IRC-Galleria

Viimeisiä lomapäiviä on vietetty ja nyt alkaa Nukkumatti houkutella koululaisia unten maille. Huomenna alkaa taas arki ja lapsilla koulu. Ja totuuden nimessä on sanottava, että minulla ja miehellä alkaa myös oma aikamme, onneksi. Kaksi lapsista sairastui viikonloppuna flunssaan ja ainakin toinen jää huomenna kotiin potemaan, joten ihan täydellistä tämä rauhamme ei tule olemaan.

Loma on mukava ja odotettava asia, mutta ei sitä jatkuvasti jaksaisi. Arki tuo rytmiä ja ennakoitavuutta elämään. Olen viime aikoina kovasti pohtinut työhön palaamista kodin ulkopuolelle. Olen onnellisessa asemassa, että työpaikkoja tuntuu minun koulutuksellani (suuhygienisti) olevan, sekä kunnallisella että yksityisellä puolella, sen kun vaan aloittaisin. Mutta kotivuodet ja elämänrytmi ovat tarttuneet selkäytimeen ja työmatkakin täältä saaristosta kaupunkiin (30km) pistävät miettimään. Toisessa vaakakupissa painaa oman ammattitaidon hyödyntäminen ja kehittäminen, sosiaalinen verkosto, asiakaspalvelu, varsinkin terveyskasvatustyö on sydäntäni lähellä.

Haaveilen lomasta, jossakin vähän kauempana, toisessa maassa. Haluaisin totaalisesti irti arjesta ja muuten se ei onnistu kuin matkustamalla. Loman vietto kotona on vaikeaa. Liian monet arkiaskareet muistuttavat, tekemättömät työt hyppivät silmille. Ehkäpä vielä pääsemme tänä vuonna lähtemään, niin että arki jatkuu täällä sujuvasti omaa kulkuaan ja me (keitä sitten mukaan lähtekään) nautimme lomasta. Elättelen unelmaa !!!

Loma jatkuu...keskiviikkona mies vei lapset retkiluistelemaan Punkaharjulle, jonne on rakennettu järvenjäälle kiva 2,5 km:n reitti. Lapset luistelivat ja mies lainasi hienon uuden potkukelkan. Matkaa kertyi useita kilometrejä ja mukavaa oli ollut. Lähtiessään olivat löytäneet vielä napakelkankin ja siinä oli saatu pää pyörälle. Minä jäin kotiin ja päätin leipoa porukalle pullaa ja sämpylöitä, pieni breikki teki meikäläiselle oikein hyvää.
Kun porukka palasi kotiin, tuli meille samalla yksi pieni poikalapsi hoitoon ja kuopukselle kaveriksi. Kylläpä rauhoittui elämä. Ehdottelinkin miehelle, että voisimme säännöllisesti pyytää kavereita yökylään, jos seurauksena on näin yllättävä rauha. Lapsilla menee ns. pakka sekaisin, eikä ne viitsi ja ehdi kinata niin kuin tavallisesti.

Torstai olikin sitten kotipäivä. Lapset hiihtivät, laskivat mäkeä, pelasivat ja leikkivät. Aikamoista menoa.

Tänään perjantaina lähti hoitolapsi kotiin ja me kaupunkiin. Kirpputoripöytä sai taas täytettä ja me teimme löytöjä toiselta kirpputorilta. Lähes käyttämättömät joustinpatjat paksuine petareineen ja levitettävä sohva varattiin, kun eivät mahtuneet kyytiin. Sohva viedään mökille sohvaksi ja varavuoteeksi. Patjat vien toistaiseksi venäläiseen kamariin. Piipahdimme vielä Paviljongilla (opetusravintola) syömässä, jossa näin loma-aikanakin oli upea tarjoilu ja hintataso hyvä. Maukkaita kalaruokia maistelimme ja minä pääsin taas laittamasta ruokaa. Arkeen palataan parin päivän päästä ja silloin taas mamma keittää ja kokkaa arkipöperöitä.

Illalla kaivelimme ullakon aarteita kirpputorille vietäväksi. Paljon vanhoja leluja, joita olen säilyttänyt lähtee nyt uusien lapsien iloksi. Joistakin emme raaski luopua ja ne jää muistoksi. Pientä puunausta ja lappu kylkeen. Ikean siniset kassit ovat hyviä tavaroiden kuljetukseen. Huomenna jatkan.

