IRC-Galleria

Lueskelin viime viikolla maalausopasta ja päätin, että maalaan tulevaan uuteen huoneeseen koristemaalauksen. Päätin kokeilla maalausta telalla, jonka ympärille on kieputettu muovipussi. Eli ensin pohjaväriksi oikein vaaleaa vihreää ja laseeraus tummemmalla vihreällä. Tein oikein koelevyn ja siinä homma näytti toimivan ja tuloskin miellytti. Kiva kolmiulotteinen kuvio.
Joten ei kun maalaamaan. Ja pieleen meni ! Seinä oli niin sekainen ja kirjava että huh huh ! Jos sekaisuutta olisikin ollut koko seinässä niin mikä ettei, mutta kun osa oli liian tasaista, niin eihän se mennyt mitenkään kontrollin (minun pääni) läpi.
Ei kun kiireen vilkkaa rautakauppaan ja uutta maalia ostamaan. Sieltä juosten tytön vanhempainiltaan kuulemaan heidän luokan Petroskoinmatkasta, joka on tällä viikolla ja sieltä pian kotiin. Kello lähenteli jo puolta yhdeksää, mutta pakko oli vetää vielä maalausvehkeet niskaan ja hommiin. Mies tuli mukaan ja yhdessä teloimme ja sivelimme maalin seinään. Nyt näytti hyvältä. Pakko oli saada seinä valmiiksi, kun kirvesmies tulee huomenna asentamaan oven ja listat paikoilleen.
Onneksi huoneen tulevalla asukilla on lukion koeviikko, eli on vain kokeet ei muuta koulua. Huomenna hänellä ei ole koettakaan, joten unelmoin saavani siivousapua, niin saadaan alkaa suuri muutto. Tarkoitus on muuttaa kaksi lasta eri huoneisiin ja siirtää työhuone toiseen paikkaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa valtavasti tavaroita, tietokoneita, kirjoja ja tyttöjen juttuja. Avataan yksi ummessa ollut ovi ja sovitellaan sohvia uusille paikoille. Eli kivaa loppuviikkoa vaan.
Hyvä puoli on se ettei ehdi ja jaksa liikaa miettiä elämän monimuotoisuutta. Se on tullut viime aikoina ehkä liiankin selvästi esiin.

Yöpöydällä on lopuillaan kirja "Lapsi ja stressi". Hyvä kirja ! Siinä on ollut paljon sellaista asiaa, jota olen omaltakin kohdaltani miettinyt ja päättänyt, että nyt muuttuu moni asia. No hetkeksihän ne muuttuu, mutta kun murkku on näsäviisastellut aikansa ja siihen päälle vielä vähätellyt, uhmaillut ja löysäillyt, niin muutos on taas tapahtunut, tällä kertaa vanhaan palaten. Mutta ainakin olen yrittänyt.

Kirjassa on lista stressipisteistä. Kärjessä taisi olla kuolema, siis ei oma vaan jonkin läheisen. Listan kärkipäästä löytyy sekä iloisia asioita, muuttoa, remonttia, häitä jne... sekä ikävämpiä juttuja, sairastumista, työpaikan vaihtoa ja rahahuolia.

Ihan huvikseni laskin omat stressipisteeni, sekä iloiset että ikävät. Pari remonttia (tälläkin hetkellä sähkömies touhuaa ullakolla), parit terveyteen liittyvät huolet, muutama keskeneräinen projekti ja huoli läheisistä. Meni 200 pisteen raja yli kirkkaasti. No ilmankos on tuntunut välillä siltä, että kovalevy on aika täynnä ja alkaa tilttailla kun pitäisi jotakin saada aikaiseksi.

Viikonlopun oli kaksi lasta kalastusleirillä, Hirvensalmella. Mukavaa oli ollut vaikka kalaa ei Puulasta ollut tullutkaan. Taitaa olla niin että Savonlinnan Urheilukalastajat saavat meidän perheestä pari uutta jäsentä. Mikäs siinä, kun seuran kalamajakin on vain parin kilsan päässä meidän huushollista ja toimintakin melko vireää.

Lukijoille tiedoksi, että minun jouluni on sitten pelastettu. Mökin pihasta löysin 1½ ämpärillistä haapasieniä ja karvalaukkuja ja ne on nyt suolassa. Joulu ilman sienisalaattia ei ole mikään joulu, joten nyt on yksi huoli vähemmän. Voi kun muutama muukin huoli ratkeaisi yhtä helposti, kun tämä suolasienihuoli. Saisi stressipisteet normaalille tasolle. Ehkä on vain luotettava siihen että luonto hoitaa kaiken ajallaan.

