Mietin tänään, missä vaiheessa ihminen viisastuu ja lakkaa toistamasta samoja virheitään? Vai ovatko ne edes virheitä, jos on luonnostaan ja eletyn elämän koulimana kiltti, luottavainen ja empaattinen, mutta toisaalta sellainen, ettei usko minkään hyvän, mitä mahdollisesti itselle voisi tapahtua, olevan totta?
Jos kokee tietyissä asioissa vain pettymyksiä ja surua, kuinka kauan jaksaa?
Tämä irc-galleria oli olemassa muistaakseni jo silloin, kun olin nuori, mutta itselläni tänne ei ollut tunnuksia. Tulin kirjautuneeksi tänne, koska annoin itselleni luvan yrittää tutustua uuteen ihmiseen ja tulin tänne lukemaan hänen ajatuksiaan. Nimimerkkiä Siru olen käyttänyt välillä joissakin paikoissa, ja se kuvaa hyvin sitä, miten pieneltä ja voimattomalta itsestä välillä tuntuu.
Se ihminen, joka oikeastaan minut irc-galleriaan johdatti... siitä ei sitten tullutkaan mitään, vaikka odotin asialta paljon. Taas elämä opetti, ettei olisi pitänyt odottaa liikaa. Vai opettiko se sitä, että pitää joka tapauksessa vain sitkeästi jatkaa?
Uusimmat blogimerkinnät
- In memoriam 24.03.
- Rakas ystäväni... 08.03.
- Löytääkö rakkaus minut vai löydänkö... 03.03.
- Että mitähän v*ttua 14.02.
- Maailma vai Taivas 14.02.
- Taas jotain 90-luvulta... 13.02.
- Tää mimmi lähtee nyt radalle, nimittäi... 12.02.
- Anna minun kuvitella (Kaseva) - sopii niin ... 11.02.
- Käännetään nyt veistä haavassa heti... 11.02.
- Johanna Kurkela laulaa "en mä itke ... 09.02.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2016 (17)
- ▶ maaliskuu 2016 (3)
- ▶ helmikuu 2016 (11)
- ▶ tammikuu 2016 (3)