Kevät on tulossa, siitä hyvä merkki on lintujen kevätlaulut, jotka ovat alkaneet. Tityyt raikaa jo aika hyvin.

Lasten hiihtoloma on hyvässä mallissa, puoltaväliä hätyytellään. Meitä aikuisia on viety kun punaista muoviämpäriä tuulella.
Viikonloppuna toteutimme ensimmäisen Käärmelahden Köyhät Ritarit tapahtuman. Tästä saa aika seikkaperäisen selostuksen jos klikkaa itsensä mieheni sivuille Muhku56 ja lukee sieltä päiväkirjaa. Oma kommenttini juhlista on, että meni paremmin kuin aluksi pelkäsin ja panikoin....ei tästä mitään tule tyyliin.

Eilinen maanantai meni lapsilla lautaillessa Siilinjärven Kasurilassa. Ilma oli kaunis ja rinteet loistavassa kunnossa. Palvelukin pelasi ja ihmiset olivat erityisen kohteliaita ja ystävällisiä. Ja monessa paikassa esiintyvää rahastuksen meininkiä ei ollut, kiva reissu. Punaposkiset ja ihan hirveän nälkäiset mukulat veimme Kuopion Raxiin, pitseriaan jossa saa syödä ihan niin paljon kun napa vetää ja kyllä me syötiinkin. Kun pyörimme ulos ravintolasta ja istuimme autoon olisi tehnyt mieli ottaa tirsat, mutta ei kun ajamaan kohti Käärmelahtea. Illalla kotona, saunaan ja täyskaatoja sänkyyn.

Aamulla jäykkiä niveliä ja lihaksia, mutta liikkeelle vaan. Kaupunkiin täydentämään kirppispöytää ja minä jäin shoppailemaan. Mies lähti lasten kanssa keilaamaan. Tapasimme kiinalaisessa ravintolassa reilun tunninpäästä. Kivaa oli kuulemma ollut, mutta sitä ihmettelivät miksi ihmeessä se pahuksen pallo kiertyy aina sinne ränniin, varmaan kierot radat täällä savossa. Niimpä. Söimme hyvin ja tulisesti !
Ilta sujuu rauhallisesti videota katselessa ja vähän jäätelöä syöden.

Mitähän mahtaa huominen tuoda tullessaan, kiihtyykö tahti vai rauhoittuuko, epäilen rauhoittumista.
Onneksi pakkasista päästiin. Pian on edessä maaliskuu ja kevät alkaa edetä harppauksin.

Joskus pitää tehdä jotain ihan hömppää ja joidenkin mielestä hyödytöntä. Minulla oli tänään sellainen päivä.

Puolentoistalitran maitotölkeistä saa hyviä muotteja jos haluaa tehdä jäätiiliä. Ei kun vettä purkkeihin ja ulos pakkaseen, jota viime aikoina on taas piisannut. Jos haluaa punaisia, eikun lisäämään punajuuripurkista lientä joukkoon. Tiilistä voi tehdä vaikka mitä, lyhtyjä ja vaikka jäälinnan tai muurin. Ne voi vedellä jäädyttää yhteen.
Kuopus ehdotti jääsaunan rakentamista, olisin muuten suostunut, mutta tiilit loppuivat kesken...; ) Saatiin kuitenkin lyhty aikaiseksi, kuva galleriassa.

Kun ei näpertelyintoni laantunut tiilien teossa, aloin tehdä huopaenkeleitä. Pieni enkelipiparimuotti malliksi ja eikun leikkaamaan. Heijastinnauhaa hameeksi ja ohuesta siimasta naru, johon pujotin kultaisen helmen sädekehäksi ja hakaneula päähän. Suojelusenkeli oli valmis. En vain nyt tiedä mihin kaikki 30 laittaisin. Ehkä ensi vuonna joulukuuseen. Piti vaan näpertää jotain.

