IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 01:55

hei unohdin ihan kertoa "synttäreistäni"

Ensin oli paskaa, koska kaikki ihmiset oli vammasia :D (anteeksi te asianomaiset, mikäli eksytte lukemaan tätä)
Sitten angstattiin Iiriksen kanssa kahden ja kitattiin boolia naamaan. Sitten alkoikin olla jo hauskempaa, liekkö boolilla osuutta asiaan. Sitten meni myös öö. melko paljon rekordeleja ja smirnoffejakin pari, vaikka anteliaasti lahjoitin niitä myös. Sitten tanssittiin Teurastajaa ja tuli huono olo ja piti mennä sohvalle makaamaan. Sitten alkoi oksettaa ja käskin tuomaan kengät, menin pihalle oksentamaan. En tiedä syytä miksi juuri sinne piti mennä.
Sitten ei ollut enää huono olo ja voi siis juoda lisää :'D

SITTEN TÄSSÄ ON MUSTA-AUKKO! En siis muista juurikaan mitään, tai sitten ne eivät olleet niin merkittäviä asioita, jotta ne pitäisi muistaa :'DD

Mustan aukon jälkeen katsoimme fileas foggia (tosin tämän sain tietää aamulla kun mietin miksi päässä soi tunnari :'D)
Oli hassua, kun nukutti, niin ensin oli emmi vieressä. Sitten tökitiin ylös ja yhtäkkiä emmi oli muuttunut iirikseksi. Sitten seuraavan kerran kun aivoni käynnistyivät iiris oli ilmeisesti lähtenyt :'DD

Ainiin! Alussa oli musiikkisota! Vammaiset kuuntelivat jotain ällöä rihannaa ja muuta purkkakakkaa, niin minä väänsin olkkarissa Billy Talenttia isommalle. Sitten ne väänsi kakkaa isommalle ja minä väänsin järkevää musiikkia. :D Minä voitin. (tosin mulla oli käytössä olkkarin isot stereot :'DD ja niillä tietokone :P)

Niinjoo. Sitten sain lahjaksi mitäpä muutakaan kuin dildon :'DD
Se kuulemma pitää minun ottaa käyttöön, koska se on niin arvokas.
Noh, onhan se ihan hieno sininen, muhkurainen, päästä käyrä ja värisevä. Niin ja vaaleanpunainen satiinipussikin tuli mukana :D Niin ja patterit oli valmiina, "jotta tytöt pääsevät sitä heti käyttämään" :'DD
Muistan että iiris sanoi yöllä sen muistuttavan jotain, mutten kuollaksenikaan muista että mitä :'DD
Oletko hetken äiti?

Koska äitiys on vain mielentila (?), kuka tahansa voi olla hetken äiti..

OLETKO KOSKAAN:

[1.] hymyillyt vieraalle pikkulapselle, joka haluaa huomioitasi.
[2.] vaihtanut vauvalle vaipat
[ ] saanut lapsen oksennukset olkapäällesi
[3.] selvittänyt kahden lapsen keskinäistä riitaa
[ ] hidastanut autotiellä nähdessäsi kyltin joka varoittaa leikkivistä lapsista
[ ] tarkastellut peilin edessä vatsaasi, ja leikkinyt että olet raskaana
[4.] puhdistanut lapsen nassusta tahroja
[ ] käynyt lasten kanssa huvipuistossa, elokuvissa tai sirkuksessa
[ ] alkanut itkemään miettiessäsi orpoja ja hylättyjä lapsia.
[5.] harkinnut adoptiota
[ ] hypistellyt tavaratalossa suloisia vauvanvaatteita tai leluja
[ ] huolestunut tutun lapsen takia
[ ] esitellyt tutuillesi ylpeänä lastesi kuvia
[ ] kokenut kuinka pieni lapsi juoksee syliisi koko voimillaan
[6.] syönyt mautonta ruokaa josta et edes pidä, mutta jossa ei ole inhottua sipulia
[7.] pitänyt tuhmasti käyttäytyneelle lapselle vakavan puhuttelun, mutta salaa sinua on naurattanut
[ ] pelastanut konttaavan natiaisen vähältä piti tilanteesta.
[8.] tullut vihaiseksi uutisista joissa lasta on kaltoinkohdeltu.
[9.] huolestunut nähdessäsi lasten tekevän pihalla jotain hieman vaarallista.
[ ] pitänyt hellyttävänä näkynä ekaluokkalaista, jolla on suunnattoman suuri reppu selässään.
[ ] opettanut lapselle jonkin uuden asian, ja ollut hänestä ylpeä.
[ ] kertonut lapselle iltasatua
[10.] joutunut kieltämään jotain lasta tekemästä jotain pöhköä
[11.] kertonut omia mielipiteitäsi lastenkasvatuksesta -> "Vittu heittäsin semmosen kakaran seinään.." ynnämuuta samanlaista :D
[12.] toivonut että jokaisella lapsella olisi oikeus turvalliseen lapsuuteen -> (mitenniin ristiriidassa edellisen kommentin kanssa?;D
[ ] kuullut lapsen suusta totuuksia
[13.] pitänyt lasta kädestä kadulla kävellessä
[14.] kantanut pientä lasta reppuselässäsi
[15.] leikkinyt piilossa
[ ] nuuhkaissut pikkuvauvan päälakea.
[ ] halunnut suojella lasta enemmän kuin itseäsi
[16.] saanut lapselta halin
[17.] puhaltanut kuhmuun, tai laittanut lapselle laastarin
[18.] pukenut kuravaatteita
[ ] tehnyt evääksi voileipiä ja kaakaota
[ ] auttanut koulutehtävissä
[ ] ajatellut että lapsissa on tulevaisuus
[19.] auttanut kompastuneen pikkuisen pystyyn
[ ] häätänyt mörköjä pois sängyn alta
[20.] lohduttanut itkevää lasta
[ ] ahdistunut elokuvasta jossa lapselle tapahtuu jotain pahaa niin, ettet ole voinut katsoa sitä loppuun
[ ] kuullut baby rihannan tapauksesta, tai lastenvaunuissa heitteille jätetystä virolaisesta pikkutytöstä?
[ ] tuntenut kuinka pienet kädet tarrautuvat lahkeeseesi tai helmaasi tukea etsien
[21.] osallistunut lastensuojelujärjestöjen toimintaan tai keräyksiin
[22.] askarrellut lasten kanssa
[23.] lukenut satukirjaa
[24.] auttanut solmimaan kengännauhat
[25.] hymyillyt toppapukuiselle natiaiselle joka vaan näyttää hassulta
[ ] halunnut ottaa kauheuksia kokeneen lapsen syliisi ja turvaan


