IRC-Galleria

Olen hiton tyytyväinen. Ehdokas, ensikertalainen sai 337 ääntä ja meni kirkkaasti Savonlinnan valtuustoon yhtenä alueen ääniharavana.
Tästä on hyvä jatkaa.

Nyt valmistelemaan huomista opiskelemaan lähtöä Tampereelle. Jätän perheen "hunningolle" kolmeksi päiväksi ja lähden oppimaan jotain itsestäni ja kiintymyssuhteiden merkityksestä. Aloitan monimuoto-opiskeluna vertaisryhmäohjaajakoulutuksen yhdessä tulevan työparini kanssa. Se tietää pientä reissaamista Savonlinnan ja Tampereen väliä. Eli mielenkiintoinen syksy ja talvi tiedossa.

Olen monissa poliittisissa liemissä keitetty viimeisten 20 vuoden aikana. En kuitenkaan ole aiemmin ollut kenenkään vaalipäällikkönä, mutta nyt olen näissä kunnallisvaaleissa. Hyppäsin nuoren Teemun vaalijunaan varsin myöhään, mutta nyt on tehty kaikki se mihin on rahkeet riittäneet. Tänään selviää kuinka pitkälle tuo työ vie.

Ehdokas on loistava, tulevaisuuden nimi Teemu Hirvonen. Hänellä on kaikki mahdollisuudet tulevaisuudessa vaikka mihin. Ja sepä tästä päivästä tekeekin niin jännittävän, itse ehdokas totesi eilen, että jännittää kuin talonmiesta liukkaalla katolla. Tuohon vertaukseen on hyvä yhtyä.

Lähdemme illalla vaalivalvojaisiin ja puoleenyöhön mennessä olemme viisaampia.
Pitäkää peukkuja ! ja te jotka ette ole vielä käyneet äänestämässä, niin myrskyä uhmaten kipin kapin äänestämään, ihan sama ketä kunhan äänestätte.

Havahduin tänään taas siihen miten erilaiset asiat toistuvat tiettynä aikana vuodesta toiseen. Nyt on taas aika miettiä tulevia talven pakkasia ja aika kantaa lintujen ruokinta-astiat varastosta ja aloittaa lintujen talviruokinta. Nyt on aika etsiä ulkovalot kaapeista ja viritellä niitä, jotta kestää tulevan pimeän ajan joten kuten höpertymättä.

Viime päivinä on monet lintuaurat koristaneet taivaan ja hanhien ja joutsenten huudot kiirineet yli lehdettömien puiden. Aina tuo joka vuotinen muutto saa minut haikeaksi. Lähdön tunnelmassa on jotakin niin raastavaa mutta kaunista.

Joka syksyinen juttu on myös äidin "hirveät lihapullat", joita söimme tänään. Tähän aikaan vuodesta saa kaupasta hirven lihaa monessa muodossa ja meillä on ollut tapana syödä syksyisin lihapullia, joissa on puolet hirveä.

Syysloma on lapsilla alkamassa. Yksi lähtee leirille ja toinen samalle leirille isoseksi. Alkuviikko on näin isojen tyttöjen kanssa puuhastelua kotona. Loppuviikko meneekin pienten poikien kanssa touhuamiseksi, arjen pyörityksessä.

Kaikille lomalaisille oikein hyvää syyslomaa !!!

Nyt kun kello lähestyy ilta yhdeksää alkaa päivä rauhoittua. Osa perheestä katselee telkkaria, osa lukee ja taitaa pienin jo matkata höyhensaarille.
Minun tiistaini alkoi tänään rauhallisesti, sain nukkua rauhassa kun mies laittoi lapsia koulutielle. Heräsin yhdeksän jälkeen ja aamusuihkun ja aamukahvin herättäessä kaivoin esiin kalenterin. Siitä tämäkin päivä sai taas vauhtia. Aamupäivä meni kunnallisvaalityötä tehdessä, ehdokkaan ensimmäinen tuki-ilmoitus piti saada valmiiksi huomiseen lehteen, sillä ennakkoäänestys alkaa huomenna. Mies ilmoitusta kasasi, ammattilainen kun näissä jutuissa on. Iso ja hieno tuosta ilmoituksesta tuli. Ja kun ehdokas on nuori ja komea ja ennen kaikkea fiksu niin mikäs siinä....eihän siitä voi huonoa tulla. Nyt vaan kaikki Teemua nro 100 äänestämään (huom tämä on vaalimainos Savonlinnalaisille)

