IRC-Galleria

Sorrow_Girl

Sorrow_Girl

Liikaa tyhjäpäit, liian vähän todellisia ihmisiä. Tämä on totuus eikä ole mun ongelma, jos se kirpasee, etkä totuutta kestä.

Blogi

« Uudemmat -

"Sivistys"Tiistai 08.06.2010 00:28

palaan sivistyksen pariin huomenna.
linja-autoni saapuu joskus puoli kolmen kolmen aikaa mikkeliin.
ja tiedän että kaikkia kiinnostaa :)
ottakaa yhteyttä jos kaipailette kovastikki :)

JEIJ!Keskiviikko 26.05.2010 12:24

päättyö taas lähetetty opettajalle.
jos se viel nussii pilkkua ni voi peeeeeeeeeeeee!!!
mutta toivottavasti ei enää tarvii leikkiä ja juttu ois tässä.
sitte perjantaina valmistujaiset ja vapaus!
vihdoin ja viimein ihmiset, vihdoin ja viimein!

Sade!Perjantai 14.05.2010 01:44

Mikä ihana syy olla ulkona seisomassa.
Vettä sataa kaatamalla niskaan
Tunnet kuinka vesi valuu niskaa pitkin alas päin,
kuinka sade piiskaa kasvoja.

Sateessa on ihana juoksennella ja tuntea kuinka vaatteet hiljalleen kastuu ja liimautuu ihoa myöten.
Mikä ihana tunne, mikä ihana fiilis!

Rakkauteni kohde on tuo luonnon ihme.
Rankka sade on ihaninta mitä tiedän.

Sade tuo lohtua, se rauhoittaa.
Tunnen olevani vapaa seisoessani sateessa.
Kastelee kasvot ja vieno tuuli viskoo pisaroita sinne tänne.
Vaatteet kastuvat ja on lämmintä.

Ihana kesä.
Ihana sade!

Masennus katoaa ja terapeuttinani toimii luonnon kauneus.

Syviin lätäköihin astun ja nauran.
Vaatteet kastuvat ja tunnen lämpimän veden kosketuksen ihollani.
Hymyilen, kuin hullu.
Silmissäni naurun kiilto.

Elämän ilo palailee hetkittäin.
Mutta sade loppuu aina aikanaan, ja seuraavaa kuuroa jään odottamaan hymyillen.

Mikä herkku?Torstai 13.05.2010 13:43

Mikä herkku olet kavereidesi mielestä? Vastaa ja kopioi itsekin niin saat tietää!
Neekerinsuukko - Viileän tyylikäs ulkokuori, sisältä makea ja herttainen! Herättää keskustelua
muiden keskuudessa
Tikkunekku - Lapsenomainen ja hauska, ulkonäöltään yksinkertainen, sisimmissään todella luotettava
Cupcake - Varsinaista silmänruokaa, luonteeltaan pirteä ja positiivinen, kaikkien kaveri
Marmelaadikuula - Vahva persoona, luja ystävä, jotkut inhoaa, jotkut rakastaa
Prinsessakakku - Huomiota herättävä ulkonäkö, luonteeltaan todella lempeä ja auttavainen
Lakritsapiippu - Tarkka tyylistään, sosiaalinen, tumma ja tulinen persoona, energinen ystävä

[Ei aihetta]Tiistai 27.04.2010 03:22

Miksi kaikki kaatuu yllättäen?
Hetken pienen olet iloinen ja aurinko paistaa.
Mutta yhtäkkiä mustat pilvet peittää taivaasi ja salamoi.

Jään seisomaan kaatosateeseen.
Pisarat hukuttavat kyyneleeni.

Voisin itkeä päivin ja öin.
Varastoon on jäänyt kyyneliä.
Ja tulvat avautuivat jälleen uutisten myötä.

Miksi ei voisi hyvin mennä pitemmän aikaa?
Liian paljonko se on vaadittua?

Tummat pilvet peittävät taivaani ja pahoja unia nään.
Paha tuhoaa keijujen siivet.
Tumma hahmo vie sinut mennessään.
Etkä tule koskaan enää takaisin.

Kahvila maailma. Lyhyt "novelli"Keskiviikko 21.04.2010 13:03

Kahvila jossa istun, on mielenkiintoinen. Täällä olen istunut monta kertaa aiemminkin. Mutta nyt vasta aloin kiinnittämään huomiota sen sisustukseen ja erikoisuuteen. Ennen se oli ollut minulle vain paikka, jonne paeta todellista maailmaa.

Vaikka kuvittelisi, että kahviloissa on vain kahvia ja pullaa, täältä löytyy kaikenlaista muutakin. Erilaisia leivonnaisia, suolaista ja makeaa. Kahvin lisäksi tarjolla on erilaisia teejuomia ja erikois kahvejakin. Myös limsaa ja pillimehuja on ilmaantunut tarjolle.

