IRC-Galleria

Olen aina yrittänyt ymmärtää teinikihloja mutta eniten siinä kaikessa häiritsee ettei ihmiset tunnu oikeasti tietävän mitä kihlaus tarkottaa. Ei se ole mikään leveli jonka jälkeen ehkä joskus päästään seuraavalle eli naimisiin.

Kilaus on se väliaika kosinnan ja alttarin välillä. Se että olet kihloissa tarkoittaa että sinua ollaa kosittu tai olet itse kosinut. Lupaus ja pantti avioliitosta.

No kaipa sitä kaikkea voi nykyaikaistaa mut älkää sit selittäkö kuinka halutaan oikeen perinteiset häät että kaikki tehdään niin perinteisesti. Ne on sit enemmänki häät perinteisillä vaikutteilla.

Itse pyrin kunnioittamaan sen jokaista vaihetta ihan alkumetreillä. Jos nyt ikinä päädyn sanomaan tahdon.

No se oli silti arvattavissa että tässä käy näin.
Mut tää on nyt aiheuttanut sen et joka kerta kun syön, koen huono oloa niin fyysisesti kuin henkisesti.

Annoin itselleni luvan olla ajattelematta asioita sen kaksikuukautta
ja tää paluu arkeen tuli paljon raskaampana kuin ajattelin.

Mun vaaka oli hajonnut kun olin poissa, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia.
En pysty vahtimaan painoani ja en myöskään tiedä koska menee överiksi...

Päätin antaa sen ajatuksen malleilusta mennä.
Olin jo muutenkin turhan kauan tahkonut päässäni juutajaata...

Sen seurauksena sain tavaraa paikkoihin joihin en sitä halua.
En todella halua joutua taas takaisin siihen kierteeseen josta jo selvisin.

Mutta en silti tiedä että onko normaalia ajatella että en voi syödä mitään vaikka tekee mieli, sillä minähän jo söin pussillisen nuudeleita ja jätskin...

Sanon itse aina paljon vääriä asioita, muodostan lauseeni hölmösti
ja aiheutan väärinkäsityksiä.

Parhaani yritän.

Parhaani yritän myös niitä korjatessa jolloin yleensä soteken asioita vielä enemmän.
Mutta eikö siinä ole kuitenkin tärkeää se että ymmärtää sanoneensa tyhmästi ja jopa loukanneensa toista ja yrittää korjata sitä.

Väsyttää mutten saa unta.
Ahdistaa mutta ei ole ketään kenelle puhua.

Tuntuu ettei kukaan oikeasti kuuntele mitä haluan sanoa.

Olen niin itsekäs että se tekee oloni huonommaksi. Uskottelen itselleeni että teen asioita muille, ajattelen muiden parasta ja haluan että kaikilla on asiat hyvin. Luon itselleni kuvan epäitsekkäästä minästä.
Tosiasiassa huudan huomioita. Koen etten saa sitä tarpeeksi. Olenko jotenki erillainen, vaadinko enemmän kuin muut.

Enkö itsekkyydeltäni huomaa ja sokeudessani huudan kun kukaan ei nää minua.

Olen herkkä ja elän tunteilla. Ei se riitä että tiedän ellen tunne. Tiedän koska kosketuksessa on tarkoitus ja huomaan kun minulle valehdellaan. Huomaan kun jokin tekemäni tai sanomani loukkaa toista. Huomaan kaiken negatiivisen energian joka kohdistuu minuun.

Huomaan myös tekeväni ilkeitä asioita niille joista välitän eniten tuntiessani itseni yksinäisesksi.

Moni ei varmaankaan ymmärrä, mutta aivan liian usein olen aivan yksin huoneessa muiden seurassa. Olenko liian alistuva, ajattelenko liikaa ja liian nopeasti (kuten isäni on minulle sanonut) vai olenko oikeasti niin näkymätön.

Miten kukaan pitäisi minusta, kun elämä on saanut jopa minut uskomaan etten ole pidettävä.
Miten voi uskoa toisia kun en usko itseeni.

Rehellisesti, sisimmässäni arvostan itseäni. En muuten olisi niin ylpeä ja taipuvainen loukkaantumaan. Nämä tunteet saavat minut kuitenkin tuntemaan syylisyyttä että kuvittelen itsestäni enemmän kuin on totta.

Jos merkitsisin jotain niin kyllä sen joku minulle näyttäisi. Jos olisin kiinnostava, joku olisi jo ollut kiinnostunut minusta. Jos olisin kaunis, joku kyllä saisi minut tuntemaan itseni kauniiksi. Jos olisin rakastettava, joku kyllä rakastaisi minua.

Ympärillä on varmaan joku suoja tai sitten en vain tahdo uskoa. Ehkä pelkään pahinta ja välttelen pettymystä....

Kiitos kun kuutelit, ehkä nyt saan unta.

On salaisuuksia joita et halua kertoa koska pelkäät ja häpeät. Sellainen salaisuus jonka toivot jonkun huomaavan.

Pidän TOP blogia tumblerissa ja satuin spämmimään tänään enkä saa postailla enää mitään tän päivän aikana vaikka mulla olis ollu sinne jotain ihan tärkeääkin postattavaa.

TOP jakso alkoi stressillä joka katosi. Päivät olleet kovin rentoja ja lähes turhia. Olen ollut aika itsevarma päättötyön onnistumisesta.

Kunnes saapui rakas triioni; epävarmuus, ahdistus ja kiukku.

Ne vei multa kaiken innon ja motivaation. Toivon että tää on vaan kuun kierron masennus aalto ja selviän kunhan ensin nukun.
Voimat vaan katosivat aivan tyhjyyksiin ja into tehdä mitään ei ole täällä, en halua edes pelata.

Tässä olen 4 tuntia kohta hyörinyt, siivonnut, hävittänyt, pessyt ja järjestänyt..silti täällä näyttää aivan samalta.

Liikaa tavaroita sanon minä.

Ajatuksena on käydä tavarat niin läpi että kokonais summasta vähenee 50%
Vaatteista olisi ihanteellista jos 3/4 olisi luopumis kelvollista.
Kirjoista karsin sen mitä kykenen.

Ensimmäiset muuttolaatikot voisivat kohta olla valmiina.

Taivaan kiitos joululomasta! Ihan aikuisten oikeesti.

Alko tuntumaan jo siltä että kohta hajoo jotain. En ole varmaan koskaan ollut niin stressaantunut koulusta mitä olen tässä parin kuukauden aikana ollut.
Koulusta kotiin tullessani olen ollut niin väsynyt etten ole pystynyt tekemään mitään. Ei jaksaminen riittänyt enää arkisiin asioihin tai edes kivoihin asioihin.

Olen vain halunnut olla.