio... anna kunnon kyydit...
Olenko jo tuonut esille mielipiteeni muista autoilijoista? Jonkun aikaa liikenteessä sukkuloituani olen tullut yhteen varmaan johtopäätökseen. Kaikki uudehkoilla ranskalaisilla autoilla ajavat ovat liikenteessä täysiä pässejä! Vanhemman ranskalaisen on todennäköisesti ostanut joku vain sen takia että sen on saanut halvalla ja tarkoitus on vain päästä jotenkin muuten kuin bussilla töihin, tämä on suotavaa ja sen annankin anteeksi.

Liikennevaloihin ajetaan juuri niin kuin on young driverssissa opetettu, jätetään eteen yhden auton mentävä väli, asia jota en ole ikinä ymmärtänyt. Auton pysähdyttyä kytketään käsijarru päälle ja vaihde laitetaan vapaalle. Vihreän sytyttyä käydään etsimään sitä ykkösvaihdetta ja sen löydyttyä lähdetään liikkeelle muistamatta vapauttaa käsijarrua. Patonkibiili tietenkin sammahtaa ja kestää luvattoman kauan ennen kuin kuljettaja älyää miksi näin kävi. Hänen monimutkaisesti toimivan ajattelutapansa ansiosta tilanne korjaantuu ja hän pääsee liikkeelle, ikävä kyllä keltaiset valot syttyvät ja niinpä vain hän kerkeää risteyksestä pois.

Kahden tällaisen Piérrén kohdatessa rinnakkain vaikkapa moottoritiellä, heidän tulee valtava himo ajaa rinta-rinnan voiden ihalla toistensa maailman parhaita autoja, ovathan esim. Citroén ja Peugeot voittaneet monta rallin mm-titteliä. Senpä takia isäntä on marssinut heti voiton tultua autoliikkeeseen ja ostanut ”voittajan” auton. Antoihan myyjä lisäksi todella mauttoman lippiksen ja toppatakinkin kaupan päälle. Eikö ne vitun vatipäät ymmärrä ettei WRC-autolla ole mitään yhteistä heidän autojensa kanssa. Yhteistä on vain autojen merkki joka saa rahansa rakentaa rallia varten oikeita autoja, kun nämä lähes impotentit keski-ikäiset apinan kuvatukset syytävät kohtuuttoman suuria summia rahaa ostaessaan näitä paskoja ”voittajan” autoja. Mutta takaisin siihen rinta-rinnan ajamiseen. Nämä alinopeutta ajavat tientukkeet eivät vahingossakaan älyä päästää takana tulevia ohi joilla oikeasti olisi jonnekin kiire. Kun takana ajava sitten polttaa hermonsa ja painaa torvea vaatien tietä, häntä pidetään mulkkuna kaaharina ja tieliikennerikollisena. Ranskalaiskuski antaa tietä vastahakoisesti ja ohi ajaneen ”oikean” auton kuljettajalle heilutetaan perään keskisormea ja mesotaan että tuollaisille pitäisi antaa turpaan, vaikka tiedetään että itsehän siinä selkään saisi.

Hei te kaikki mulkut ranskalaisauton omistajat (tämä ei koske niitä harvoja poikkeuksia)! Olisiko aika katsoa peiliin ja kysyä: olenko minä vatipää autoilija jonka tulisi tyytyä vain bussikyytiin? Vastaus: Kyllä olet!
Suomi-Nainen-Suomi ohjelmointiohjeet ääntämisohjeilla kiitos

Kaksi pientä hernettä jotka pomppivat pääni sisällä puolelta toiselle, vailla mitään varsinaista merkitystä, eivät ole vieläkään sisäistäneet naisen toimintaa. Hommatessasi naisen sen mukana ei tietenkään toimiteta käyttöohjeita, sehän tekisi naisen lähes binäärikoodikieltä muistuttavan kommunikoinnin ymmärtämisestä aivan liian helppoa.

