IRC-Galleria

Eilen tunsin saaneeni paljon aikaiseksi. Olin työharjoittelussa, luennolla ja sosiaalinen. Tapasin pikaisesti Elinan, Sarin, Robertin, Juuson ja soitin Lauralle ja Sinille. Ainoa mikä puuttui oli liikunta, mutta kävin tosin kävelyllä korkkarit jalassa.

Tänään heräsin enkä voinut ajatella koko päivänä muuta kuin itsemurhaa. Otin kyllä lääkkeen. Päivän oli vaikea punnertaa läpi, kun koko ajan kävi mielessään päivän ts:ää. "Töiden jälkeen, postiin, sitten apteekkiin sitten ajan sillan luo, jonka alla on autotie, viillän ranteet auki ja hyppään alas... eiku eiku.. menen kotiin.." Vaikeaa selittää ihmisille, miksi siltä tuntuu kun ei ole periaatteessa mitään syytä. Kädet täris ja koko päivän tuntui et paniikkikohtaus on tulollaan. Yuijotin välillä pesukonetta ja odotin et kohtauksen vaara menee ohi. Sitten jossain vaiheessa alkoi koskea jalkaan niin paljon et onnuin ja päätin pitää kahvitauon.

Eilen siis kävelylenkillä kiipesin erään sillan kaiteelle seisomaan ja totesin ettei se pelota liikaa. Odotan pelolla milloin lakkaan pelkäämästä veitsiä.

Kyllähän elämä helpottuisi jo kertoisin molemmista sairauksistani työnanatajalle ja kouluun, mut ne ei ole sellaisia asioita joista puhun. Kumminkni menin tekstaamaan aamulla olostani muutamalle kaverille. Loppujen lopuksi Laura ja Sini suhtautui asiaan kaikkein realistisimmin enkä ihmettele; ehkä he tuntevat tän puolen musta parhaiten (anteeksi). Laura tiesi että ajattelen kaikesta kaikkein pahinta. Vaikka pohjimmilta olen optimisti. Soile taas alkoi selittää kaikesta elämän iloista. Tää on just näit amatöörimokia. eli siis muistutetaan ettei ole mitään syytä olla surullinen/masentunut kun minullahan on kaikki mitä ihminen voi toivoa; ystävät, katto pään päällä, ruokaa ja opiskelupaikka ja unelmia. Mutta masennukseen ei ole aina syytä vaan se on mielentila. Janinan kommentti: mulla ei ole edes hautajaisbiisiä sulle! Ok. Jos nyt sattuu niin etten saa sitä osaa itsestäni hallittua niin mun valvojaisis voidaan soittaa Ashes to ashes ja/tai Pelasta maailma. Hankkikaa wicca - papitar sinne ja tuhkat kukkamullan sekaan ^^

Auttaako halipusiminnen sitten? Iltapäivällä kun menin kotiin niin olin lähinnä sen suhteen torjuva. Halusin vain nukkua. Nukuinkin koko illan. Nyt voisi nukkua lisää jotta voisi aamulla ehkä herätä. Periaatteessa kaipaa seuraa muttei halua olla seurallinen. Jos juttelin niin en halua jutella siitä asiasta. Psykologillekin on tarpeeksi vaikea jutella, kun epäilen koko ajan sitä otetaanko minut todesta. Koska en halua näyttää muille olotilaani ja vältän itkemistä viimeiseen asti, niin että loppujen lopuksi se varmaan edistää vakavasti otettavuuden puutetta. Sitten kun on ihan lähellä sitä että taas meinaan vajota niin pyydän että joku vetää minut pois siitä suosta.

Mutta kiitoksia ihmisille jotka jaksoivat välittää ja anteeksi että aiheutin huolta. En jaksa soittaa tai mitään kun en halua murtua. Huominen ehkä koittaa.