IRC-Galleria

Tänään laitettiin tuplat takaisin. Tässä toimituksessa ei ollut kyse suklaapatukoista, vaan ikkunoista. Me asumme yli sata vuotta vanhassa talossa, jossa ikkunat ovat myös vanhoja, ei kuitenkaan alkuperäisiä. Kesäksi otamme useasta ikkunasta toisen ruudun pois, ihan käytännön syistä. On helpompi tuulettaa ja pestä. Ja taas näin syksyisin ne laitetaan takaisin, tilkitään rakoset ja vedetään liimapaperit pintaan. Aika homma, joka kestää useamman viikon.

Tänään oli harrastepäivä, lapsia tanssiharkkoihin ja toimintaryhmään ja muiden kanssa uimahalliin. Olin aika innokas ja uin kilometrin !!! ja nyt olen aika kuitti.

Huomenna meillä alkaa uudet jaksot sarjasta "leidit landella savolaiseen tapaan". Päivä on murkkujen taksvärkkipäivä ja omien kolmen lisäksi pihapiiriin pelmahtaa pari Jannan luokkakaveria kumpparit kainalossa valmiina maalaishommiin; puiden kantoon, perunan nostoon ja tietenkin lannan luomiseen. Janna kyllä varoitteli työn määrää ja raskautta, mutta silti halusivat tytöt tulla. Rohkea päätös. Katsotaan mitä viisi teiniä saa aikaan. Vai pitääkö puheet pullamössösukupolvesta paikkansa.

Muistatteko kappaleen 1990-luvun alusta, jossa laulettiin mannapuurosta ja mansikasta, sekä oikeanlaisesta kemiasta ? Pitkätukkainen poikaduo taisi olla Neon 2. Olen ollut huomaavani, että kappale on taas suosittu radion soittolistoilla.

Meillä on ollut tänään sekä mannapuuroa, että mansikkaa ja paljon ! oikeanlaisesta kemiasta en ole niin varma, ehkä sitäkin mutta vähemmän.
Kaikki alkoi siitä, kun aloitin aamulla leipomisen vieraita varten, jotka tulivat iltapäivällä. Menin hakemaan marjoja pakastimesta, kun huomasin mehuvanat lattialla, Ei hitto ! pakastin oli sulanut. Mies apuun ja marjat ämpäreihin. Keittokirja esiin ja kaikki marjareseptit käyttöön. Syntyi kaksi marjapiirakkáa, kääretorttu ja mansikkamannapuuroa valtava 10 litran kattilallinen. Vieraat sekä lapset olivat tyytyväisiä. Oli siis tässäkin asiassa myönteiset puolensa.

Savonlinnassa on tänään ja huomenna markkinat. Suuri tapahtuma monelle, joten eikun sinne pällistelemään helppoheikkien huulenheittoa. Tuli ostettua piirustuspaperia aika kasa, perinteiset lakupötköt (25 kpl) ja muutama logopipo, joista myöhemmin lisää kuvapuolella.

Kun olen päättänyt laittaa sen positiivisen kasetin joka aamu pyörimään päänuppiin, niin sitä filmiä on sitten katseltava, vaikka kuinka itku punkisi silmiin. Ja kuten tiedämme itku voi tulla niin monesta syystä. Tänään se tuli taas todistetuksi.

Lapset saavat joskus tuntemaan äidin niin mahdottoman tyytymättömäksi itseensä. Kun lapset toilailee, niin iskee kamala itsesyytösten tulva, että enkö minä parempaan ole pystynyt ? mitä olen tehnyt väärin ? Kyyneleet pyrkivät huuhtomaan noita tunteita mielestä.

Miehen 50vuotisjuhlat lähestyvät ja kutsutut ilmoittelevat tulostaan. Tänäänkin yksi kutsuttu itki aivan valtoimenaan puhelimessa ihanasta kutsusta. Tottakai hän ja miehensä tulevat. Samaan hengenvetoon liikuttunut ystävä alkaa selittää miten noloa on, kun hän ei ole pitänyt yhteyttä pitkään aikaan ja nyt tällainen kutsu. Yritin selittää ettei ajalla ole merkitystä, sillä ystävien välillä voidaan jatkaa aina siitä mihin viimeksi jäätiin, on aikaa kulunut vähän tai paljon.

Tänään tuli myös kyyneleet silmiin, kun nauratti niin kovasti. Esikoinen heitti kyllä niin herkullisen jutun mersulla ajelevasta romaaninaisesta, että meinasi kastua silmäkulmien lisäksi myös housut.

