Ehkä rajusti, kohtuuttomasti.
Ehkä liian varhain.
Ehkä liian myöhään.
Ehkä aivan hiljaa, huomaamatta.
Raja ylittyi.
Hän on nyt poissa.
Kuitenkin lähempänä kuin koskaan
joka paikassa.
Kuin pääskysen kohoaminen
taivaan sinen tutkimattomiin tarhoihin.
Hän on nyt poissa.
Hänen läsnäolonsa pakahduttaa
huumaten jokaisen solunkin.
Kaikki on toisin.
Eikä mikään entisellä paikallaan,
vaikka pysähtynyt maailma tuijottaa
paikoilleen jähmettyneenä.
Hän on nyt poissa.
Hiljaisuus huutaa jokaisessa esineessä.
Hän on nyt poissa
Muistot hyökkäävät kuin haukat.
Tai sitten lähestyvät lempeästi
kuin lumihiutaleet.
Sammaleen pehmeät mielikuvat
juoksentelevat,
ne sekoittavat sielun sakeaksi sumuksi.
Hän on nyt poissa.
Ja lopulta,
sisin on niin tukahduttavan täysi,
että kyyneleet tulevat,
nuo surun siunatut sisaret.
Hän on nyt poissa.
Minä itken,itken,itken.
Itseni aivan kuivaksi
ja vielä sen jälkeenkin,
vaikka toiset luulevat
kaiken olevan jo ohi.
En halua,että se olisi koskaan ohi.
En halua
Hän on nyt poissa...