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloitin pienen pienen kilvoittelun itseni kanssa. Yritän irrottautua minulle liian tärkeäksi tulleesta asiasta, jonka tiedän minulle olevan myös terveydellisesti haitallista, makeisista. Jotkut hurskaammat kilvoittelevat paljonkin, paastoavat tiukkaa ruokavaliota noudattaen ja kieltäytyvät monista iloista. Jotkut pitävät siitä suurta meteliä. Minä etenen kananaskelin ja helppoa ei ole siltikään.

Olen katsonut alusta saakka TV-sarjaa "Taivaan tulet", joka on Kari Väänäsen, tuon oivan näyttelijä/ohjaajan upea sarja, joka kertoo Kemijärven elämästä. Väänänen entisenä Kemijärveläisenä ja kuulemma tulevanakin on saanut sarjaan sisään loistavasti pohjoista ulottuvuutta ja tämän ajan tunnelmaa. Myös Ismo Alangon, Joensuun suurenpojan musiikki sopii sarjaan kuin nenä päähän, puhumattakaan näyttelijävalinnoista. Ria Kataja pääosassa on ollut huima, varsinkin kun on nähnyt häntä aiemmin vain Kotikadussa, vähän toisenlaisessa roolissa. Eikä muutkaan roolisuoritukset jää varjoon, monta hyvää tyyppiä löytyy. Suosittelen katsomista.

Seuraavassa jaksossa mainoksen mukaan poliisipäällikkö lohkaisee suutuspäissään lääkärille aikamoisen elämäntotuuden, jossa hän käskee miettimään miten elämänsä/vanhuutensa elää, katkerana ja kituen vai jotenkin muuten. Noissa kahdessa sanassa on totuutta.

Kuinka monta ihmistä sitä tapaakaan, jotka elävät elämänsä katkerana ja kituen. Joillakin tämä elämänasenne loistaa kilometrin päähän ja jotkut peittää sitä kauniimpiin elämänarvoihin, erilaisiin pyytettömyyksiin ja marttyyrimäisiin uhri juttuihin, joihin on itse helppo uskoa ja näin paeta todellisuutta. On suuri sääli, että tällaiset ihmiset alkavat kiertää kehää ja omat asiat kieputtuvat yhä tiukemmalle ja suurin turva on oikeanaoleminen. Ajatus siitä, että kyllä minä tiedän mikä on totta ja oikein sanoo kuka mitä tahansa on aika tuhoavaa. Ja siitä ei synny kuin katkeruutta ja lopulta kitumista.

Jotenkin kummallinen päivä. Ensinnäkin heräsin aikaisin, ei tapaistani. Mies oli jo paremmassa kunnossa ja hoiti rutiinilla aamutouhuja, lapsia kouluun ja vaimolle siisti keittiö ja tuoretta aamukahvia, ihanaa !!! Viimeksi mainittuja saan lähes joka arkiaamu. Voi kun muistaisin tarpeeksi kiittää...ihana mies.

Kävimme tänään täydentämässä kirpputoripöytäämme, jonka varasin puoleksitoista kuukaudeksi. Kotona tavaraa tursuaa joka nurkasta ja varsinkin ullakot ovat täynnä lasten leluja, pieneksi jääneitä urheiluvälineitä, vaatteita ja kenkiä. Kirjahyllyssä teimme pikaista inventaariota ja myytäviä kirjoja löytyi kaksi isoa muovilaatikkoa. Lasten satukirjoja ja videoita meni myös muutama pussillinen. Ensin ajattelin säästää niitä lapsenlapsille, mutta nappasin parhaat päältä ja muut saa mennä. Myymättä jää myös kukalliset hörselömekot kokoa 100-130 cm, jotka vein koristamaan englantilaisen kamarin seiniä. Siellä on myös minun ja miehen vanhat omat lelut, peltiautot, nuket ja puusotilaat.

Minulla on olemassa näkymätön tekemislista kaikista sellaisista asioista mitä haluaisin joskus tehdä. Aika ei vain tunnu riittävän aina kaikkeen. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä tai he eivät saa aikaansa kulumaan. Minusta kun maailma on täynnä vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä. Pitää vain tarttua hetkeen, carpe diem, kuten muinaiset roomalaiset sanoivat.