Kahvilat eivät edes ole enää pelkkiä pieniä taukopaikkoja. Ihmiset sopivat tapaamisia näihin paikkoihin, juoruavat ja viettävät aikaa. Jotkut ovat yksin ja lukevat lehtiä, toiset ovat treffeillä, toiset taas puhuvat kaveripiireissään kaikenlaisista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista, sellaisista asioista jotka heitä kiinnostavat.

Minä olen täällä vain rauhoittuakseni kuuman teen ja suklaisen leivonnaisen ääressä.

Tämä kahvila on tunnelmallinen ja tietyllä tapaa vanhan aikainen. Tuo mieleen Lontoon pienet kahvilat. Erilaisille ihmisille tarkoitettuja lehtiä, seinillä on upeaa taidetta. Jokainen voi nähdä näistä tauluista mitä haluaa. Ja tämä ei ole pelkkä kahvila, vaan myöskin pieni myymälä.

Täältä voi ostaa pieniä esineitä sisustusta varten, koriste-esineitä, keittiöön kauhaa ja kuppia. Hienoja koristeellisia kulhoja ja pieniä pöytiä.

Kun oma maailma, todellinen maailma alkaa olemaan jälleen kunnossa, sitä katsoo asioita erilailla ympärillään. Tämä kahvila on oikein viehättävä, eikä tänne ole vielä eksynyt paljon nuorisoa kikattelemaan tai muutenkaan häiritsemään rauhaa.

Taustalla soi tunnelmallista musiikkia ja sopii kahvilan tyyliin. Pöydät ja tuolit ovat eriparia ja luovat kotoisaa tunnelmaa. Ei ole fiini ja mitenkään yliampuva. Täällä ihmiset viihtyvät pitempään, kuin pienen kahvitauon ajan. Ja paikka houkuttelee tulemaan aina uudestaan kahvin- tai teekupin äärelle.

Sitäkin tulee toisinaan huomattua kahvilassa istuessaan, että ihmiset vilkuilevat toisiaan kiinnostuneesti. Voi hyvinkin olla, että tällaisista paikoista on lähtöisin rakkaustarinoita.
Kun on aikaa, niin sitä katsoo ympärilleen. Katselee ympärillä olevia ihmisiä ja heidän hauskanpitoaan.

Saadessani teeni ja leivokseni, hymyilen ja kiitän tarjoilijaa.

Useimmissa tietämissäni kahviloissa ei ole mahdollisuutta tilata ja maksaa jälkeen päin, mutta täällä se onnistuu.


Tässä kahvilassa minä viihdyn. Rauhallista ja yksin ollessa ajatukset saa liitää. Ei ole kiirettä minnekään, ei tarvitse tapella kenenkään kanssa tai muutenkaan jutella. Voi vain nauttia omasta rauhasta, teestä ja päivän lehdestä.

Kun kulkee kaupungilla, siellä huomaa kuinka ihmiset kiirehtivät ja ovat kuin maailman loppu olisi tulossa. Ryntäilevät sinne ja tänne, mutta kun tähän kahvilaan astuu, kiire aivan kuin katoaa. Ihmiset rupattelevat keskenään, lueskelevat lehtiä, jne.
Tämä päivä on erilainen. Normaaliin tapaani kumminkin tulin tänne, mutta heti ovella oli jotenkin erilainen tunnelma. Katselin ympärilleni, kuuntelin.
Musiikki oli pysynyt samankaltaisena, mutta se oli hieman erilaista. Sisustus oli pysynyt samanlaisena. Kävin tilaamassa itselleni teetä ja valitsin leivoksen. Istuuduin vakiopöytääni, kun huomasin. Kahvilan nurkkapöydässä istui pieni porukka ja silmäni kohtasivat jäänsiniset silmät. Lumouduin.

Sain teeni ja havahduin. Painoin punastuneena pääni ja yritin keskittyä päivän lehden lukuun. Join hiljakseen teetäni. Luin lehteä, mutta huomasin, etten ollut tajunnut lukemastani mitään. Nostin katseeni ja huomasin nurkkapöydässä istuvan porukan tekevän lähtöä.
Huokasin hiljaa ja lueskelin sarjakuvia.

Eiköhän tämä kahvila hetki ollut tältä päivältä ohi.

Huomasin käyväni joka päivä loppu viikosta kahvilassa. Samaan aikaan, odottelevan. Enää en pystynyt keskittymään lukemiini lehtiin, tai edes rauhoittumaan. Katselin ympärilleni, mutta häntä ei näkynyt.

Aikaa kului, kahvila muutti paikkaa. Se oli siirretty isompaan tilaan lähemmäksi keskustaan. Kodin koristusvalikoima oli laajentunut, pöytiä ja istuinpaikkoja oli tullut lisää.
Henkilökunta oli kumminkin pysynyt samana ja heidät olin jo oppinut tuntemaan. Hymyilin ja tein tavallisen tilaukseni.