Tänään ne sitten alkoivat. Molemmat remontit. Kirvesmies Osmo aloittaa olohuoneen jakamisen, niin että parin viikon päästä meillä pitäisi olla olohuone ja ilmeisesti Sannimarin kamari, talon päässä. Kiva huone on tulossa, omalla sisäänkäynnillä. Voi poikaystävätkin hiippailla salaa kylään, eikä tarvitse kulkea koko talon läpi uteliaiden katseiden saattelemana. Kunhan nyt saisi aikaiseksi ne poikaystävät...

Toinen remontti onkin sitten huomattavasti hankalampi ja pidempi juttu. Olen nimittäin aloittanut ruokaremontin. Ja nyt ei ole kyse laihduttamisesta, vaan vatsan kuntoon saattamisesta. Olen kyllästynyt tähän ilmapallo-oloon. Olen tehnyt itse diagnoosin, että minulla on jonkinlainen suolivaiva/-tulehdus, joka vaatii nyt ruokaremonttia.
Ostin eilen pienen ja näppärän tehosekoittimen ja pyöräytin sillä juoman, joka on hyvä alku tälle remontille. Hyviä maitohappobakteereja sisältävää sokeritonta jugurttia, auringonkukan siemeniä, manteleita, pellavarouhetta, mustikoita ja makeutusjauhetta. Aika hyvä !

Nyt yritän noudattaa säännöllisyyttä syömisissäni. Kunnon aterioita säännöllisesti, tarpeeksi kuituja ja hedelmiä. Katsotaan viikon päästä onko mikään muuttunut. Jotenkin minusta vaan tuntuu, että tämä remontti saattaa venyä...mutta kesken en jätä, sen olen päättänyt.

Olimme taas tänään uimahallissa. Siellä näkee ja kuulee kaikenlaista, kuten aiemmista kirjoituksista olette voineet havaita.

Käymme uimassa aina samaan aikaan, maanantai-iltaisin. Aikataulu on mitoitettu sen mukaan että yksi mukuloistamme pääsee kuorosta klo: 20.00 ja me olemme silloin hallista pois häntä hakemassa. Meidän jälkeemme halliin tulee uimaseuran pikkuväkeä harjoituksiin, pieniä ripakinttuja uimalakeissaan ja -laseissaan.

Osalla on äiti ja/tai isä mukana. Tänään altaan reunalla istui nuori äiti, viimeisillään raskaana. Syy miksi häneen kiinnitin huomioni oli hänen pukeutumisensa. Farkkuhaalarit ja Marimekon pallopaita, molemmat pinkeenä ison vatsan peittona. Reilun vuoden ikäinen tyttö polski altaassa isänsä kanssa ja äiti kannusti.
Tuli mieleeni muisto vuosien takaa, kun katselin naista.

"Olin juuri päässyt lukioon ja olin jostakin syystä päätynyt terveyskeskuksen odotusaulaan istumaan pästäkseni lääkärin vastaanotolle. Vastapäätä istahti nuori nainen farkkuhaalareissaan ja Marimekon pallopaidassa, vatsa mukavasti pyöreänä. Nainen oli todella kaunis. Hän hehkui, niin kuin toiset hehkuvat raskaana ollessaan. Ajattelin silloin mielessäni, että jos joskus olen raskaana, ostan itselleni farkkuhaalarit ja pallopaidan ja haluan näyttää yhtä kauniilta ja hehkeältä, kuin tuo nainen. "

No en koskaan tullut raskaaksi, mutta haalarit ja pallopaidan silti itselleni hankin. Tunsin niissä oloni aina hyväksi.

Kun nyt näin tuon nuoren naisen, ei mieleeni enää tullut haikeus siitä, että en saanut koskaan hehkua raskaudesta, vaan pikemminkin helpotus ettei enää ole sen aika. Olin kuitenkin hyvin onnellinen tuon naisen puolesta, vaikken häntä tuntenutkaan.
Voisiko olla niin että joku toinenkin on nähnyt kauniina raskaan naisen farkkuhaalareissa ja Maripaidassa. Sukupolvelta toiselle, jotkut asiat säilyvät.

