Syntymäpäivät…
Kello lyö kaksitoista, vuorokausi vaihtuu ”Gotham Citymme” yllä, täysikuu on noussut taivaalle, sudet ulvovat. Ei sentään, eivät ne ole susia vaan itse Kymin oma Frankenstein, Henri Herranen… Hän on kahlinnut itsensä talonsa sokkeliin kiinni estääkseen itseään vahingoittamasta muita. Tänään 8.4. hän täyttää vuosia. Eikä mitä tahansa lukua vaan 25, eli pyöreän neljännesvuosisadan. Tämä on aivan turha luku, edes 25mm kiintoavaimella ei tee mitään, se on vain yksi avain muiden huomattavasti merkittävimpien avainten joukossa. Henrille se luku on käännöspiste, piste jonka jälkeen ei ole paluuta, villi nuoruus on takana, ja edessä on vain synkkä ja kolottava vanhuus, yksinäisyys ja dementoituminen.
Taas ollaan vuosi lähempänä tuonpuoleista. Itse Saatana tökkii minua atraimellaan perseeseen, manalan liekkien polttaessa varpaitani. Tuttuun tapaan puhelimeni oletettavasti piipittelee koko aamupäivän siihen saapuvien ns. pakollisten onnitteluviestien johdosta. Vittu, eikö sitä saa edes saatana syntymäpäivänään nukkua rauhassa! No en tietenkään saa, koska minulla on normaali työpäivä ja kello herättää minut 05.45. Kyllä, vanhuuden peikko on hyytänyt vereni koska en edes herää hömpöttävään aamuheijariin. Veijarini on vielä täydessä unessa ja minulla on vahva käsitys siitä että nyt sen käyttöikä on tullut täyteen. Ei enää iloista ajan vietettä taskubiljardia pelatessa, ei enää hikisiä viiden vedon varveja, elämästäni on kadonnut elämän ilo. Minusta on tullut impotentti, kuoreensa vetäytynyt keski-ikäinen mies henkilö, joka odottelee terveyskeskuksen aulassa pääsyä urologin vastaanotolle viagra reseptin toivossa.
Töihin mennessä joudun käydä leipomon kautta hakemassa vittumaisille ”työkavereilleni” jotain leivoksia vain siksi että minulla on synttärit. Ostan eilisiä kuivahtaneita känttyjä, matkalla töihin nuolen niistä vielä sokerit päältä, he eivät ole paremman arvoisia työkavereita. Töissä minulle vain vittuillaan, heidän mielestä olen jo ehkä tullut miehen ikään, omasta mielestäni olen vain suoraan siirtynyt pojasta kuolevien kerhoon.
Kotiin saapuessani postilaatikkoon on ilmestynyt kaikkien laskujen mukana sukulaisen lähettämä onnittelukortti, ihan hyvin se voisi olla osanottoadressi. Kotipihani on vetinen ja mutainen. Kenkä tarttuu liejuun kiinni ja olen enemmän kuin lähellä hetkeä jolloin maailma siirtyy radaltaan. Hillitsen itkunpuuskaani, kaivan taskusta puhelimen ja tilaan pihaani sata tonnia hiekkaa, nyt loppuu paskassa rämpiminen. Naapurin kissa on taas kusemassa autotallissani, saatana jos sen vain joskus saan kiinni niin teen siitä varmasti ensi talveksi Davy Crocket mallisen turkishatun.
Käyn lämmittämään saunaa, polttopuut ovat vähissä mutta eikai millään ole enää mitään väliä. Niinpä lähden moottorisahan kanssa kaatamaan naapurin tontilta muutaman puun. Moottorisahaahan ei tietenkään voi käynnistää selvin päin joten kaivan kaappini kätköstä viimeisen vodkapullon. Se on taas lähdettävä käymään ulkomaansivistysmatkalla, eduskunnan mulkutkun ovat pitäneet huolen siitä että suomesta en ainakaan hermojenhallinta lääkkeitäni osta. Pullon pinnan lähestyessä alle puoliväliä, olen saanut saunani uuniin mukavat tulet, naapurisovun hyvin lämpimäksi suhteeksi, paikallisen nimismiehen vierailemaan luonani, sekä sen tärkeimmän. Mielenrauhan. Olen sinut itseni ja maailmankaikkeuden kanssa, elämäni jing & jang on löytynyt. Tästähän voi sittenkin tulla ihan hyvä päivä, vaikka *!%**! orava pudotteleekin käpyjä autoni katolle…
Hyvät sukulaiset ja ystävät! Syntymäpäivääni vietetään myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana kuluvana kesänä. Odotettavissa sitä odotettavissa olevaa ”Herrastelua”…