Yksi juttu tältä listaltani on yhden pienen pahvilaatikon läpikäyminen. Pieni laatikko on täynnä, satoja tulitikkuaskien etikettejä, joita anoppini on keräillyt vuosien ajan. Hän piti kahvilaa yli 20 vuotta, joten materiaalia oli omastakin takaa. Osa merkeistä on liotettu/höyrytetty irti askeista, mutta suurin osa vain leikattu ja laitettu talteen. Voi mitä aarteita sieltä löytyy. Ostin kirjakaupasta keräilykansion ja laittelen niitä vähän aihe järjestykseen. Kuvaan kansiota tänne galleriaan kun saan jotain valmiiksi. Miten paljon nuo merkit kertovatkaan aikansa historiaa.

Meillä sairastetaan. Luulin jo että taudit on voitettu, mutta ei. Ne kävivät laajempaan hyökkäykseen ja nyt on kaksi taistelua hävitty. Mies on saanut Noro-viruksen ja käpristelee sängyssä kovien vatsakipujen kanssa ja halailee välillä vessanpyttyä ja toisinaan ämpäriä.

Toinenkin häviäjä on uros, suurin uroslapsemme, joka yskii ja köhii, päätä särkee ja kuume nousee. Olisikohan influessaa tai sitten tavallista lentsua vaan. Sängyssä hänkin.

Mitä tästä voisi päätellä ? ainakin sen, että urokset saavat helpommin tauteja, kuin naaraat. Ainakin tämän otoksen perusteella, tällaiseen loppupäätelmään voisi päätyä. Katsotaan mihin tämä tästä vielä johtaa.... Tänään ainakin päiväjärjestys meni uusiksi.

Minä auttelen ja annan myötätuntoa isolle ja vähän pienemmälle karhunpojalle...

Viime viikolla oli ystävänpäivä. Tuli mietittyä ystävyyden merkitystä noin enemmältikin, toki vain omassa pienessä päässäni. Sain kortin ja muutaman tekstiviestin, jotka ilahduttivat. Itse en saanut aikaiseksi lähettää yhtään korttia enkä viestiä. Uskon, että todelliset ystävät ymmärtävät. Aina ei ehdi, eikä jaksa ja muistaa voi muulloinkin kuin vain ystävänpäivänä.

Yksi lapsistakin toivotti minulle hyvää ystävänpäivää. Kiitin toivotuksesta ja sanoin etten toivottele hänelle samaa. Hymy lapsen kasvoilta hävisi ja hän kysyi miksen. Sanoin että en halua olla ystäväsi, olen paljon enemmän. Hymy palasi entistä kirkkaampana lapsen kasvoille, sitten halasimme.

Minun vanhin ystäväni on yli 80 vuotias nainen. Hän asuu omassa asunnossaan, hoitaa omat asiansa ja on hyvin ajan tasalla tämän päivän maailmasta. Tekeepä hän vielä vähän töitäkin, omassa yrityksessään. Emme tapaa kuin muutaman kerran vuodessa, mutta aina meillä on paljon puhuttavaa, yhteiskunnallisista asioista, puutarhan hoidosta, keittiöjuttuja, teatterista tai konserteista. Ystäväni käy paljon kulttuuririennoissa ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Hän on matkustellut ja matkustelee yhä paljon. Sivistynyt ja lämmin nainen.

Paras ystäväni on kuitenkin rakas mieheni. Henkinen hengenheimolaiseni, jonka kanssa jaan lähes jokaisen päivän, aamusta iltaan. On hyvin harvinasta, että emme olisi yhdessä. Olenkin nauranut, että olemme kuin koivu ja kanttarelli, symbioosissa elävä organismi. Tätä symbioosia on lähes päivälleen kestänyt 15 vuotta. Aika on kulunut nopeasti. Sekä Koivu että Kanttarelli ovat kasvaneet toisiaan tukien ja kunnioittaen. Hienoa aikaa !!!

Tiedän, että "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee", mutta otan silti riskin ja muistelen taas vanhoja. Hiihtoloma on tulossa viikon päästä ja pitäisi taas keksiä ohjelmaa viikoksi kuudelle lapselle ja kahdelle aikuiselle. Nämä lomat ovat aina meillä sellainen järjestelyjen kukkanen. Toiveita on vähintään tusina ja niiden yhteen saattaminen aikamoinen taidonnäyte. Kuitenkin parhaat lomat ja lomajutut ovat olleet melko yksinkertaisia juttuja, yhteisiä hiihtoretkiä, yöpatikointia, television katsomista, tikkakisaa jne... ennen kaikkea yhdessä koettua tunnelmaa. Siinä huvipuistot ja muut ylimääräiset virikkeet ovat jääneet toiseksi.

