IRC-Galleria

Muistatteko miltä tuntui lapsena saunan jälkeen pukea puhdas yöpaita päälle ja mennä nukkumaan mummon puhtaisiin pitsilakanoihin, minä muistan, tunne oli aika huikea. Samanlaisia huikeita tunteita tuli monista asioista; ensi lumesta ja punaisesta sarvis-pulkasta, jota vedettiin pitkin vähälumista asfalttia, niin että kipunat metallijalaksista sinkoilivat, ensimmäisestä merkkarista, toinen ei koskaan maistunut yhtä hyvälle kuin ensimmäinen, märistä lapasista, joita kuivateltiin patterilla, miten ihanan lämpimät ja vanuneet ne olivat. Tai miten hyviltä mummolan raparperit ja karviaiset maistuivat, varsinkin kun ne olivat aamun viileitä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin....

Miksi nyt samat asiat eivät enää tunnu miltään ? tai jos tuntuukin, niin tunnetta voisi verrata väljähtyneeseen lämpimään kaljaan muovimukissa. Johtuuko tämä aikuiseksi kasvamisesta vai vain herkkyyden häviämisestä. Onko mauttomuus, hajuttomuus ja tunnottomuus aikuisuuden hinta. Vai onko vain minulle käynyt näin.

Yksi selitys voisi olla se, että elämme liian "rikasta elämää", jolloin mikään pieni ei tunnu enää miltään. Kaikkea saa ja pitää kokeilla, syödä ja haistella. Aistit huutavat lepoa ja kun eivät sitä saa, nääntyvät.
Toinen selitys voisi olla, että vanhemmiten aivot eivät rekisteröi enää kaikkea oleellista, kun kovalevy on täynnä kaikkea muuta. Arjen asiat isot ja pienet, mukavat ja vähemmän mukavat täyttävät muistitilan.

Olipa syyt mitkä tahansa, haluisin vielä tuntea suuria tunteita pienistä asioista useammin kuin nyt.