Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen,
Rakkautesi jäljet vihloo rintaa.
Käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen
Ja minä kun en koskaan kysy hintaa.
Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen
Ja kaikki, paitsi elämä, on turhaa.
Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen,
Kun ihmiskunta tekee itsemurhaa.
Sun kanssas katson maailmaa
Ja samaa unta nään,
Kuin hullu huudan rakkauteni perään.
Sun kainaloosi käperryn
Ja jos sallit, yöksi jään.
Ja kun aamu on, en tiedä missä herään.
Käy tuuli läpi pääni etelästä pohjoiseen,
Oon yksin ajatusten raunioilla.
Ikuisesti kolisevat sanat tyhjyyteen,
On jälleen tuskan viitta hartioilla.
Viidestoista yö, se saapuu aina uudelleen,
Taas huomaan kahden viikon unohtuneen.
Jäi iholleni hiekkaa rannan autioituneen.
Voi olla, että vihdoin pääsen uneen.