Näin oli kyllä minunkin lapsuudessani. Yhteiset hiihto-ja uintiretket eväineen olivat ne jotka jäivät mieleen. Ja erityisen juhlallinen hetki oli jos joku aikuinen tuli lasten leikkiin mukaan, vaikka vain kolailemaan lunta, kun mukulat pomppivat kasoista alas ja sekoittivat hienot kasat...tai jaksoi hetken juosta hippana.

Kuopuksen suurin ensi kesän toive on päästä meidän aikuisten kanssa pöyräilemään, jonnekin vähän pidemmälle, kuin vain kylätielle. Vaikka kaupungin pyöräteille... Hän jopa keksi, että pyörät voisi viedä kaupunkiin peräkärryssä ja sitten lähteä keskustassa pyöräilemään ja sama takaisin tullessa. Luulempa, että tuo toive on ensi kesänä toteutettava.

Meillä yksi lapsi sairastaa mahatautia ja muitakin koulussa oli lähtenyt kesken päivän samasta syystä. Viikonloppuna olisi pojilla poikapäivät, joten toivottavasti tauti ei leviä. Tytön rippikoulukirkko, joka on myös vanhemmille tarkoitettu on sunnuntaina. Tästä se taas alkaa, meillä joka vuotinen rippikoulurumba. Viime vuonna se alkoi ja vuonna 2012 loppuu...

Tätini on ostanut minulle vuosia sitten Valittujen Palojen kustantaman kirjan "Vanhassa vara parempi"- vanhoja ja hyviksi havaittuja ohjeita nykyajan ihmiselle. Olen lukenut kirjan monesti kannesta kanteen ja taas eilen sen sieltä yöpöydälle raahasin. Tässä kirjassa on vaikka kuinka monta ihanaa vinkkiä ja oivallusta. Yhtä uutta jo kokeilinkin. Putsasin nimittäin sähköhellan teräsreunuksen kiinnipalaneet töhnät sokerinpalalla hankaamalla. hyvin irtosi. Okei okei ! tiedän, että nää on nyt niitä "hammasharjalla kynnysten kimppuun"- juttuja joita inhoan, mutta huom! siis kokeilin, tästä ei välttämättä tule tapaa.

Perheessämme tehdään paljon ja usein ruokaa. Se näkyy keittiössä, vaikka sitä kuinka puunaisi elämisen jäljet näkyy. Ihmettelenkin usein erilaisten "akkojen lehtien" keittiökuvia, joissa kiiltävillä pinnoilla seistä tököttää yksi uusi kaunis kattila, vadillinen tomaatteja ja desing-sitruspuserrin. Elämisen jälkiä ei näy mailla halmeilla. Joko keittiöt ovat aivan uusia ja käyttämättömiä tai sitten niissä ei kokata, eletä.

Televisiosta tulee useita keittiö- ja kokkiohjelmia. Yksi suosikeistani on "köyhät ritarit", jossa kolme nuorta kokkailevat, yksi valitsee viinin, yksi musiikin ja yksi lahjan. Ateriat ovat aika konstailemattomia ja muutama idea on päätynyt kotipöytäänkin. Olenkin miettinyt onnistuisikohan täällä kotioloissa oma "köyhät ritarit"-juttu. Siis mies, minä ja muutama lapsi. Vaikka pareittain, yksi pari tekisi alkuruoan, toinen pari pääruoan ja kolmas jälkiruoan. Omasta levyhyllystä voisi joku pari valita musiikin, juomapuolen valinnan tekisi yksi pari ja lahjan (koko perheelle) voisi ostaa yksi pari. Täytyypä ehdottaa perheparlamentissa ajatusta.

Aikaisempina vuosina tekemämme ruokamatkat eri maihin ovat jääneet, tämä kokki-juttu voisi olla uusi innostava juttu koko perheelle.