Istuuduin hiljaiseen nurkkaukseen ja luin päivän lehteä. En kuullut ympärilläni tapahtuvista asioista mitään, keskityin vain musiikkiin ja lehteen. Teeni kerkisi jo vähän jäähtymään ja hörpin sitä hiljalleen. Sivusilmällä näin, että joku seisahtui pöytäni äärelle.
’Hei. Saako tähän istua, vai odotatko jotakuta?’

Nostin katseeni ja katsoin kysyjää. Kohtasin samat jäänsiniset silmät, aivan kuin ensimmäisellä kertaa. En pystynyt sanomaan mitään, nyökkäsin vain.

Istuimme hiljaa paikoillamme. Minä yritin keskittyä lukemiseen, hän vain katseli ympärilleen. Havaitsin hänen kumminkin välillä vilkuilevan minua.
Sain lopulta puhekykyni takaisin ja kysyin.
’Mikä sinut tuo tähän kahvilaan?’
Hän vilkaisi minua ja katsoi hetken aikaa.
’Tämä on nyt lähempänä kotiani ja täällä on hyvin viihtyisää. Tuntuu kuin ei olisi kiirettä mihinkään, ja voi vain nauttia olostaan. Mikä sinut tuo tähän kahvilaan?’
’Täällä pystyn rauhoittumaan ja nauttimaan olostani. Kuten sanoit, täällä ollessa on tunne, kuin ei olisi kiirettä mihinkään ja voi vain olla.’

Katsoimme toisiamme hetken aikaa vaitonaisina ja kummatkin punastui. Join hiljaa teeni loppuun ja söin leivokseni. En vain kuitenkaan pystynyt nousemaan ylös ja lähtemään. Jokin pidätteli minua paikoillaan.
’Minun nimeni on Mandy. Hei. Hyvät tavat vain unohtuivat jonnekin.’ Hymyilin pienesti hänelle ja katsoin häntä silmiin. Hän vastasi hymyyni ja sanoi.
’Minun nimeni on Teemu. Hyvät tavat tosiaankin.’ Hän naurahti hiljaa ja jatkoi kahvinsa juomista. Yritin keskittyä vähän lehden lukemiseen, mutta eihän siitä mitään tullut. Teemu alkoi tekemään lähtöä ja minäkin nousin samalla. En voisi jäädä paikoilleni istumaan, kotonakin olisi tekemistä kaikesta huolimatta.

Aikaa kului, enkä moneen päivään kerinnyt käymään kahvilassa. Jotenkin vähän nolotti viime kerta. En tiedä miksi, mutta ei se ihan nappiin mennyt.

Eräänä päivänä töitten jälkeen kumminkin jalat vei taas vanhaan tuttuun kahvilaan. Sisustus oli vähän muuttunut, tuolit ja pöydät olivat samaa sarjaa, mutta silti kotoisuus oli säilynyt. Kiireetön ilmapiiri oli edelleen jäljellä.
Menin istumaan vakiopöytääni tilauksen tehtyäni. Kerkisin lukemaan päivän lehden melkein, kun huomasin Teemun seisovan pöytäni äärellä kysyvän oloisena. Siirsin laukkuani ja katsoin vain. Teemu istuutui viereeni ja joi kahviaan hiljaisuuden vallitessa.

Kumpainenkaan ei rikkonut hiljaisuutta pitkään aikaan. Lopulta Teemu avasi suunta.
’Odottelin sinua muutamina päivinä tänne. Mutta sinua ei näkynyt. Olin iloinen, kun näin sinut täällä istumassa. Mietin, että jos olit loukkaantunut tai jotakin viime kerrasta.’
Vilkaisin Teemua ja olin hetken hiljaa.
’Minua vähän nolotti se viime kertainen. Ja minulla oli vähän kaikenlaisia kiireitä tässä, etten edes kerinnyt tulemaan tänne.’
Tuli taas vaivaantunut hiljaisuus. Sekoittelin teetäni hiljaa ja katselin vain eteenpäin. Teemu rikkoi hiljaisuuden.
’Lähtisitkö joskus kanssani oikeasti kahville? Vaikka onhan se näinkin mukavaa, törmätä sattumalta täällä mukavassa kahvilassa.’
Katsoin hämmentyneenä Teemua ja mietin. Oliko puheet kahvilasta lähteneistä romansseista sittenkin totta?
’Mikäs siinä. Voisin minä joskus lähteäkin.’