Erittäin suuri merkitys on naisen aivojen sanojen merkitys- ja painotusarvontayksiköllä. Tämä kyseinen aparaatti kun päivittäin arpoo, onko esimerkiksi sanan - kyllä merkitys tänään - ei, vaiko kenties - ehkä, mikä kyseenalaistaa molempien käsitteiden merkityksen. Sanan painotusarvo on yhtä arvonnallinen, ei voi ikinä tietää oliko se tarkoitettu positiivisella vaiko negatiivisella. Oletuksena kannattaa olettaa sen olleen negatiivista. Jos se olikin positiivista ja nainen huomaa käsittäneesi sen negatiivisena, nainen automaattisesti korjaa sen negatiiviseksi. Sama ei tietenkään päde toisinpäin.

Nainen on varustettu myös erilaisilla erittäin tehokkailla sensoreilla. Nämä sensorit aistivat liiankin herkästi esimerkiksi sen milloin sinä olet juonut liikaa, tämä ei voi pitää ikinä paikkaansa. Tästä seuraa naisen nalkutusautomatiikan aktivoituminen. Sensorit myös väittävät liian usein sinun olevan likainen ja epämiellyttävä. Naisen sisustus, siivous ja hääräilyohjelmoinnissa on varmasti käynyt pieni virhe koska se kuormittaa naisen muita toimintoja, ja näin ollen esimerkiksi lisääntymistoimintoa saa aktivoiduksi mitenkään muiden toimintojen ollessa kesken.

Se missä miehenkin suunnittelussa on tapahtunut suuri virhe, on toki myönnettävä. Mikä vittu siinä naisen pienessä kuselta haisevassa korvasientä muistuttavassa reiässä miestä oikein viehättää? Sen eteen mies tekee tunti- toisinaan jopa kuukausitolkulla töitä. Jos tämän virheen saisi miehessä korjattua, ei naisenkaan viat miestä edes vaivaisi, nainenhan olisi tällöin miehelle aivan turha laite. Mikä onni olisikin kun voisi vain rassata vaikkapa autoja ilman sitä että joka kuudes sekunti ajatuksen katkaisee ajatus naisesta.

Mitä jos nainen onkin täydellinen ja vika onkin miehessä? Saako tämän ylimääräisen virherivin, eli naisen tarpeen poistettua miehen ohjelmoinnista?
Aika helmiä juttuja vaikka itse sanonkin. Olisiko minusta peräti kirjailijaksi? Erilaiseksi sellaiseksi. Juttuja on kertynyt aika paljon. Aiheina milloin mikäkin. Julkaisen tässä nyt niistä yhden, yleisön pyynnöstä voin julkaista niitä lisääkin. Ja kuten tekstistä ilmenee niin eipä paljon voi erehtyä kuka ne on kirjoittanut...




Pakinoitsija Koira Pärnäsen (taiteilija nimi) kynästä...


On taas se aika vuodesta…autokuume iskee mustan asfaltin näyttäytyessä keväisien lumihankien alta. Tunne on sama kuin olisi ensi kertaa saamassa pillua. Hiki tulee otsalle eikä tiedä mitä pitäisi tehdä runsaan tarjonnan edessä. Tämä kuume ei sammu ennen kuin se on saatu tyydytettyä. Surffaan taas jälleen kerran nettiauton ja keltaisenpörssin nettisivuilla. Haussa on miehekäs itseni näköinen auto. Hetken katson avomallin Fiat unoa ja uppoudun ajatuksiini.

Kuvittelen itseni ajamassa perjantai-iltapäivänä edellä mainittua punaista köyhänmiehen Ferraria, Robin Hoodista ostettu kirjava kesämiespaita päällä. Paidan kaksi ylintä nappia on auki jotta miehekäs Günther ryijyni hulmuaa vapaana. Olen ostanut paikallisen bensa-aseman alelaarista mauttomat aurinkolasit. Liikennevaloissa viereeni tulee isin Bemarilla juuri kortin saanut blondi mukanaan lauma muita hihitteleviä tyttöjä. Yritän näyttää macholta kuunnellessani Popedan Erotomaniaa, tytöt mulkaisevat kuullessaan laulusta sanat: "jos pillua saan, niin mä lähden mukaan...". Valot vaihtuvat, naurahdan kun Bemarityttö keittää kahvit ja auton takana soi pian torvet. Kruisaan jo monen vuoden aikana tutuksi tulleella liiton lenkillä. Hyväntuulen portailla istuu tyypillisesti pissiksiä odottaen selvästi että joku ottaisi heidät mukaansa. Nostan nokan kohti taivasta ja livun torin ohi. Ei ole enää torikaan entisensä saatanan toriparkin ja torikahvilan valmistuttua. Muistan niin elävästi sen ihanan kesän tuoksun joka tuli kun viikonloppuiltaisin poltettiin elvistely mielessä kumia torin mukulakivetyksellä. Alitehoinen teinibemarikin poltti mukavasti kumia yön pikkutunteina aamukasteen saapuessa. Voi niitä aikoja.