Kun vaalityö oli tehty tarttui mies jakoavaimeen ja väänsi suihkun sekoittajan seinästä. Suihkusta kun on tullut liruttamalla vettä jo jonkin aikaa, mutta aina on ollut kiireellisempää...kuten tiedätte. Minä kirjoitin viimein kirjeen, joka olisi pitänyt olla valmis jo kaksi viikkoa sitten, jotta saan sen viimein postiin. Pesin samalla koneellisen pyykkiä ja tyhjensin kuivia pyykkejä hyllyille. Kastelin kukat ja laitoin uusien nukkamattojen alle kumiset verkot että matot pysyvät paikoillaan. Siivosin keittiötä ja katselin keittokirjasta mitä tekisin tällä viikolla ruoaksi. Kaivoin sunnuntain lehden, että sain koulun ruokalistan, ettei tule samoja ruokia. Tein kauppalistaa. Ruokin kissat. Soitin äidille, joka oli viemässä miesystäväänsä lääkäriin, pärjäsivät.

Puolen päivän tienoilla hyppäsimme autoon ja ajoimme painoon hakemaan ehdokkaan vaalimainokset ja veimme niitä ja auton takaikkunatarrat muutamille vaalityöryhmän ihmisille jakoon. Matkalla soittelimme tärkeitä puheluita, mies palotarkastajalle ja minä kampaajalle. Samalla suunnittelimme pientä remonttia.
Kävin kirpparilla katsomassa pientä lasten sänkyä, sillä ensi viikolla meille tulee kaksi pientä pojan viikaria muutamaksi päiväksi lomalle. Nämä sankarit vierailevat meillä tulevaisuudessakin ainakin kerran kuukaudessa. Sänkyä en löytänyt, mutta muuta tarpeellista kuitenkin, hyviä lasten talvirukkasia, talvitakki, hillahuivi ja liivi. Meillä pitää olla vaatevarastossa kaikenkokoisia vaateita, varsinkin nyt kun päivystämme ja taloon voi tulla minkäikäisiä lapsia tahansa ja aina ei ole mahdollisuutta ottaa omia vaatteita mukaan.
Kävin myös ruokakaupassa ja ostin kaaleja, kun olivat niin hyvän näköisiä ja edullisia. Taidan tehdä vähän hapankaalia, siitä kun useampi meillä pitää.
Myös suihku sai uuden sekoittajan ja tiivisteitä. Kirje ei päässyt postilaatikkoon, unohdin, seuraavalla kerralla uudelleen.

Kun pääsimme kotimatkalle kolmen jälkeen, oli jo hirveä nälkä. Oli jäänyt lounas väliin. Kotona välipalaa yhdessä parin lapsen kanssa ja ei kun ruuan laittoon. Tänään oli tarjolla chili con carnea ja riisiä. Mies asensi suihkun kuntoon ja voi sitä veden määrää, kyllä nyt kelpaa suihkutella.
Kun perhe sai vatsantäytettä, piti miehen lähteä takaisin kaupunkiin hakemaan yhtä lasta isoiskoulutuksesta ja samalla Tico marsua hoidosta, jossa se oli ollut torstaista alkaen, kun olimme vähän reissussa.
Minä hoitelin lämmitystä loppuun jonka mies oli aloittanut. Leivinuuni oli vähän savuttanut, kun oli taukoa lämmityksessä, mutta sain lopulta pellit kiinni ja tuuletettua. Pari muutakin uunia sai pesällisensä. Joka päiväistä hommaa. Kuopus toi naapurista pussillisen luumuja, oli saanut ne kiitokseksi, kun oli vienyt heidän koiransa kotiin. Puhuin ystävän kanssa puhelimessa ja samalla täytin pesukonetta yötä varten (meillä pestään yöllä pyykkiä)

Innostuin askartelemaan kuopuksen kanssa. Tein hämähäkin mallin ensi viikolle, jos vaikka tekisimme isommalla porukalla "häkkejä" Halloween juhliin. Kuopus piirteli ja väritti verisiä käsiä roikkumaan. Kun loppu perhe tuli kotiin, tein keittiöhommat loppuun ja mies keitti iltateetä. Ja nyt ryydyttää.

