Elämästä puuttuu ilo jonka näen pilkistävän toisten ihmisten kuorien läpi. Himoitsen niitä ihmisiä saadakseni palasen sitä iloa. Arpia kutittaa. Paistaako toisten ihmisten arpien läpi uusi ilo? Kun arvet paranivat, katosiko harmaus samalla? Joskus myöhään yöllä ja aikaisin aamulla voin melkein maistaa sen, mitä elämä voisi olla. Jos olisi rohkeutta tehdä siitä sellaista. Jos olisi voimia lähteä ulos ja ottaa asiat vastaan. Taistelisin yksin mustaa siirappia vastaan ja voittaisin! Olisin uusi ja uljas, ihan tuore paskatunkion huipulla. Ja sitten voisin olla ylpeä, minä tein sen, minä en koskaan antanut periksi. Enhän? Ja minä voisin olla se, jota ihailen.