Pohjolatalon bussipysäkillä on väkeä odottamassa bussia. Pelkkiä mummoja kaikki, ei pimun pimua. Noh ei sen väliä koska tiedän että kirkon bussipysäkillä on näihin aikoihin todella paljon naikkosia odottelemassa taas sitä saatanan lihavaa keski-ikäistä bussikuskia, joka korjaa nämä katukuvan helmet kyytiin ja saa vieläpä maksun siitä hyvästä. Päätän ostaa vielä jonakin päivänä vanhan Scanian lotjakkeen ja perustaa oman 69-linjan jolla kerään kaikki helmet kadunvarsilta kyytiini.

Samaisen kirkon risteyksen kohdalla peräänajon vaara kasvaa erittäin suureksi. Yritä nyt sitä sitten siinä keskittyä liikenteeseen kun lukion toista luokkaa käyvä pikku-niina on juuri älynnyt että hänellehän on kasvanut tissit ja perse. Sekä myös sen että niitä mukavasti esiin tuomalla saa miehet tekemään melkein mitä vain. Parin sekunnin vilkaisu kuraläpän kanssa pituuskilpailua käyvään minihameeseen ja muhkeisiin muotoihin saattaa aiheuttaa mukavan vaurion, sekä edellä liikennevaloihin pysähtyneen auton takapuskuriin, että sinun miehuudellesi. Italian oristasi keula siirtyy tuulilasin tienoille vaikka vauhtia ei ollut kuin parinkympin verran.

Herään kuin koomasta todellisuuteen. Ei helvetti, ei nyt sentään! Mitä vittua minä jotain luigi makarooni autoa katselen. Jenkki sen täytyy olla, joka on tehty raudasta, syö vitusti bensaa, saastuttaa paljon ja haistattaa vitut ilmastonmuutokselle…


Fiilistely ilta...Tiistai 24.03.2009 23:28

Se on nyt rakkaat ystävät sellanen juttu että Nasse-setä vetäsee viikonloppuna pienen kännin päälle, hankkii jonkun hyvän asenteen omaavan kuljettajan ajamaan juuri sisustettua Astroa ja laittaa oman "the best from kasari-ysäri" hittilevyn soimaan, ottaa auton jääkaapista viilennetyn kermapersejuoman, ja asettuu takasohvalle itkemään onnellisena menneitä muistellen, se on nimittäin kohta alle 5 vuotta kun hommaan kiikkutuolin......


Vielä mahtuu muitakin mukaan...

Numerot 116 ja 117 pihaan tänään.Keskiviikko 18.03.2009 11:51

Ostin sitte tänään taas vaihteeksi 2 autoa. VW CADDYN ja CHEVROLET ASTRON. Ja siis kyse ei ole lauantaina ostamastani astrosta. Myydään lauantaina ostettu astro ja vw caddy, ostakkee poies.

On se koira hieno eläin...Tiistai 17.03.2009 00:05

Emmalla on sellainen pieni "fifi- tyylinen" (perhos?) koira. Olen löytänyt sen heikon kohdan. Se ei nimittäin voi vastustaa napanöyhtää! Olen nyt jo kuudesti tarjonnut sille kokopäivän karvaisen vatsani movaamaa gourmet palleroa. Tänään kun näytin sille sinistä karvapalloa (Emmalta salaa) se kävi heti istumaan nätisti ja tassuillaan kävi kerjäämään tätä herkkupalaa.

Eihän sitä voinut tietenkään olla sille antamatta ja noin viidessä sekunnissa se oli sen syönyt suihinsa hyvällä ruokahalulla.

