IRC-Galleria

Petri Laaksosen uusimmalla levyllä "Katso sinä elät" on kappale, jonka myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ja itselleni hyvää kesäajan alkua. Ensi yönähän siirretään taas niitä kelloja tunti eteenpäin.

Toivon sinulle, ystäväni

Toivon sinulle ystäväni, että elää taas uskaltaisit, että surujen suurten jälkeenkin ilon siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni, ettet lakkaisi luottamasta, vaikka vielä on aivan hämärää, kevään pelto on roudassa vasta.
Toivon sinulle, ystäväni, taivaat raikkaat ja lempeät tuulet, että kaikkina elinpäivinä levon löydät ja lohdun kuulet.
Toivon sinulle ystäväni, että hymyyn taas puhkeaisit, että mykkyyden yönkin jälkeen taas laulun siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni, että löytäisit polkusi uuden. Nähdä saat miten ilo pulppuaa vielä lähteestä salaisuuden.
Toivon sinulle ystäväni, että huolista hellittäisit, että pimeiden päivien jälkeen taas syliin suurimman varaan jäisit.
Pyydän sinulta ystäväni, älä toivoa milloinkaan heitä. Ja kun itse et jaksa uskoa kulkee vierelläsi enkeleitä.

Viime aikoina olen aivojeni sopukoissa miettinyt luopumisen problematiikkaa. Viimeiset vaalit lisäsivät mietintääni, varsinkin kun moni kokenut poliitikko joutui luopumaan eduskuntapaikastaan, ei niinkään omasta halustaan vaan pakosta. Luopuminen jostakin, mistä tahansa on vaikeaa, oli se sitten vapaaehtoista tai ei.

Usein ihmisten on hyvin vaikea hyväksyä toisen ratkaisua luopua jostakin vapaaehtoisesti. Varsinkin jos luopuminen kohdistuu yleisesti hyväksyttyyn ja arvostettuun asiaan. Ihmistä joka jättää hyvän viran tai aseman, häntä pidetään ajattelemattomana tai höyrähtäneenä tai mietitään mitähän hänellä on takataskussa odottamassa. Naisen ollessa kyseessä mietitään, onko mies luopumisen takana tai onko perhe sittenkin uraa tärkeämpi. Kuitenkin syy voi olla ainoastaan se, että luopuja on halunnut elämäänsä jotakin muuta, mahdollisesti arvokkaampaa, kehittävämpää tai rauhallisempaa vaihetta. Luopuja ravistelee jälkeenjäävien elämää rohkeudellaan. Usein alkaa luopujan työn/arvon vähättely, jotta oma elämä näyttäisi elämisen arvoiselta ja työ ja tehtävät tärkeiltä.

Luopuminen unelmista on varmasti raskainta. Kuka unelmoi urasta, kuka rahasta, suurista teoista, perheestä tai rakkaudesta. Unelmien aiheita on lukematon määrä. Luulen että saavutetusta unelmasta luopuminen tuntuu ylivoimaiselta, oli se sitten kuinka järkevää tai vapaaehtoista tahansa. Samoin, jos oma elämä ja minuus on rakentunut jonkin tunteen ja/tai minäkäsityksen varaan ja joutuu siitä tavalla tai toisella luopumaan, on se tuskaa. Moni Suomalainen mies ja nainen tuntee olevansa hyvä työntekijä, ammattilainen alallaan, mutta kun firma menee alta ja uutta työtä ei löydy, joutuu moni heistä luopumaan käsityksistään omasta itsestään ja ammattitaidostaan. Tai kun nuoruuden haaveet omasta perheestä ja vanhemmuudesta ei kestäkään, vaan eron myötä vanhemmuus joutuu koetukselle, ei ole helppoa. Naiset jotka luovuttavat lapsensa vapaaehtoisesti, erossa tai muuten toisten hoidettaviksi, he saavat suurinta paheksuntaa tässä maailmassa, vaikka luovuttavat lapsilleen näin parasta.

Lopulta luopuminen elämästä on meillä kaikilla edessä. Tässä iässä sitä jo tietää, että ei elä ikuisesti. Hidas prosessi etenee ja opettaa meitä luopumaan. Voimille se kyllä toisinaan ottaa silloin jos luopumaan joutuu liian nopeasti, jotenkin raakileena. Luopuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, sen kun aina muistaisi.

