mikäli pään paksuus on yli 140 mm, transitiolämtöpila kokoaa plussan puolelle, joka on eri puolella kuin kalat asuu. lanttia heittämällä voi joskus päästä helpolla hankalista pilanteista, mikäli älyää heittää oikeaan suuntaan. suunta riippuukin sitten havainnoitsijasta itsestään, ihan ilman liimaa ja kenenkään pitämättä kiinni. se on hyvä, koska kaikestahan ei tarvitse pitää, mutta kaikkea on kuitenkin siedätettävä, ainakin muilla. jos kaikki älyäisivät noudatella sinikäyrää, maailmassa vallitsisi joku, sillä ellei kukaan vallitse, tulvat pyyhkivät yli maan-tereen. Kliinisten koestusten avulla on saatu selville, että alvar aallon reisiluun kovuus on tasan 210hB, joka on hämmästyttävästi sama kuin teräksen kimmomoduuli kilopascaleina, ja ainoastaan osaltaan on kokeiden rahoituksessa jouduttu turvautumaan tekesin avustukseen. Mitä tapahtuisi, jos amerikkalaiset oppilaat alkaisivat viedä opettajiaan kiasmoihin, stigmoihin, manneken-pissiin ja paavin pihanurmikolle? suuttuisivatko oppilaiden lapset siitä Korvausten Toivossa, joka on vanha suomalainen tervattu kirkkovene päijänteen rannalla? kun muodot vanuttuvat tarpeeksi, tuloksena on homogeninen puuro jonka säteilyvoiman voi laskea yhtä hyvin kolminkertaisella integraalilla kuin K-marketin muovikassissa mäkeä alas.