Sori Vilho, en ole säästänyt suunnitelmamme mukaan päivittäistä nöyhtäpalleroani lasipurkkiin, jotta voisimme sitten viiden vuoden kuluttua eläkkeellä ollessamme käydä huovuttamaan niistä napanöyhdistämme ekologisia huopahattuja ja huopikkaita...

Perjantai 13.Perjantai 13.03.2009 16:46

Höpö höpö taikauskolle!

Tarkastin lompakkoon jääneen kenolapun. Siihen oli kertynyt 209€ voittoja.

Työpaikan postilokerooni oli ilmestynyt pääesikunnasta lappu jossa luki että 1.3. lähtien maksetaan takautuvasti uuden järjestelmän mukaiset meripalvelulisät. Kyseinen lisä nousi 55,52€/päivä. Näin äkkiseltään laskettuna kuukausipalkkani pompsahti n. 550€... Perkele se on taas korotettava veroprosenttia...

Bensa on taas vaihteeksi halpaa joten ostin amerikkalaisvalmisteisen röhkijän. Joissakin piireissä kuulemma vain Chevrolet on ainut oikea automerkki, muut ovat korvikkeita. Haen sen huomenna.

Oikeasti tämä on aivan loistava päivä, vielä jos tänään saan pimppiä niin päivä täydellinen...

Naisen ymmärtäminen...Maanantai 09.03.2009 00:12

on erittäin vaikeaa.

Itseasiassa seitsemän kaistaisen moottoritien rakentaminen Mussalosta Kaunissaareen on sen rinnalla helppo homma.

Esimerkki tosielämästä (tältä päivältä):

Saat tekstiviestin jossa lukee että tekee karkkia mieli, tuotko vaikka pantteripussin kun tulet. Matkalla sitten vielä soitat varmistaaksesi haluaako hän sen pantteripussin. Vastaus on että ei tarvitse tuoda. Jaha, selvä, sitä on vedetty jostakin herne, ehkäpä jopa maissikin nenään. No eipähän tarvitse ainakaan käydä kaupassa vaikka tarvetta olisi ollut kumeille, mutta mitäpä niillä, tänään tuskin niille on käyttöä...

Saavut, ja huomaat että, kyllä! Herne-maissi-paprika pussi on hävinnyt pakastimesta jonkun nenukkiin...Hiljainen hetki kestää...kestää... ja sitten suu aukeaa... ei sentään väärä hälytys, hän syö vain leipää. Hetken kuluttua hän toteaa että et sitten tuonut sitä karkkipussia... voi helvetti! Vastahan soitin ja kysyin haluatko mitään kaupasta. Vastaus oli selvä ei! Helvetti, tarvitsen pikaisen kännin, käsirasvaa ja talouspaperirullan sekä viltin. Lähden auton takapenkille mielenosoitukseksi runkkaamaan...
Minua on vaivannut kauan aikaa mihin perustuu kodinkonemainosten A, AA, AA+ yms. energian kulutus tulokset. Sen toki ymmärsin että A-luokan kone kuluttaa vähemmän sähköä kuin B-luokan kone mutta paljonko se oikeasti sitä sähköä kuluttaa ja mikä on luokkien välinen ero.

Täältä löytyi tietoa http://www.tukes.fi/tiedostot/julkaisut/2-1999.pdf

Eli taulukko perustuu vuonna 1992 laskettuun Energiankulutukseen EU:n keskitasoon verrattuna... MITÄ VITTUA! PELKKÄÄ MYYNTIMIESTEN KUSETUSTA! Tottakai 2009 valmistettu kone kuluttaa vähemmän sähköä kuin 1992 valmistettu kone!

Vertailin uusien pesukoneiden kulutusarvoja keskenään ja mitä mitä löytyikään.... Saman täyttömäärän vastaavanlaiset koneet:

toinen A-energianluokan kone kuluttikin vähemmän kuin AA-luokan kone... kyllä mummoja kustaan silmään kun myydään "markkinoiden paras AAA+ luokan kone"...

[Ei aihetta]Perjantai 27.02.2009 16:10

Kuka on vittu pistänny mun muroihin viagraa? Tää ei oo enää yhtää kivaa... jo kuudetta tuntia yhä pystyssä... haen koht sairaslomaa...