Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti,
Miten paljon sä haavoitit,
Ja miten kerran toisensa
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä, ettei oo sulla muka muistoo.
Vai pidätsä mua tyhmänä,
Jolla ei oo väliä?
Itsestäänselvyytenä, lasten palapelinä?
Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Et noin voi tehdä toisille?
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.
Yksi ainoo katse, jota et ymmärrä kuitenkaan.