Vaihdoimme numeroita ja lähdimme kahvilan ovelta eri suuntiin. Haaveet voivat käydä toteen, ja sadut tulla todellisiksi.
Kahvilat ovat tunnelmallisia ja viekoittelevia.
-Miranda-
Havahduimme mietteistämme kun ovelta kuului kauheaa ryminää. Katsoin Danieli ja hän minua. Daniel nousi ensimmäisenä ja oli menossa katsomaan ovelle, mistä oli oikein kysymys. Hetken kuluttua kuulin Marin huutavan ja syöksyvän makuuhuoneeseen. Hän oli sekunnin ovella ja syöksyi luokseni halaamaan. Silmissäni kuvastui suuri hämmästys ja katsoin ovelle tulevaa Danielia. Hän piteli poskeaan johon oli jostain ilmestynyt punainen jälki. Mari ilmeisesti oli taas vauhissa. Vastasin Marin halaukseen vähän viiveellä, mutta työnsin häntä lopulta vähän pois itsestäni.
'Mari, mikä hätänä?' Katsoin siskoani kysyvästi ja hän näytti ensiksi pelästyneeltä, kiukkuiselta, vihaiselta ja taas pelästyneeltä.
'Kysytkin vielä! En ole kuullut sinusta pariin päivään ja se ei ole tapaistasi. Ja sitten sinä kysyt minulta, että mikä minulla on hätänä. Mikä sinulla on hätänä, kun et ole vastannut soittoihin tai edes ilmoittanut itsestäsi mitään?!?'
Punastuin hieman kasvoiltani ja painoin katsetta alas. En ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi viime vuorokauden aikana, että Mari voisi olla huolestunut.
'Täällähän minä olen ollut. Minun piti mennä tunneille lukiolle, mutta sitten minut huumattiin. Seuraavan kerran kun avasin silmäni löysin itseni täältä Mikaelin seurasta.' Mari katsoi minua epäuskoisen näköisenä ja lopulta kauhuissaan. Taitaa raukka mennä shokkiin uutisten vuoksi.
'Mu.. mutta.. mutta.. Mikaelin kanssa? Mitä Mikael täällä teki!' Se oli ennemmin huudahdus, kuin kysymys.
'Mikael on Danielin veli. Ja siksi olen täällä, koska tuskin olisin muuten suostunut tapaamaan Danielia ja keskustelemaan asioista. En tiennytkään, että meillä olisi näinkin paljon puhuttavaa hänen kanssaan. Niin paljon asioita, kysymyksiä ilman vastauksia. Mutta miten sinä osasit tulla tänne?'
'Sain kirjeen. Siinä oli kuvia sinusta makaamassa tässä sängyssä. Se oli niin tutunoloinen ja tänää vasta tunti sitten muistin tämän asunnon. Siltä istumalta lähdin juoksemaan tänne.' Katsoin Maria uskomatta korviani. Hän juoksi tänne? Taisi tulla uusi ennätys. Koska tänne ei ole kovin lyhyt matka asunnoltamme.
'Sinä siis juoksit kuusi kilometriä tänne? Kauan sinulla meni aikaa?' Mari katsoi minua hetken aikaa kummissaan ja vilkaisi sitten kännykkäänsä. Sitten hänen silmänsä suurenivat.
'Minä.. Minä lähdin kotoa noin puoli tuntia sitten.' Hymyilin ja lopulta me aloimme kaikki nauramaan. Jännitys ja shokki taisi viimeinkin purkautua.

