Hiljaiset askel äänet kuljee rantaan käyvillä rappusilla.
Aurinko on laskenut hetki sitten puitten taa.
Askeleet hiljaiset rannassa kulkee.
Ennen oli kaksi kulkijaa.
Nyt vain yksin tuo surullinen mies kulkee rantaviivaa pitkin.
Menetetty rakkaus,
menetetty tulevaisuus.
Menneisyyteen jämähtänyttä,
tulevaan uskomatta.
Kulkee tuo surullinen mies pitkin hiljaista hiekkarantaa.
Luo katseen puitten taa.
Punainen on taivaanranta.
Auringon viime säteet enää tuo valon viimeiseen kesään.
Hiljainen on hiekkaranta.
Mies mietteliäs on.
Istuutuu hiekalle, lähelle vettä.
Kuulee äänet päässään.
Ne houkuttelee luokse veden.
Antavat lupauksia.
Lupaavat hiljaisuutta,
onnellisuutta.
Ikuista unohdusta.
Mutta surullinen mies yrittää vastustaa.
Koittaa karkottaa hiljaisia ääniä.
Nousee seisomaan ja juoksee karkuun.
Koittaa päästä muistoista, äänistä.
Kauniista muistoista eroon haluaa.
Juoksee kauas.
Mutta happi loppuu, sydän lyö lujaa.
Lopulta lakkaa.
Hengitys katkeaa,
sydän lyömästä lakkaa.
Polvilleen vaipuu,
pää käsiin painuu.
Hetki pieni hiljainen.
Hiekkaranta lopullisesti vaikenee.
Surullinen mies sai rauhansa.