Olen tämän kesän ja syksyn aikana tutustunut työn merkeissä hyvin mielenkiintoiseen naiseen. On ollut ilo huomata miten upeasti hän on hoitanut työnsä, juuri niin kuin oppikirjoissa opetetaan. Hän tekee työtään ihmisten parissa, vierellä kulkien ja heitä auttaen. Hänellä on kirkkaana mielessä jokaisen ihmisen paras, asiakaslähtöisyys. Myönteinen ja kannustava työote. Miten mukavalta on tuntunut työskennellä hänen kanssaan. Minua on kuultu ja mielipiteilläni on ollut arvoa. Minua on katsottu myönteisesti silmiin ja toiveisiini on pyritty vastaamaan.

Nyt on yhteinen työtaipaleemme loppunut. Tämä hyvin koulutettu ja pidetty nainen ei enää jaksanut työyhteisöään, joka voi todella huonosti ja joka teki naisen eettisesti oikean työskentelyn lähes mahdottomaksi. Ymmärrän naista, ei kukaan jaksa loputtomiin vähättelyä, mollaamista ja huonoa käytöstä. Valtaa väärin käyttävä esimies on myrkyttänyt koko työyhteisön niin, ettei kukaan uskalla nousta vallitsevia toimintatapoja vastaan. Tämä nainen uskalsi, mutta lopulta uupui. Hän on hyvin koulutettu, jopa esimiehiään koulutetumpi ja kokeneempi. Siis suuri uhka esimiehille ja mikä pahinta hän uskalsi olla asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen ihminen, isolla iillä, sitä ei esimiehet kestäneet.

Olen paljon miettinyt tämän tapauksen myötä niitä lukuisia työyhteisöjä joissa voidaan huonosti ja samalla heitetään energiaa ja mahdollisuuksia hukkaan. Työ ja sen tulokset eivät etene, asiakkaat kärsivät ja työntekijät voivat huonosti, pahimmillaan sairastuvat ja menettävät itsekunnioituksensa ja ihmisarvonsa. Ei aina voi syyttää esimiehiä, mutta valitettavan usein heikko johtaminen ja vallantavoittelu saa aikaan huonoja asioita.

Onneksi tämä kertomukseni nainen sai uuden työpaikan, jossa aloittaa ensi viikolla. Häneltä on suuri kivi vierinyt harteilta ja hän saa uudella innolla paneutua uusiin haasteisiin, työhön ja väitöskirjan tekoon. Toivotin hänelle haikeana kaikkea hyvää tulevaan ja kiitin sydämestäni hyvästä yhteistyöstä. Onneksi vielä löytyy ihmisiä, joille työ ihmisten parissa on kutsumusta, eikä vain kylmiä päätöksiä.

Oletko ollut rakastunut koskaan mihinkään paikkaan tai taloon ? Minä olen. On se kummallista miten sitä voi kiintyä johonkin paikkaan, maahan tai maisemaan, taloon , kasaan lautoja.
Tämä tunne tuli mieleeni kun luin erään ystäväni blogia, jossa hän kirjoitti tunnelmistaan, kun oli juuri myynyt talonsa, pihansa. Hän kertoi miltä hänestä tuntui käydä vielä kerran hyvästelemässä kaikki. Hieno kirjoitus, tuli itku.

Minulle tärkein talo ja piha on mummolani Kuusankoskella. Siellä olen viettänyt lapsuuteni onnellisimmat hetket. Kokenut kaikki ne lämpimät kesä-, joulu- ja pääsiäisjutut, jotka jäivät pienen lapsen mieleen. Siellä on keittiön ikkunan alla se mansikkapaikka, josta aina löytyi mansikoita, siellä on juuri se oikea pihasauna, karviaispensas ja Valkea kuulas. Siellä on Aapinen jonka kukko muni pieniä kolikoita. Siellä oli omat mummolan lelut, joita ei saanut kotiin. Mutta ennen kaikkea siellä oli turvallisia aikuisia, jotka huolehtivat että arki sujuu.

Sen talon vintillä on yhä leikkipaikkani ja samat tuoksut. Lattiat narisee juuri samoissa kohdissa ja ovea pitää vetää napakasti jotta se menee kiinni. Minun mummolani on yhä suvun hallussa, onneksi voin aina välillä käydä siellä tankkaamassa lapsuuttani.

Minulle toinen tärkeä talo ja paikka on tämä Käärmelahti. Täällä on touhuttu perheenä kaikenlaista. Uskon että varsinkin lapsille, tämä on juuri se lapsuudenkoti, josta jää niitä muistoja mitä vanhempana muistella.