Tästä päivästä tulee mieleen Heikki Salon kappale "Hymy ja kyynel", "...kun näätte tähtitaivaan niin muistakaa, se kauas näkyy mikä kimaltaa - hymy ja kyynel"

Joskus kauan sitten, kun olin kodin ulkopuolella työssä, kävi meillä pitämässä luentoaan filosofi Esa Saarinen. Tuo eläinjäljitelmäkuosiin pukeutunut "tyylikäs"herra joka kuulemma vie vaimolleen, kuningattarelleen kukkia joka ikinen päivä, huh! mahtaa talossa olla maljakoita. Muistan tuosta luennosta kaksi asiaa, toinen oli se, että nauroimme vedet silmissä vilosohvin jutuille ja toinen oli se, että on kuulemma itsestä kiinni laittaako aamulla herätessään "koneeseen" myönteisen vai kielteisen kasetin.

Viime aikoina olen alkanut kallistua tuon väittämän puoleen. Aika paljon omaan mielentilaansa voi vaikuttaa sillä miten asioihin suhtautuu tai päättää niihin suhtautua. Minä tiukkapipokin olen alkanut ottaa asioita vähän rennommin, siis korostan vähän.

Ja kuten rakas mieheni sanoi: "kriisissä on aina mahdollisuus"

Tämän päivän myönteinen juttu on kun löysin kirpputorilta aivan loistavia silkkisiä, juuri oikean värisiä ravatteja kolme kappaletta ja aivan ihanat autoverhot Tiituksen huoneeseen. Ja melkein ilmaiseksi. Toinen positiivinen juttu oli se, kun saimme juoda miehen kanssa päiväkahvit kahdestaan rauhassa, kun osa lapsista oli jälki-istunnossa. Asioilla on aina puolensa.

Ihanan aurinkoinen päivä, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pestä pyykkiä. Pesin oikein monta koneellista ja kuivattelin ulkona. Kylläpä tunsin olevani taas tehokas perheenäiti... samaan syssyyn keräsin mustamarja-aroniat, joista ajattelin tehdä huomenna tuoremehua viinihapon avulla. Onkohan minulla kaikki kotona...kun olen niin touhukkaalla päällä. No kyllä tämä tästä kostautuu, tulee taas niitä päiviä, jolloin makaan sohvalla ja uppoudun johonkin kirjaan tai saippuasarjaan ja pyydän miestä pyörittämään palettia.

Kyllä meillä on ihanat tytöt. Tänäänkin saimme herkullisia, kauniita ja pieniä juuri sellaisia ruotsalaisen näköisiä korvapuusteja, joita söimme ihan navat pinkeinä, ulkona päiväkahvilla.
Onneksi käyttivät Hylamaitoa, jotta minäkin sain, sillä vanhuus ei tule yksin, nyt olen saanut laktoosi-intoleranssin kiusakseni. On taas opeteltava uusia juttuja tai muuten vatsa päästelee mitä sattuu.

On meillä ihanat pojatkin, varsinkin kun "oikein silmin katsotaan", niin kuin laulussa viisaasti sanotaan. Tänäänkin pihaan ilmestyi motti pilkkeitä kuin itsestään. Syyllisyys saa aikaan ihmeitä. Toivottavasti ottivat opikseen. Kaikesta selvitään yritin todistella ja joskus 10 vuoden päästä näillekin töppäilyille nauretaan kun niitä muistellaan.

Tänään perin sateisena päivänä päätin kokeilla onneani. Mies lämmitti leivinuunin ja minä tein ruisleipätaikinan loppuun. Leivät nousemaan ja omenat kattilaan. Siinä sivussa kun elämäni ensimmäiset ruisleivät nousivat pöydän kulmalla, niin keittelin hilloa. Nyt kuulostan todella super perheenäidiltä... ;)
Omenakanelihillo (oman puun omenista) sekä ruisleivät (naapurin rukiista alkuviikolla jauhetuista jauhoista leivotut) onnistuivat molemmat. Kyllä päivän tai jopa kaksi päivää voi pelastaa pienillä asioilla, kun ei anna isompien murheiden päästä niskan päälle. Paistelin lapsille vohveleita ihan pelkästä onnistumisen ilosta.

Pitkään taistelin vastaan, etten avaa omia sivuja...mutta tässä nämä nyt sitten ovat. Opettelua on kaikki ja mies saa avustaa vielä pitkään teknisissä jutuissa.
Nyt ei muuta kun kamera tiiviimpään käyttöön ja kuvia sivuille.