Jotakin varmaan unohdin, mutta kyllä sitä yhteen päivään saa mahtumaan paljon, vaikka usein tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi.
Hyvää tavallista arkea sinulle.

Yksi tytöistämme on seurakunnan isoiskoulutuksessa, kovin on siitä innoissaan ja hyvä niin. Kuluneena viikonloppuna heillä oli leiri, jossa tulevia isosia koulutettiin tuohon tärkeään tehtävään. Heillä oli mm. keskusteltu seksuaalisuudesta ja erityisesti poikkeavasta seksuaalisuudesta. Tämä aihehan on ollut tapetilla lähipäivinä muutenkin, kun erään pohjoisen lehden päätoimittaja sai potkut sen vuoksi, että on homoseksuaali. Törkeä juttu ! tästä syystä meillä boikotoidaan nyt kaikkea mikä liittyy Alma Mediaan.

Tyttö kertoi papin sanoneen leirillä homoseksuaalisuuden johtuvat tutkimusten mukaan huonoista ja epävarmoista varhaislapsuuden kokemuksista. Hän oli siis sitä mieltä, että homous on ihmisen ulkopuolelta opittu tai omaksuttu tapa, ikävä sellainen. Samaan hengenvetoon toki muistuttaen, että armollinen pitää tällaisia ihmisiä kohtaan olla.

Tyttö oli nostanut kätensä ja sanonut, että hänen mielestään seksuaalista suuntautuneisuuttaan ei voi kukaan valita tai oppia, se on geneettistä. Tämän jälkeen oli pari muutakin rohkeaa tyttöä uskaltanut epäillä papin tarjoamaa totuutta.
Kun kuulin tämän tarinan nousi minulla karvat käsivarsissa pystyyn ja kyyneleet kihosi silmiin. Olin niin ylpeä tuosta tytöstä, joka oli uskaltanut rohkeasti mutta asiallisesti kyseinalaistaa tuon valheellisen totuuden. En usko että 15 vuotiaan tytön on kovinkaan helppoa sanoa vastaan papille, varsinkin niin autoritäärisessä yhteisössä kuin seurakunta. Mutta hän uskalsi.

Kirkon sisällä käydään keskustelua homoudesta ja hyvä että käydään, mutta kyllä papillakin pitäisi olla vastuu siitä mitä opettaa. Aion kyllä muutamien seurakunta-aktiivien kanssa jatkaa tätä keskustelua. Rohkean tyttöni viitoittamaa tietä.

Ompas päässyt vierähtämään muutama päivä etten ole tännekään kirjoitellut. Mihinkähan kummaan tuo aika oikein kuluu ?

Ajatus muuttamisesta saa minulta aina hiukset pystyyn. Tämän kamalan tavarapaljouden keskellä se olisi uskomaton suoritus. Onneksi emme ole muuttamassa toiseen paikkaan, vain siirtämässä tavaroita huoneesta toiseen ja siitä seuraavaan. Niinhän siinä usein käy kun alkaa muuttaa tavaroiden paikkaa tai tässä tapauksessa huoneen paikkaa, siitä seuraa kierre, muuttokierre.

Kaikki alkoi siitä, kun tarvitsin oman huoneen jossa tehdä töitä ja harrastuksia. Muutin keväällä tavarani Aapiskukkoon, naapuritaloon, mutta en oikeastaan koskaan sinne eestynyt, vaikka olisin saanut olla siellä rauhassa, kirjoittaa, ommella, tehdä sukututkimusta jne...

Nyt kun kuopus siirtyi isompaan huoneeseen ja vihreästä huoneesta tuli leikkihuone tuleville pikkumuksuille sain minä sinisen kamarin itselleni. Huoneeseen tuli kyllä pari sänkyä vieraita varten, mutta uskon saavani olla kamarissani melko rauhassa.