Olen rakastunut myös puutarhoihin. Kun muutimme tänne Savoon 8 vuotta sitten jäin kaipaamaan edellisen talon pihaa, Vihdissä. Näin siitä unia ja mietin varsinkin keväisin, mitähän maasta nousee ja mihin. Muistan vieläkin aika tarkasti mitä kasveja on missäkin.
Olemme miehen kanssa rakentaneet ja jotenkin kai suunnitelleetkin kaksi puutarhaa ja ne ovat minulle tärkeitä. Ja luulen, että juuri siksi, sillä ne ovat olleet meidän yhteinen juttumme. Yhteinen harrastus on ollut tärkeä asia ainakin meidän parisuhteellemme.

Missä on sinun mansikkapaikkasi, tärkeä ja muistoja herättävä ?

Joku väittää että oppimista tapahtuu koko elämän ajan. Kai siihen on uskottava, vaikka ei aina siltä tunnukaan. Enemmänkin tuntuu siltä, että unohtaa aiemminkin opitun. Tunnen olevani toisinaan aikamoinen höppänä, kun unohtelen asioita ja tavaroita milloin minnekin.

Tosin on muutamia asioita joita olen oppinut vanhenemisen myötä. Yksi on keskeneräisyyden sietäminen. Tosin olen tässä taidossa vieläkin aika huono, mutta aiemmin olin aivan surkea, joten jotain olen oppinut.

Nyt tämä taito on koetuksella, sillä tuntuu ja näyttää että monet asiat ovat kesken ja osa on alkamassa. Ihan konkreettisia asioita on mökin remontti, joka etenee melko verkkaisesti. Samalla alkaa ensi viikolla täällä kotona remontti. Olohuone jaetaan kahtia, että saadaan seitsemäs makuuhuone. Näin olisi kaikilla lapsilla oma huone. Onneksi remonttiin tulee ammattimies, mutta silti meillekin jää vielä monta asiaa hoidettavaksi. On kestettävä mm. sekasotkua ja väliaikaisuutta.

Olemme aloittaneet siivousoperaation Aapiskukossa, kaikki on levällään ja pitää ratkaista, mikä menee roskiin, hyväntekeväisyyteen, kirpputorille tai jää elämäämme jatkossakin. Sitten on ratkaistava missä hän tai se sitä jatkaa. Olohuoneen hyllyssä, varastossa vai kellarissa.

Jos kevät paljastaa monta roskaa ja likaa, niin syksyn harmaus ja lakastuminen luo värittömän melankolian niin pihaan kuin taloonkin. Aiemmin yritin häätää tätä tunnelmaa kynttilöillä ja asetelmilla, nyt en ole oikein jaksanut. Jokin tolkku tähän olisi saatava.

Kokonainen viikko kulunut enkä ole saanut mitään kirjoitettua. Osittain pieni flunssan alku on vienyt yllättävän paljon voimia. Ei tullut kunnon tautia, mutta väsyttää vieläkin.

Pakotin kuitenkin itseni tänään ylös sängystä ja hommiin. Kahdella lapsella oli tänään taksvärkkipäivä. Toinen meni läheiseen kenneliin hoitamaan koiria, aaseja ja kyyttöjä ja mitä kaikkea siellä nyt onkaan elukoita. Toinen mukula jäi kotiin. Hän oli apuna lehtiprojektissa, eli kasasimme valtavat määrät vanhoja lehtiä pingispöydän päälle ja aloimme selvittää niitä. Osa meni paperinkeräykseen, osa saaremme kouluun askarteluun, ja osa säilytettiin tuleville polville perinnöksi, heh ! ompahan jotakin selvitettävää lapsillakin.

Pistin taksvärkkiläisen keräämään loput mustamarja-aroniat ja kurpitsat. Marjat lykkäsin kuivuriin, luin jostakin, että kuivuessaan näistä marjoista häviää karvaus. Pian nähdään miten käy. Kurpitsoja olen jakanut ympäri kylää kaikille halukkaille ja silti niitä on paljon ja ne ovat isoja. Kesäkurpitsat raastatutin lapsella ja laitoin raasteet pakkaseen. Keltaisesta teen vähän pikkeliä miehelle, muut ei sitä syö.

Kävimme tänään myös kirppurilla täydentämässä pöytää. Hyvin oli mennyt tavaraa, varsinkin kirjoja.

Nyt on lopetettava, sillä pian alkaa erittäin hyvä elokuva "paistetut vihreät tomaatit", joka kertoo naisten välisestä ystävyydestä.

