IRC-Galleria

On tori ja kirkko, hiihtolatuja
ja pienen pääkadun kännisatuja.
Kerran sen kaiken mä unhoitin sentään
vaan nyt aamuyön haamu se kirkolta lentää,
mittailee minua
hymyillen
kuiskii vierelläni:
”Muistatko minua?
Muistatko itsesi?”

Jos luulit että menneet jättää sait,
niin kertaamaan joudut korpimaiden lait.
Palata päätit, vaan voitko sen kestää?
Kun kätesi paskaat, niin missäs ne pestään?
Pelkäätkö menneitä
muistoja?
Voi, voi, poika pien,
kun minä sinua
yhä syvemmälle vien.

Haaveilemaan meidät laittaa.
Haaveilumme lopettaa.
Meitä Kainuu opettaa.
Selkämme kumaraan taittaa,
vaan ei tarkoita pahaa.
Meitä Kainuu opettaa.

Noilla kaduilla monta paleltunutta
yötä piti pyöriä… Niiden myötä
sai taatusti turpaansa, mutta
myös tytön suopeutta…

Nyt rakkautta tunnen
ja täytyn vihalla…
Olen hetkessä jälleen
ihan pihalla.
Vakava paikka on siinä, kun myöntää
että jos vaikka sen mielestään työntää
ja mittailee suuremman maailman
suurempaa elämää,
niin siellähän kadut on
pelkkiä katuja.
Niin, niissähän kadut on
vain pelkkiä katuja.
Muista tämä.

Aina se mukana kulkee
vaikka se jäisi taa.
Meitä Kainuu opettaa.
Edestä ovia sulkee,
mutta muutamia avaa…
Meitä Kainuu opettaa

-Jarkko Martikainen