IRC-Galleria

Päivän pähkinä

Tilanne:
Olet ajamassa autoa tasaisella nopeudella mutkaisella tiellä.
Oikealla puolellasi on laakso ja vasemmalla puolella paloauto,
joka ajaa samalla nopeudella, kuin sinä.

Edessäsi on jättiläismäinen laukkaava sika, joka on autosi kokoinen.
Takanasi on helikopteri, joka lentää ihan tienpinnan tuntumassa.
Sika ja helikopteri liikkuvat samalla nopeudella, kuin sinä ja
kaasupoljin tuntuu olevan jotenkin jumissa, etkä pääse heistä eroon.

Kysymys: Mitä pitäisi tehdä, että pääsisi eroon tästä vaarallisesta
tilanteesta?
Vastaus alla..





Vastaus:
Nouse pois sieltä lasten karusellista idiootti! Olet humalassa!!

Lähettäjä: asdf
Päivämäärä: 16.3.07 15:59:23

"Joillekkin kirkko on kuin koti ja turva..
Voidaan me siinä sinun talosi juurella patsastella, et no saatiimpas taas yksi rötiskö maan tasalle. Vaikka kyllähän ne kohta siihen uuden pystyttää."

Kristinusko on väkivalloin Suomeen tuotu joten väkivallalla sitä vastaan saa myös hyökätä.

"Silmä silmästä", eikö niin arvon uskovaiset?

21:32 <@sowro> sattuu kaikki paikat ku yskii, toi vitun cocillana (vai mikä
onkaa) ei auta kyl paljoa yhtään
21:32 <@sowro> vissii kuumettaki
21:32 <@sowro> hienoo huomen kirjottaa.

Kaivelin eilen muutamaa laatikkoa, joihin en ole koskenut aikoihin. Sieltä löyty niin paljon hämmentäviä asioita, et olin ihan sanaton... Jotain ihme tekstejä, joissa oli allekirjoituksena mun nimi, en muuten olis voinut kuvitellakkaan olevan mun tekstejä...

Että semmosta.

On se hassua. Luin juuri netistä että meidän entisellä tallilla koulutuksessa ollut musta lv-ori on lopetettu. Kosmos sen lempinimi oli, en nyt muista oikeaa nimeä. Vaikka se oliki oikee ongelmahevonen ja aina vähän jännitti sen kanssa toimia, ni on silti jotenki hassua ajatella, että se on nyt lopetettu sitten.

Muistan ku se tuli, V heti sitten sano että mä alan sitä hoitamaan. Noh, kukaan ei ollu tallilla sillon ekana päivänä ku tulin tallillle. Ajattelin että otan Kosmoksen harjaukseen talliin. En mä ajatellu että se ny niin paha tapaus oli, meinasin että pystyn kyl harjaamaan sen helvetti vie. No empä pystynyt. Heti ku sain sen tallin ovesta sisään alko jumalaton huutaminen ja keuliminen. Noh, pakko oli viiä takasi tarhaan, ei auttanu mikään. Selvää oli se että yksin en sitä harjattua saanut. Se kun ei rauhoittunut millään. Seuraavana päivänä pyysin J:n auttamaan mua, et jos se pitäs siitä kiinni siinä käytävällä(kiinni sitä ei olis voinut sitoa). Ei tullut mitään, taas alko huutaminen ja keuliminen, eikä sitä saanu aloilleen ei hyvällä eikä pahalla. Hyvä että saatiin se yhteisvoimin ees karsinaan...

V:n kanssa Kosmosta taluteltiin ja harjattiin ja pestiin sen jalkoja aina henkemme kaupalla. Jopa ruunauskin tuli kokeiltua, josko olis rauhottunut. Alko siitä jonkinmoinen hevonen jo tulla, mutta ei niin siedettävä, että sen kans olis ollu kiva harrastaa. Aina sai olla vähän pelko perseessä että millos "free willy" tekee mahahypyn meidän päälle. Kovapäinen ja onnettoman menneisyyden kokenut hevonen se oli ja lopulta se meni takaisin omistajalleen. Ja nyt se on lopetettu.

Vaikka se oli hankala ja välillä vitutti edes koskea siihen niin toivon että sillä on nyt hyvä olla.

Kosmos in memoriam.

Olen todellakin vähän väsynyt ja sekaisin.

Luin vanhoja päiväkirjamerkintöjä. On muuten outoa, sitä niinku palaa ajassa taaksepäin ja hakee niitä fiiliksiä mitä silloin on kokenut. Monessa tekstissä mietin "Voi kun olisin tuossa tilanteessa tiennyt, mitä tuleman pitää"... Ja jos olisin tiennyt niin olisin tehnyt aivan toisella tavalla asioita. Mutta onko se sitten hyvä että lakkaa elämästä ja toteuttaa itseään vain varman päälle. Miten sitä uskaltaiskaan olla yhtä spontaani aina joka asiassa.

Kun ensin pelkää, on mukava myöhemmin huomata, ettei ollutkaan mitään pelättävää. Elämä olisi kovin tasapaksua, jos aina tietäisi mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ei tarvitsisi koskaan pelätä, jos tietäisi ettei ole syytä. Pam, pam, viu, väy, suorittamista suorittamisen perään.

Haluaisin todellakin palata ajassa taaksepäin, korjata virheitä mitä olen tehnyt ja jättänyt sanomatta sanoja, jotka ovat loukanneet. Tahtoisin pyyhkiä ne muistot, jotka tekivät minusta haavoittuvan, tahtoisin pyyhkiä ne tietyt sanat ja asiat. Olisin vahvempi ihminen, jos vain muutaman muiston voisin pyyhkiä. Jospa vain voisin...

Vaan olisinko tämä ihminen, jos en olisi kokenut tasan samoja asioita kuin nyt? Usein haluaisin olla kiltimpi, mukavampi, hienompi ja hauskempi ihminen. Mutta olen minä.

Haluan, että ihmiset pitävät minusta tällaisena. Se on enemmän kuin voi toivoa. Tiedän etten ole maailman helpoin ihminen. Suurimman osan ajasta vain kiukuttelen ja pidän pahaa ääntä. Silti mun ympärillä on muutamia ihmisiä, joiden ihmettelen vielä olevan siinä. En tiedä mikä teitä riivaa, mutta kiitos, ettette menneet pois kun olin hankala.

Tiedättehän, kun haluaa jotain asiaa todella paljon, tuntuu, että sydän pakahtuu. Tiedättehän miltä se tuntuu, kun ei ole varma onko elossa vai kuollut. Millään ei ole mitään väliä, kaikella on väliä. Ristiriitaisuus painaa valtavana kivenä rintakehää, mahdolliset tienhaarat vilkkuvat mielessä. Tiedättehän miltä se tuntuu, kun ei todellakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä, eikä kukaan pysty siinä asiassa auttamaan. Tiedättehän miltä se tuntuu, kun polttaa, polttaa, polttaa, eikä mikään sitä poltetta viilennä.

Moi oon 19,90vee. Sain kutsun työhaastatteluun ^_^ yipee!

Ah! Hymyilkää, sillä nyt teillä on siihen aihe!
Munsta ei tuu keväällä 2007 ylioppilas. Iloitkaa toisen vahingosta vapaasti, niinhän te muutenkin tekisitte. Ah!

:) :) :) :)

Ottakaa munt töihin... ärärärräää.