Aikanaan jo Virginia Woolf kirjoitti, että naisella pitää olla oma huone ja omaa rahaa. Tämä aikansa feministi oli todella oikeassa. Oma taloudellinen riippumattomuus, oma tila tulee säilyttää vaikka olisi miten kiinteästi kiinni parisuhteessa ja perheessä. Vastuu itsestään ja tekemisistään on hyvin voimaannuttavaa, aikuisen ihmisen merkki. Se ei tarkoita sitä, ettei koskaan tarvitsisi toisia ihimisiä, olisi heikko, vaan sitä että pyrkii vastuuseen ja kantaa pääsääntöisesti vastuun itsestään.

Kunnallisvaalt lähestyvät ja vanha vaalihevonen korskuu taas tallissa. Olen löytänyt upean nuoren miehen, joka hyvän ulkonäkönsä lisäksi on fiksu. Tulevaisuuden tekijä. Vanhakin meni vipuun ja lupauduin vaalivankkurien vetäjäksi tälle 24 vuotiaalle Teemulle. Eli kaikki savonlinnalaiset äänestysikäiset, tässä tulee vaalimainos: "Teemu 100, Tulevaisuuden tekijä Savonlinnan valtuustoon".

Aamulla herään ja vessaan, ihan niin kuin joka aamu ennenkin. Aamupalaa kitusiin ja pyykkejä koneeseen ja vessaan. Olo on outo.
Ruohonleikkurin perään tallustamaan, puoli pihaa ajettu ja vessaan. Ei kiva.
Loput ruohot ja vessaan. Ei enää maistu mikään.
Lisää pyykkejä narulle kuivumaan ja vessaan. Heikottaa.
Ajattelin siivota auton, ja ajatukseksi se jäi ja vessaan. Nyt kutsuu jo vaakataso.
Jaffaa kuluu.
Illalla mies sanoo, että nyt hänenkin vatsansa on sekaisin, kiva kimppakivaa tiedossa.
Lähden kauppaan ja hakemaan yhtä lasta harrastuksista, käyn varmuuden vuoksi ennakkoon vessassa.
Kotona taas ja vessaan. Jääkaapissa usea pullo keltaista Jaffaa ja kaapissa iso paketti voileipäkeksejä, niillä on ennenkin selvitty kun vessa on liikaa kutsunut.
Yritän selviytyä.

Nukkuminen on aina ollut minun juttuni. Olen ollut kova tyttö nukkumaan ihan pienestä pitäen. Joten nyt harmittaa, kun monesti yöuneni ovat heikkoja tai/ja vaillinaisia. En meinaa jaksaa arjen pakerrusta jos en saa kunnolla nukuttua. Edellinen yö oli juuri tällainen "kakkayö", jolloin sain unen vasta 04.20 ja herätys oli jo ennen 08.00:a. Unen laatu oli myös heikkoa, heräilen ja pyörin. Taitaa olla osittain ikään liittyviä juttuja.

Eilen illalla pötkähdin sänkyyn kuopuksen kanssa katsomaan telkkaria päivällisen jälkeen, eikä mennyt kuin hetki kun silmäni lupsahtivat kiinni. Kun havahduin unesta oli kuopus laittanut peiton päälleni ja makasi kainalossani katsellen telkkaria, jatkoin unia. Havahtuessani uudelleen, kömpi kuopus kainalostani ja kysyi saisiko hän katsoa vielä yhden elokuvan, ei hajuakaan kellosta eikä muustakaan. Pyysin häntä kysymään asiaa iskältä, loistavaa vastuun siirtoa. Poika 11v. korjasi peiton takaisin päälleni sanoi rakastavansa minua ja pussasi suulle. Hyvä että en itkuun pärähtänyt, uni ehti ensin.

Kun heräsin aamulla nukuttuani 14 tuntia yhteen putkeen oli ensimmäisenä mielessä tuo iltainen rakkaudentunnustus ja huolenpito. Voi miten hyvältä se tuntui, vielä aamullakin.

Tein perheelle hotelliaamiaisen kokkeleineen, pekoneineen ja bratvursteineen kaikkineen. Eipä tarvitse lounaan perään heti kysellä. Eli hyvin on alkanut tämä viikonlopun alku. Iltapäivällä menen ystävän luo kylään ja kerään sieltä hieman marjoja pakkaseen, samalla on kiva höpötellä kuulumisia.