-Mari-
Kun näin Danielin ovella, mieleni teki kuristaa hänet. Mutta ensiksi minun oli pakko nähdä Miranda. Hän kumminkin oli hengissä ja kaikki hyvin. Kuinka helpottunut olo minulla olikaan. Olin jälleen sisareni kanssa. Mutta mistä selvittämättömistä asioista hän puhui? Että hänellä ja Danielilla oli paljon selvitettäviä asioita. Mitä epäselvyyksiä siinä nyt voisi olla, että jätkä ottaa ja lähtee kamoineen. Ei ilmoita itsestään mitään.
Meni hetki, ennen kun saimme kumminkin naurumme tukahdutetuksi ja mieleeni nousi Mikael. Minun olisi etsittävä hänet käsiini ja vaadittava erinäisiä selityksiä. Hiljaisen hetken rikkoi postiluukun kolahdus. Kaikki oli hetken aikaa paikoillaan, ja lopulta minä nousin. Eteisen lattialla oli mainoksia ja lehti. Ei ihan mikä tahansa lehti, vaan tämän päivän Iltasanomat. Miten oli mahdollista, että juuri se lehti oli siinä lattialla avoinna tietyltä sivulta. Katsoin lehteä kummissani ja luin pääotsikon: Suuren talousyhtiön johtajan poika on kärähtänyt ratista! Lääkkeitä ja viinaa sekaisin! Vaaransi liikenteen ja muutamia kuolonuhreja. Kyseisen henkilön menneisyydessä on aiempia rikkeitä ja oikeudenkäynti tämän tapauksen käsittelyn tiimoilta on suunnitteilla. Pojan isä ei suostu kommentoimaan muuta kuin, että hän ei tunne omaa poikaansa, eikä aijo pelastaa häntä tästä pinteestä.
Katsoin hiljaa lehteä hetken aikaa, ja olin aivan ihmeissäni. Oliko Aallon Thomas vihdoinkin saanut ansionsa mukaan? Huomaamatta olin kulkenut makuuhuonetta kohti lehteä lukiessani. Daniel ja Miranda tuijotti minua hiljaa. Lopulta Daniel tyrkkäsi minua ja katsoi kysyvästi. Mulkaisin häntä ja ojensin lehden Mirandalle. Miranda luki saman artikkelin, kuin minkä minä olin lukenut. Hän katsoi minua ensin kulmat kohollaan ja sitten hänen silmissään välähti. Hän muisti minun oman huumemenneisyyden, ja silloisen "poikaystäväni".
'Voisiko se olla Thomas? Mari.. Olisiko mahdollista, että viimeinkin hän olisi saanut ansionsa mukaan?' Katsoin Mirandaa mykkänä enkä pystynyt vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Kohautin vain olkiani. Kuka tietää olisiko kyseessä juuri hän. Ainakin yhtiö kuulosti samalta ja asetelmat. Ei se voisi olla pelkkää sattumaa. Mutta kuka toi lehden?
-Miranda-
Pysyttelin paikoillani, etten paljastaisi itseäni. Vaikka halusin nähdä Danielin ja keskustella asioista, en silti pystynyt vielä kohtaamaan häntä. Pystyin jälleen hengittämään normaalisti ja vetämään syvään henkeä, kun kuulin Danielin poistuvan huoneesta. Myöhemmin, näkisin hänet myöhemmin. Jännityksestä huolimatta minä nukahdin hetkiseksi. Ja kun heräsin, aurinko pilkotti verhon takana ja unisilla silmillä katsoin hetken ymmälläni ympärilleni. Kesti hetken aikaa, ennen kuin tajusin missä olin. Sivusilmällä havaitsin jonkun istuvan tuolilla, josta Mikael oli tuimasti minua tuijottanut edellisenä päivänä. Käänsin päätäni varovasti. Räpyttelin hetken aikaa silmiäni ja katselin Danielia. Hän oli Daniel, vaikka olikin muuttunut vuosien varrella huomattavan paljon. Minun rakas Daniel, oli jälleen kerran luonani. Danielin hiukset tosin olivat pitemmät, kuin silloin. Vaatteet olivat tyylikkäämmät, silmissä kovia kokeen katse. Kädet ja koko hänen kehonsa oli miehistynyt tämän kolmen vuoden aikana. Jos mitenkään mahdollista, niin hän on paljon komeampi kuin tavatessamme. Olin rakastunut jälleen. Ravistelin päätäni, ja koetin saada tuommoiset ajatukset pois päästäni. Ei! En saisi tunteitten taas viedä. Daniel oli tullut keskustelemaan kanssani. Ja meillä oli todella paljon keskusteltavaa. Paljon kysymyksiä kysyttävänä ja vastaamatta.
Â’Hei.Â’ Kuiskasin hiljaa ja vain katselin Danielia.
’Huomenta kultaseni. Nukuitko hyvin?’ Daniel katseli minua tiukasti, ja tuo ilme oli ristiriitainen hänen kohteliaitten sanojen kanssa.
’Hyvin, kiitos kysymästä. Anteeksi, kun kysyn näin suoraan, mutta mitä sinä teet täällä? Ja Miksi minut piti ”kidnapata” vanhalle asunnollesi?’ Tuijotin hiljaa häntä, odotellen vastausta.
’Mi amor. Älä ole vihainen Mikaelille. Hän tämän suunnitteli ja halusi sinut tänne, että varmasti tapaisimme. Jotta et voisi vältellä minua, niin kuin kolme vuotta sitten. Tulin selvittämään, missä on poikani. Aion viedä hänet Italiaan. Perheeni pariin, jossa hänen on parempi olla, kuin täällä valheen ja pinnallisuuden keskellä.’
Katsoin Danielia järkyttyneenä. En voinut uskoa korviani. Hänkö veisi juniorin Italiaan? Ei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia viedä poikaamme sijaisperheeltä. Tunsin pariskunnan, ja olin muutamia kertoja käynyt siellä katsomassa pikkuista. Mutta hän ei tiennyt olevansa adoptoitu ja että olin hänen äitinsä. Hänen oli hyvä olla siellä, missä oli. Häntä rakastettiin, enemmän kuin minä olisin koskaan voinut. Ja hänellä oli kaikki tarvitsema. Minä en olisi koskaan voinut tarjota hänelle mitään.