Toiset ihmiset rakastaa kevättä. Valoisuutta ja raikkautta. Minä inhoan. Juuri tätä maalis/huhtikuuta. Tässä ajassa ei ole mitään ihanaa tai kivaa. Kuraa ja loskaa joka paikka täynnä. Ei pääse pihatöihin. Sisällä kaikki näyttää talven jäljeltä nuhjuiseltaja pölyiseltä, ikkunat ja matot likaisilta ja kukat huutaa uutta multaa. Koiralta ja kissoilta lähtee karvoja. Lapset ovat väsyneitä koulutyöstä ja nirisee useimmin. Eikä niillä ole tekemistä, kun lautailemaan ei enää pääse ja skeittiramppikin on vielä lumenpeitossa, puhumattakaan jalkapallon peluusta.

Itselläkin on voimat vähissä pitkän talven jäljiltä. Ei jaksaisi lähteä ulos, kunto on huono ja naama näyttää perunanidun valkoiselta. Mikään ei kiinnosta eikä mitään jaksaisi tehdä.
Näin minulle käy joka vuosi täällä maalla. Toukokuu yleensä helpottaa. Kumpa voisi asua nämä alkukevään kuukaudet etelä-suomessa, siellä kevään eteneminen on rivakampaa, eikä nämä inhon tunteet pääse siellä näin riepomaan.

Nauttikaa te jotka tallaatte nyt kuivaa asfalttia, kaivatte fillarinne esiin ja saatte pian ihailla ensimmäisiä kevätkukkia puistoissa. En kadehdi teitä enää toukokuussa, enkä siitä eteenpäin, mutta nyt saatte kaikki kateuden tunteeni, nauttikaa niistä :)

Kiireinen päivä. Aamulla varhain lapsen palaveriin koululle ja sieltä kiiruulla kotiin. Toinen keikka kaupunkiin viemään toista lasta tanssimaan ja paria muuta kevätmarkkinoille, jotka ovat juuri nyt Savonlinnan torilla. Täällä tuo markkinahuuma on vielä voimissaan. Sinne on jokaikisen päästävä ja markkinarinkeliä pitää ostaa. Minä en osta, koska kukaan meillä ei sitä syö. Eihän se edes maistu miltään, siis ei yhtään miltään. Joskus yritin laittaa sen päälle hilloa, mutta ei uponnut sekään. En tiedä mitä nämä alkuperäiset siitä kostuvat.

Kirppipöytä saa taas täydennystä muutamasta arabian maisemakupista, lastenkirjoista ja vaatteista. Osa ihan käyttämättömiä, vähän harmittaa viedä merkkivaatteita kirpputorille, kun mukuloille ei kelpaa. Olen kyllä ihan pihalla muodista kun esim. Tony Hawkin hupparikaan ei enää skeittaripojille kelpaa.

Illalla on vielä kolmas meno kaupunkiin, kun on yhden lapsen rippikoulutapaaminen. Eli mies ajaa kaupungin ja saariston väliä, kilometrejä kertyy lähes 200 yhdessä päivässä. Joskus sitä haaveilee kaupungissa asumisesta. Onneksi aika harvoin.

Meillä on hieman mieli maassa. Nuo pahuksen vaalit meni aika metsään. Taitaa olla porvarihallituksen vuoro ottaa maassa vetovastuu ja se mietityttää miten pienen ihmisen käy. Muutaman ystävän ja tuttavan vuoksi myös harmittaa, parhaansa yrittivät ja tulos ei ollut häävi. Mutta optimisti pitää olla ja uskoa, että seuraavalla kerralla paremmin. Aina ei voi voittaa !

Viikonloppu meni tavalliseen tapaan, paitsi sunnuntaina taas "köyhäilimme" eli leikimme Käärmelahden Köyhiä Ritareita. Alkukeittona saimme hyvää katkarapukeittoa, pääruokana espanjalaista paellaa ja huvipuistosalaattia (joka mielestäni oli erityisen hyvää ja aion tehdä sitä kesällä grillatun lihan lisukkeeksi) jälkiruokana oli Tallimestarin kiisseliä. Juomana oli espanjalaista valkoviiniä, sekä alkoholilla että ilman. Viinivalinta sopi tosi hyvin molempiin ruokiin. Musiikkina oli Stingiä ja kattaus oli oikein keväisen raikas, pajunkissoineen, risuineen ja upeine servetteineen. Lahjaksi saimme keittokirjan, jossa on ruokaohje vuoden jokaiselle päivälle, eli eikun tekemään.

Kuukauden päästä päätimme tehdä seuraavan aterian ja silloin on teemana appelsiini. Mielenkiintoista nähdä mitä aterian tekijät saavat aikaiseksi.

Viikko alkaa melko kiireisissä merkeissä, kaikenlaista koulutusta ja palaveria pukkaa, onneksi huhtikuussa pitäisi helpottaa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille !

