Niin hän taas tuo liekki rinnassaan,
mua saapuu katsomaan,
vain käsivarsiltaan voi nähdä jäljet pimeyden,
vaan tänään jaksa en.
Hänen vierellään mä valvoin, häntä uneen peittelin,
ja nyt hän on taas täynnä elämää.
Hänen murheensa mä kannoin, vaan nyt huomaan kuitenkin,
että kaipaan oman huoneen hämärään,
kun en jaksa enempää.