-Mari-
Juoksin pitkin katuja, kuin joku olisi ajanut minua takaa. Minun oli pakko päästä Mirandan luo ja suojella häntä Danielilta. Ei hän kestäisi uusintaa menneisyydestä. Hän oli niin herkkä ihminen. Hirttäisin Danielin paljain käsin, jos hän tekee Mirandalle jotakin. En salli hänen tuhoavan häntä uudestaan. Asioista ei puhuta, ja menneisyyteen ei katsota. Mutta Miranda ei kestäisi uusia temppuja. Viimeksi ei ollut kaukana. Suku ja sen kirot. Välillä tekisi niin mieli haistattaa pitkät, ottaa mieheksi joku renttu ja adoptoida, ettei suku jatkuisi ainakaan minun kautta. Veljen kautta se ei jatku, ei enää. Mirandan kautta jatkui ja suurempi vaara se hänellä on. Toivon kyllä, ettei juniori ole perinyt niitä osioita meidän suvusta. Koska vanhemmista sen on huomannut. Pinnallisuuden ja puhumattomuuden takana on suuria salaisuuksia. Niistä ei puhuta muille, eikä niistä puhuta kuin kerran kymmenessä vuodessa suvun kesken.
Matka tuntui kestävän iäisyyden. Olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa taksi tai pyörä. Mutta pyörällä en ollut liikkunut vuosiin, ja taksilla kestäisi kumminkin. Minun olisi päästävä Mirandan luokse. Ja nopeasti.

-Miranda-
Tuijotimme Danielin kanssa toisiamme hetken aikaa vaitonaisina. En pystynyt vastaamaan hänen perättömiin syytöksiin. Daniel luuli vaitonaisuuteni johtuvan siitä, että hän oli osunut oikeaan. Hänen omahyväinen ilmeensä alkoi suututtaa minua ja kivahdin hänelle.
’Vai olisi sinun perheesi parissa parempi! Sinä et voi Miihaeli viedä noin vain! Hänellä on hyvä perhe, rakastavat vanhemmat ja sisaruksia. Hänen ei tarvitse saada tietää oikeista vanhemmistaan mitään. Hänen on parempi nyt. Sinä, enkä minä mene sotkemaan sitä kuviota! Onko selvä?’ Daniel silmissä näkyi hetken aikaa pientä järkytystä. Mutta nopeasti hän kokosi itsensä ja pohti seuraavia sanojaan.
’Vai on hänen nimensä Miihaeli. Minun setäni toinen nimi oli Miihael. Ja hänen mukaansa Mikael on saanut nimensä. Olet antanut lapsemme pois. Vaikka minä lupasin antaa kaikkeni ja tehdä meistä kunnollisen perheen. Olla vierelläsi aina.’
Katsoin Danielia epäuskoisena ja mieleni teki oksentaa. Hänen puheensa oikein tihkuivat valheita. Daniel oli vain kadonnut. Sanaakaan sanomatta, pieni kirje vain jäi jälkeen.
’Sinä katosit. Lähdin pois saadessasi tietää juniorista. Lähdin vain pois, etkä antanut kunnollista selitystä edes. Olin avuton. En voinut kertoa vanhemmilleni, enkä voinut turvautua muihin, kuin sisareeni. Hän auttoi minua raskauden aikana ja löysimme juniorille hyvän perheen. Tiedän, että lapsellamme on hyvä olla. Et mene sotkemaan nyt asioita. Ja minä en tahdo sinua takaisin elämääni. Lapsen kautta olemme sidoksissa aina, mutta ei niin pahoin, kuin jos olisin pitänyt lapsen. En minä olisi voinut häntä hoitaa ja antaa kaikkea tarvittavaa. Miksi sinä Daniel tulit takaisin?’
’Minähän sanoin jo. Tulin hakemaan poikaani ja selvittämään välejä. Minä rakastin ja rakastan edelleenkin vain sinua Miranda. Mutta sinä tiesit kyllä, että en voinut silloin vielä pysyvästi jäädä Suomeen. Minun piti käydä kotona purkamassa kihlaus ja setviä välejä perheen kanssa. Mutta kun soitin tiedustellakseni vointiasi ja kertoakseni palaavani kotiin muutaman päivän päästä, et suostunut puhumaa kanssani. Vaan joku vastasi puhelimeen ja puhui puolestasi. Kielsi minua enää soittamasta ja pitämästä yhteyttä.’
Â’Mari?Â’
’Ei, ei se ollut Mari. Olisin tunnistanut äänen. Hän ei kyllä esitellyt itseään, mutta veikkaisinko, että hän olisi ollut äitisi?’
’Äiti? Äiti ei tiedä tästä mitään! Enkä minä edes paljoa kotosalla ollut enää raskauden aikana. Ja kun H-hetki alkoi lähenemään, lähdimme Marin kanssa kiertämään Suomea. ”Retki” Suomen ympäri, oli selityksemme vanhemmille. Halusimme vähä matkustella ja tutustua paikkoihin. Kyllä me kiertelimmekin, mutta lähinnä kuitenkin olimme Rovaniemellä tuttujen luona ja kun juniori lopulta syntyi palasimme kotiin. Äiti ja isä ei tiedä salaisuudestamme mitään ja eivätkä saa tietää.’
’Kotiisi minä kyllä soitin, ja olin silloin ainakin melko varma, että se oli äitisi jonka kanssa puhuin. Hän vain huusi minulle ja kielsi enää soittamasta koskaan. Olin kuulemma pilannut sinun elämän ja myös heidänkin elämää, melkein tuhonnut maineenne. Mutta miten äitisi tiesi minusta, jos kerta hän ei edes tiennyt raskaudestasi?’ Tuijotimme toisiamme hetken aikaa vaitonaisina. Emme keksineet enää sanottavaa. Oli tullut valtavasti kysymyksiä lisää, joihin tarvittiin vastauksia. Mutta kumpikaan ei osannut sanoa mitään.

