On juuh elämää kerrakseen... Lauantai keskipäivä ja olen töissä kuuntelemassa lasten parkumista ja teinien röhkimistä. Jotenkin alkaa taas tuntumaan tämä siviilipalvelus vankilalta...työ noin muuten on todella mukava mutta asiakkaat suurinosa ei. Mutta mitäs tuollaiselle voi, ei kai mitään. Noh elämässä joutuu kärsii jos tahtoo pitää periaatteista kiinni. Jos menetän periaatteni niin menetän myös oman elämäni koska minähän olen se minkä itse itsestäni teen.
Pirrrrrrrrrr Piriririririiii puhelin siis soi.. Särkykin vaa yltyy ja puhumattakaan väsymyksestä.. on olo ku en olisin nukkunut ollenka taikka juonnu yhtään nestettä. Mutta muuten kaikki tietääkseni on hyvin : D pieniä pulmia siellä sun täällä mutta ei mitään oikeasti pahaa,
Elämä luistaaa ja minä juoksen perässä!
W