Kaikki ikävät ajatukset tuntuu tulevan ulos ihon kautta. Herätessäni huomasin raapivani niskaani ja kun katsoin vessan peilistä itseäni, katseli minua vastaan punaisen kirjava, turvoksissa oleva naisihminen. Selvä allerginen reaktio. Iho kukkii niskassa, kasvoissa, rintalastassa ja selässä, muutama laikku on myös jaloissa ja vatsassa. Tällainen tilanne on ollut muutaman kerran aiemminkin. Syytä en tiedä. Yleensä allergialääke on auttanut, nyt ei. Pitäisi varmaan mennä allergiatestiin.

Kotitöitä jos laittaa jonkinlaiseen mukavuusjärjestykseen, niin kolmen kärki on minulla aivan selkeä. 1. Silittäminen, 2. Mankelointi ja 3. Pyykinpesu, eli kaikki liittyy vaatehuoltoon. Olen aivan pienestä likasta asti rakastanut silittämistä ja mankelointia. Kotona minä silitin ja mankeloin aina, myös isän paidat ja prässihousut. Nuorena aikuisena sinkkuna kun ei omat vaatteet riittäneet silitin myös työkaverin vaatteet (asui alapuolella). Nykyään silitettävää on yllin kyllin ja olen joutunut tinkimään harrastuksestani. Hyvin monet ovat pitäneet minua vähintään hulluna, kun olen kertonut tästä harrastuksestani. Eihän kukaan voi pitää silittämisestä !

Tänään oli mankelointipäivä. Kaksi isoa korillista puhdasta lakanapyykkiä odotti vetämistä ja mankelointia. Paljon sain aikaan mutta hommia jäi vielä huomiseksikin.

Poikkeuksen mankelointivimmaani tekee kesä, silloin en mankeloi. Lakanat pedataan sänkyyn suoraan ulkoa narulta ja näin ihana kesän tuoksu täyttää sängyn.

Huomenna on sitten tärkeä päivä. Toivon että mahdollisimman monta naista tulee valituksi eduskuntaan ja mahdollisimman moni käyttäisi äänioikeuttaan, siis oikeuttaan ei velvollisuutta.

En tiedä mikä piru on iskenyt, kun mieli on niin negatiivisesti latautunut. En viitsi kirjoittaa enemmälti ennen kuin vähän enemmän positiivisuutta alkaa löytyä pääkopasta... Eihän niitä valituksia kukaan jaksa lukea.

Kylläpä oli lämmin päivä, ihana ! tänään joimme miehen kanssa ensimmäiset rappukahvit. Meillä on tapana istuksia rappusilla, ennen kuin puutarhatuolit saa terassille. Nyt oli vuorossa aurinkoiset Ankkalinnan rappuset (ulkorakennus). Kahvi maistuu ulkona aina niin erilaiselta, paremmalta, niin nytkin.

En ole kevätihminen ollenkaan. Olen aina inhonnut kevättä, mutta olen alkanut sietää tätä vuodenaikaa. Yksi aivan ehdoton huippujuttu keväisin on se, kun voi viedä pyykin ulos narulle kuivumaan ja saa laittaa kuivaustelineen kaappiin ja kuivausrummun kesälomalle. Tänään tämä tähtihetki oli käsillä. Miten raikasta pyykkiä sai kantaa sisään. Kyllä sitä ihmisen ilon aiheet voi olla pieniä...heh heh !

Joku on kaipaillut Muhkun juttuja. Tiedoksi vaan, taitaa tämä vaalitaisto viedä nyt miestä niin kiivaasti, että omat kirjoitukset on jääneet vähemmälle. Eiköhän asia korjaannu, kun vaalit on ohi. Toivon ainakin niin.

Päivä valkeni yhtä lämpimänä ja loskaisena, kuin pari edellistäkin päivää. Kummallinen talvi. En kyllä valita, vaikka kevät tuleekin rytinällä, siitä vaan lumet puroihin ja ojiin ja puutarhahommiin. Mattoja puistellessa olin kuulevinani käenpiian huutavan lähimetsässä. Jos näin oli, niin aikasessa sitä nyt ollaan. Ettei tulisi vielä linnuille vilu.

Taimenkasvatus on jo alkanut ja multapussit odottaa purkkeja ja siemeniä. Viime kevät ja kesä oli poikkeus, en kasvattanut omia taimia, ei huvittanut. Parhaimpina vuosina niitä on ollut kymmeniä jopa satoja pitkin ikkunalautoja. Tänä vuonna taas maistuu taimien hoito. Onneksi myös mies on innostunut puutarhaihminen, meillä on yhteinen harrastus. Mies on paljon rohkeampi lajivalinnoissaan ja onnistuneita löytöjä on purkkeihin ja penkkeihin saatu.