jeah.. jatkuu ihmiset.. jatkuuu..Tiistai 13.04.2010 15:25

-Miranda-
Ajattelin vähän siivoilla paikkoja ja sitten ottaa torkut. Menin keittöstä etsimään jotaki pusseja, mihin voisin tunkea roskat ja lehdet. Oikein mitään kumminkaa ei löytynyt, mutta jätesäkin kumminki löysin. Siihen aloin tunkemaan pitsalaatikoita ja kaikenmaailman muita roskaruokapapereita. Mikaelko täällä oli näin porsastellut? Ei uskoisi, kun katsoo hänen huoliteltua ulkokuortaan, ja niin siistejä vaatteita. Prässätyt housut ja kalliin oloiset kauluspaidat. Mitä lieneen tekee työkseen, mutta maku ainakin vaikuttaa melko kalliilta. Danielilla ei ainakaa ollut kalliita merkkivaatteita yllään ja hän oli tavallinen duunari. Voiko veljekset olla niin erillaisia sittenki?
Pyörittelin päätäni ja hymyilin pienesti. Oltiinhan mekin Marin kanssa loppujen lopuksi melko erillaisia tapauksia.

Kun olin saanut olohuoneen siivotuksi ja roskapussit jätettyä eteiseen suunnistin takaisin keittiöön. Siellä ei ollut oikein siivottavaa, jotenka menin makuuhuoneeseen.
Ajattelin nukkua, mmutta kuulin kolinaa ovelta. Joko Mikael sieltä tulisi takaisin? Kuulostelin hetken aikaa, ja kuulin askelien tulevan kohti makuuhuoneen ovea. Askeleet eivät kumminkaan olleet Mikaelin. Mutta silti tutun kuuloiset. Kaivauduin viltin alle ja esitin nukkuvaa. Kuulin oven avautuvan hiljalleen ja hiljaisten askeleiden lähestyvän sänkyä. Olin jo varautunut siihen, että peitto nyhtäistäisiin pois päältäni, mutta niin ei tapahtunut. Tunsin vain kevyen silityksen hiuksillani. Hengitin rauhallisesti, kuin nukkuva. En tahtonut vielä katsoa menneisyyttä suoraan silmiin. Pelotti.

-Mari-
Olin aivan väsynyt, kun palasin kotiin. Riisuin vain vaatteeni pois ja kellahdin sängylle. Kävisin suihkussa joskus myöhemmin ja koettaisin selvittää Miranda tapausta. Nyt en jaksanut luoda ajatuksen ajatustakaan häneen. Olin aivan poikki ja univelkainen.

-Eikä hetkeäkään kun Mari oli sikeässä unessa. Mutta unet eivät olleet normaaleja. Painajaismaisia, pelottavia. Joku tumma hahmo ajoi Maria takaa, ja mari huomasi olevansa seudulla, jossa ei ollut käynyt aikoihin. Muutaman kerran Mirandan kanssa. Viimeisen kerran hakemassa eräänlaisia tavaroita, Tavaroita, joita kumminkaan ei saatu. Toiset unet taas lempeitä ja toden tuntuisia. Marin rinnalla kulki komea mies. Vauvanrattaat joissa kelli vaaleansinisissä vaatteisaan suloinen poika. Ja heidän vierellään kulki pitkähiuksinen sievä tyttö. Edessä oli koivukuja ja tien päässä oli kartanon omainen talo. Suuri talo, mutta kaunis. Ihastuttava suuri rakennus. -

Mari havahtui unistaan viimeisen painajaisen nähtyään. Mitähän unitulkki osaisi kertoa näistä unista. Mari pyyhkäisi hiukset korvansa taakse ja pohti uniaan hetken aikaa.
Päätään pyöritellen hän nousi ja paineli suihkuun.