Nykyään kun menen elokuviin tai katson kotona elokuvaa haluan tietää etukäteen loppuuko elokuva onnellisesti, lukeeko lopussa "happy end". En kestä jos loppu on onneton. Avoimen lopun kestän juuri ja juuri, koska voin kuvitella elokuvalle oman onnellisen lopun, mutta jos tiedän että loppu on onneton tai surullinen en katso elokuvaa. Tiedän että tämä on naivin hullua, eihän elämäkään ole aina onnellista. Toivoisin sen kuitenkin olevan. Ja yritän elää niin, että mahdollisimman monen elämä päättyisi sanoihin "happy end"

Sadutkin alkavat usein sanoille "olipa kerran" tai "tapahtuipa kerran", niissä ei välttämättä ole onnellista alkua, eikä sillä ole väliäkään. Elämäkin voi alkaa onnettomasti, elämän varrella voi olla kaikenlaista koko tunteiden ja sattumusten kirjoa, mutta lopussa pitää olla sanat "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti". Onnellinen päämäärä luo toivoa paremmasta, johon meillä kaikilla on oikeus.

Mikä sitten on onnellinen loppu ? onko se sitä kun paha saa palkkansa ja prinsessa saa prinssinsä ja puoli valtakuntaa, vai se kun lapsi paranee sairaudesta tai eksyneet ihmiset löytävät takaisin kotiin. Joillekin onnellinen loppu voi olla riittävä ruoka ja elintaso ilman raatamista.

Minä olen viime päivinä paljon pohtinut omaa onnellista loppuani (huom läheiseni, en ole kuolemassa ). Eli miten vietän loppuelämäni niin, että voin lopussa todeta "happy end". Olen tehnyt isoja ratkaisuja elämässäni ennenkin, niin nytkin jättäessäni työpaikkani tänään. Olen valtavan helpottunut ja uskon, että ratkaisu on osa omaa "happy end":iä. Elämä kantaa ja tuo uusia haasteita, niihin on vain uskallettava tarttua rohkeasti.
Hyvää viikonloppua sinulle !

Kun ajelen pallerollani kaupunkiin katselen surullisena rikottua kynttilälyhtyä tien risteyksessä, kuhmuille potkittua pysäkkikatosta pikkukoulun risteyksessä, talon kivijalkaan kirjoitettua rumaa tekstiä, tuhrittua ja kaadettua kirjastoauton kylttiä ja kukkalaatikoita, joissa kukat on katkottu ja osa varastettu. Samanlaiseen henkiseen tuhoon ja välinpitämättömyyteen olen viime aikoina kiinnittänyt erityisesti huomiota, jostain syystä. Ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti, puhuvat rumasti, loukkaavat ja nolaavat.

Samaan aikaan olen miettinyt juurien merkitystä ihmisen elämässä. Omat juureni ovat olleet etsinnässä jo vuosia ja olen niistä melko selvillä. Sukulaiset ovat kertoneet viime aikoina monia pieniä tärkeitä tilanteita ja asioita, jotka kasvattavat niitä juuria yhä syvemmälle. Olen osa jotakin suurempaa kokonaisuutta. Tiedän mistä tulen ja minne olen menossa. Tunne tästä on tärkeä.

Meillä jokaisella on juuremme. Toisilla ne ovat hyvin syvät ja vahvat, toisilla heiveröiset pintajuuret joiden kanssa saa koko ajan pelätä milloin jokin elämän vastatuuli kaataa nurin.
Valitettavan monilla on juuret jääneet kokonaan kasvamatta. Onkohan juurettoman ihmisen helpompi tuhota ja toimia välinpitämättömästi elämää kohtaan, jos ei ole mitään menetettävää, ei tietoa tulevaisuudesta ? Kun ei tunne kuuluvansa mihinkään ei ole vastuuta mistään, ei siitä lyhdystä, katoksesta, kyltistä, kukista eikä läheisistä ihmisistäkään.

Onneksi juuria voi kasvattaa. Jokaisella on oikeus tuntea kuuluvansa jonnekin, oikeus tuntea menneisyytensä ja tulevaisuutensa, oma elämäntarinansa. Tulla kokonaiseksi.

Tällaisia minä olen kesälomani alkajaisiksi miettinyt. Tästä on hyvä laskeutua toiselle lomaviikolle, saas nähdä millaisia ajatuksia seuraavaksi päähän putkahtaa. Ilmat ainakin näyttää paranevan kun lapset lähtee kouluun.