Oikein perinteinen viikonloppu. Perjantaina siivottiin koko porukalla, joskus enemmän ja joskus vähemmän jupisten, mutta siivottiin silti.
Lauantai on mennyt miehellä mökillä, sähkömiehen kanssa touhutessa. Nyt alkaa mökin sisäsähkötyöt olla aika valmiina. Nyt odotellaan Suur-Savon Sähkön "äijiä" vetämään ulkolinjat. Lupauksessa olisi tämän kuun loppuun mennessä saada sähköt mökille.

Minä ja Tilli leivottiin. Tilli teki hyviä sämpylöitä ja minä suolaista pannukakkua (perinteistä vihtiläistä fläskipannukakkua) tosin pizzakuutioista. Takuuvarma suosikki. Innostuin myös kokeilemaan mustikkaleivoksia. Jos joku teistä on maistanut Helsingissä, Fazerilassa heidän mustikkaleivoksiaan, niin tiedätte mitä tarkoitan.
Leivosvuoassa paistettu muropohja, jonka päälle pursotetaan kermavaahdosta ja kuningatar-tuorejuustosta täyte, mustikoita (jäisiä) reilusti päälle keoksi ja hyytelösokeria pintaan. Ei tullut ihan Fazerin tekemien veroisia, mutta hyviä kuitenkin. Lähes 40 leivosta meni kaikki.

Illalla katselimme "vanhaa" TV-sarjaa "Sisko ja sen veli" kolme jaksoa. Lapset eivät ole sitä televisiosta nähneet. Tuntui huumori kolahtavan tähänkin polveen.

Huomenna olisi varmaan viimeinen hetki etsiä sieniä, sillä hallaöitä on luvassa. Haaparouskuja olisi syytä löytyä, muuten jäädään ilman sienisalaattia talvella. Ja se olisi aika kamalaa.

On ihan pakko kirjoittaa mitä eilen uimahallissa näin ja koin. Juttu jäi minua vaivaamaan ja olen sitä miettinyt useasti tänäänkin.

Samaan isoon altaaseen missä uimme koko porukka, tuli isä ja poika uimaan. Pojalla viimeisen päälle uimalasit ja -housut. Poika ei kuitenkaan ollut yhtään iloinen ja innoissaan tästä uimareissusta, niin kuin suurin osa lapsista olisi. Isä komensi ja pakotti poikaa harjoittelemaan. Poika oli hieman ylipainoinen ja jotenkin olin aistivani, että koko uimaan tulo oli ollut isän idea, ei pojan.
Toisessa päädyssä satuin kuulemaan, kun isä sanoi pojalle "onhan sinulla läski maha, mutta täällä se lähtee..." no olipa kommentti alle 10 vuotiaalle pojalle. Poikaa itketti, hän ui ja isä ui perässä, kuin vahtikoira. Kun isä lähti saunaan käski hän pojan uida sillä aikaa tietty matka. Poika puhui/valitti itsekseen, itki ja hakkasi päätään uima-altaan reunalla olevaan matkamittariin, eikä uinut. Meidän lapsetkin huomasivat pojan hädän ja kauhistelivat isää.

Uin pojan ohi ja sanoin "koita kestää". En tiennyt mitä muuta uskaltaisin sanoa. Pojan isä tuli saunasta ja taas uiminen jatkui. Poika katsoi minua jo hieman epätoivoisesti vilkuillen. Tuntui tosi pahalta katsoa tuollaista henkistä väkivaltaa.

Isän taas hävittyä, jututti mies poikaa ja kyseli mihin poika harjoitteli ? Poika vastasi, että uimakandidaatin tutkintoon, kun isä haluaa, että hän sen suorittaa.

Olen kuullut ja lukenut näistä yltiöinnokkaista vanhemmista, jotka puolipakottavat tai jopa pakottavat lapsensa urheilemaan, soittamaan tai jotakin muuta vanhemmalle itselleen tärkeää tekemään, vaikka lapsi ei itse sitä haluaisikaan. En vain aiemmin ole moisiin törmännyt.

Mietin millaista mahtaa olla tuon lapsen elämä muuten ? Ja olisinko voinut tehdä jotakin ? Kyllä tuollaiseen pitäisi jonkun puuttua. Harmittaa etten sanonut isälle paria valittua sanaa. Toivottavasti joku muu huomaa ja antaa palaa.

Jäin kuitenkin miettimään mitä on lastensuojelu tänä päivänä !