Mitähän sitä tänään tekisi? Ei oikein ole mitään tekemistä. Mirandasta ei mitään uutta, enkä vieläkään ole saanut päähäni, mistä paikasta kuvat oli.
Unetkin olivat omituisia.
Hetket kului ja hetken päästä naapurin koira haukkui huudon kuullessaan.
'Daniel!' Miranda on Danielin asunnossa. Minun on pakko mennä sinne nyt.

jatkuuMaanantai 12.04.2010 22:12

-Mari-
Kuvaukset jälleen venähti. Ja taisi venähtää jälleen kerran jotain muutakin. Hieroin vaivihtaa nilkkaani pukuhuoneessani, mutta ohjaaja tuli ja keskeytti. Olisi parempi, ettei näytä kipua hänelle. Hän on armoton orjapiiskuri, ja jos jokin ei luonnistu hänen tahtomalla tavalla tai sattuu jotakin, ettei voida jatkaa kuvauksia tietyn ihmisen kanssa niin silloin on potkut luvassa. Tämä työ on tällä hetkellä ainoa mitä osaan. Pitikin jättää lukio ja ammattikoulu kesken. Voisihan tietys ne aloittaa uudestaanki, mutta ei minun lahjoillani. Ei minusta ole muuhun kuin pornotähdeksi. Kymmenen vuoden päästä ei edes sellaiseksikaan. Liian vanha ja rupsahtanut, niin he sanovat kymmenen vuoden päästä. Eikä tästä työstä saa niin paljon rahaa kuin kuvitellaan. Ei olisi varaa korjausleikkauksiin. Helvetin Montonen. Ilman sitä jätkää tuskin olisin vajoamassa alemmas ja alemmas. Hän minut viekoitteli pois lukiosta. Lopulta myös ammattikoulustakin. Hän niin paljon hehkutti, kuinka ansaitsisin tällä alalla. Minun ei tarvitsis tehdä kaikkia asioita. Voisin valikoida mimmoisiin elokuviin ryhdyn. Mutta ei. Minä olen vain tusinatavara pornotähti. Teinipoikien päiväuni. Minä olen tässä, Montonen on isänsä firmassa korkealla pallilla. Ei takuulla edes muista minua enää. Onneksi kumminki törmäsin Mikaeliin. Hän sentään on auttanut minua pitämään puoliani, ja ei ole tarvinnut aivan kaikkeen ryhtyä. Ilman häntä minulla olisi varmaan kuppa ja kuus muuta. Onneksi olen kumminkin pahimmilta taudeilta alasta huolimassa välttynyt. Joku päivä minä täältä vielä nousen ja näytän sille Montosen jätkälle. Minun sydäntä ei oteta ja tallota jalkoihin, kuin jokin torakka. Hän ei ole tainnut kuulla loukatun naisen vihasta ja kostoista. Vielä kerran se jätkä tulee esiintymään näissä videoissa. Rahan vuoksi, koska isukki ei enää ponsoroi häntä. Hän käytti minua hyväksi, ja nousi korkealle. Käytti minua jonakin ponnahduslautana. Sukuni hyvän maineen nimissä korotti pisteitä isänsä silmissä muutaman vuoden sekoilunsa jälkeen. Tiedän kyllä hänen edelleenki sekoilenvan huumeitten kanssa. Yhtä paljon, kuin ennenkin, ellei enemmänki. Onneksi minä pääsin sentää niistä aineista eroon. Mutta en olisi selvinnyt ilman Mirandaa. Omaa rakasta siskoani. Vanhemmista ei ollut silloin paljonkaan apua. Miranda ei vain tiedä koko totuutta. Huumeitten vuoksi ajauduin tähän. Makselen velkojani vielä jonkin aikaa, mutta kun muutakaan en osaa, minun on jäätävä tälle alalle. Kyyneleet alkoivat vierimään. Ei minua otettaisi takaisin kosmetologi puolelle. Tiukkojen kriteerien ja rikosrekisteri tutkimuksien vuoksi, minä en enää pääsisi sinne. En ainakaan tässä kaupungissa.

-Miranda-
Suihkun jälkeen kiertelin asuntoa. Siellä mikään ei ollut muuttunut viime käyntini jälkeen, ei niin yhtää. Paitsi tämä kauhea sotku mikä täällä vallitsi. Pyörittelin päätäni ja menin pukeutumaan. Ulkona oli aika hämärää, mutta taisi olla aamu kohta sarastamassa. Daniel tulisi tänään. Odotin tapaamista, mutta samalla pelkäsin sitä. Pelkäsin mitä Daniel sanoisi. Miltä hän näytti nykyään. Odotin, koska tahdoin toisaalta selvittää asioita, selvittää välimme. Kertoa, että juniorilla ei ole mitään hätää ja kaikki on okei. Tai ainakin melkein.
« Uudemmat -