Pidän eri värisistä ja muotoisista viherkasveista, joita istutan ulkokukka-asetelmiin. Viime vuonna laitoin rönsyliljan rönsyjä ahkeraliisan kanssa kukkalaatikoihin ikkunoiden alle ja hyvin toimi. Myös erisävyisiä muratteja olen käyttänyt, kirjavalehtiset ovat kivoja. Muratit voi talvettaa sisällä purkeissa ja ne vaan komistuu talven aikana ja kesällä taas ulos.
Tänä tulevana kesänä ajattelin tehdä asetelmia värinokkosesta, joita on hyvin eri sävyisiä. Värinokkonen kasvaa erittäin nopeasti, se juurtuu helposti vesilasissa ja kun sitä latvoo usein, niin siitä saa pienen tuuhean pensaan.

Pihamme on hyvin aurinkoinen ja kuiva, joten se asettaa puutarhanhoidolle aikamoisia vaatimuksia. Kasvatankin paljon kukkia amppeleissa, laatikoissa ja purkeissa. Onneksi on keksitty kastelukiteet. Suosittelen niitä kaikille teille, jotka haluatte upeat kukkalaatikot ensi kesäksi. Kiteet sekoitetaan multaan ja ne imevät itseensä vettä moninkertaisen määrän. Ei tarvitse kastella kahta kertaa päivässä.

Ennen tuli ostettua enemmän kukkia omaksi ja muiden iloksi kuin nykyään. Tänään taas päätin, että minulla on oltava varaa kukkiin. Ei joka viikko, mutta ainakin kerran kuukaudessa. Tänään ostin kolme kevätesikkoa ruokapöydän kaunistukseksi ja myöhemmin kukinnan loputtua istutan ne kukkapenkkiin. Varsinkin etelä-suomessa ne talvehtivat ja kukkivat seuraavana keväänä. Täällä etelä-savossa talvi on ne aina vienyt.

Kukilla ja kynttilöillä on mielestäni sama tehtävä maailmassa. Ne tuovat iloa kauneudellaan, valollaan ja väreillään. Parhaimmillaan ne tuoksuvat hyvälle ja saavat ihmiset hymyilemään, hiljentymään, keskittymään. Nyt on kynttilöiden aika väistymässä ja tulemme kukkien aikaan.

Jos kaikki menee hyvin lähtee huomenna viimeinenkin lapsonen kouluun ja mies ja minä pääsemme kauppaan. Tauti on alkanut helpottaa, vain yskän röykytystä kuuluu useammasta huoneesta. Se on kyllä ihmeellistä, miten paljon sitä on ruokavarastoja kotona, kaapeissa ja pakastimissa. Niihin on tullut kerättyä kaikenlaista, tarjouksista ja pahan päivän varalle. No nyt oli pahat päivät ja kaikkea sieltä löytyi. Maito oli ainut joka loppui ja sitäkin suurin lapsi haki kaupasta koulumatkalla.

Tänään oli kansainvälinen naistenpäivä. Onnea vaan kaikille upeille naisille !!!! Jotenkin minusta tuntuu tämä naistenpäivä fiksummalta idealta kuin äitienpäivä. Meilläkin leivottiin iso täytekakku (hanhen munista tietenkin) ja me talon naiset (iso ja kaksi pienempää) sen koristelimme, pienillä suklaisilla munilla, siis pääsiäismunilla. Illalla tarjosimme sitä miehillekin, kahdelle isommalle.

Valitsin itseni iloksi hyllystä kirjan "Vanhat tädit eivät muni", jonka ovat kirjoittaneet Mark Levengood ja Unni Lindell, lasten suusta kuultujen totuuksien pohjalta. Tässä pari näytettä:

Tätien ja setien ruumiissa on se ero, että tätien ruumiissa on enemmän salaisia paikkoja molemmissa päissä. - Mikael 6v -

Vanhemmat ihmiset eivät voi saada lapsia. Niiden munasarjat ovat loppuneet ja sitä paitsi miehillä on proteesiongelmia. - Petter 6 v -

Vaikka vanhoilla tädeillä voi olla valtavat laitokset, maidontuotanto on kokonaan loppunut.
- HÃ¥kan 7v -

Perhe on sellainen joka kulkee yhdessä ja niillä on yhteiset riidat. Ne melskaa yhdessä, katsoo elokuvia ja valvoo yhdessä myöhään. - Elina 7 v -

Jos iho on jäykkä, niin voi voidella itsensä tiikeripalsamilla. Se vaikuttaa aika nopeasti, koska jauhettu tiikeri on aika vahvaa. - Therese 6 v -