Kerro saamasi pistemäärä kahdella, ja saat tulokseksi leikkimieliset äiti-prosentit.

25 kertaa kaksi on 50% äiti :P

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.04.2009 21:36

Onpa kiva tuoksu kun kädet tuoksuu mullalta ja sammaleelta <3
Kesäkesä tule jo <333

Kipeän ihmisen päivän piristys!Keskiviikko 15.04.2009 20:38

Ahahhahhhaaa x'DDDDDDDDDDDDDDDDDD
Ei kyllä nyt oo naurulla rajaa :'DDDDDD
Jussi on jossain välissä käyny paskomassa, noitten yhtien sänkyyn :'DDDDDDDDDDDDDD
Mä en voi muuta ku nauraa :'DDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Tänään kyllä meinasi yheltä pikkupojalta pyörineen lähteä nirri!!! *PKRLVTTUSTN*
Jussin kanssa oltiin kävelyllä ja oltiin ohittamassa semmosta pikkupoikaa (öö ehkä. 9-11v), joka oleskeli pyöränsä kanssa tien vieressä. Noh, Jussista tämä pikkupoika pyörinensä oli varsin kammottava ja hiukkasen sitten jännitti tulla siitä ohi. No mulla oli hihna pitkänä ja puolilöysänä, niin eikös tää poika sitten saa idean ajaa siitä narun läpi!!!!!!! No enhän minä siitä sitten tarpeeks ajoissa hoksannu päästää irti, kun en tajunnut heti mitä tapahtuu, niin Jussi siten narun kiristyessä melkein sen pyörän alle joutui. Huuto oli hirveä ja kun päästin irti narusta, niin koira pinkoo huithelvettiin (niin ja muistinko mainita, että oltiin autotien läheisyydessä..). Kyllä monet tuhannet lepakot siinä vaiheessa pääsi mun suusta melkoisen kovaan ääneen. poika lähti pyörinensä melko liukkaasti karkuun, enkä nyt viitsinyt peräänkään lähteä kun koirakin oli jossain. No koira sitten loppujen lopuksi löytyi yhden talon aidan takaa piipittämästä, ja ah, arvatkaa vaan suostuiko se kävelemään metriäkään edes makupalojen avulla. Kotiin se tärisevä piippikasa piti sitten kantaa. Todella kiva juttu, kun koirakin oli justiinsa alkanu pitää tuosta ulkoilusta. Helsvetinperkele.
Jos sattuu samainen poika kävelemään vastaan niin pääsee niskapersotteessa kotiovellensa puhutteluun.

Heppatyttö :'DKeskiviikko 08.04.2009 03:12

Äidin tyttö
( ) ensimmäinen sanani oli äiti
(½) saan suurimman osan rahoistani äidiltä
( ) olen äitini näköinen
(x) arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
(x) riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
( ) olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(x) en pärjäisi ilman äitiäni
(x) minulla on maailman paras äiti
(x) äiti on kivempi kuin isä
( ) olen sanonut viimeisen kuukauden aikana rakastavani äitiä
total: 5½

Isin tyttö
( ) ensimmäinen sanani oli isä
(x) isälläni on hieno auto
( ) haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
( ) isälläni on hyvä maku
(½) minulla on maailman paras isä
( ) olen viimeisen viikon aikana halannut isää
( ) isäni on komea
( ) vietän mielelläni aikaa isän kanssa
( ) en häpeä isääni
total: 1½

Paha tyttö
( ) poltan
( ) juon useammin kuin kerran viikossa
( ) olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
( ) varastan
( ) minulla on rikosrekisteri
( ) voisin tappaa jonkun
( ) pidän vankiloista
(x) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
( ) pidän itseäni pahana
total: 1

Koulutyttö
( ) teen aina läksyni
(½) koulussa on ihanaa
(½) tykkään opiskella
(½) pidän koulutavaroistani huolta
( ) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
(x) olen hyvä koulussa
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua
total: 2½

Fame -tyttö
( ) kaikki tuntevat minut
( ) ja minä tunnen kaikki
( ) olen suosittu
( ) muut kehuvat minua
(x) olen ollut tv:ssä
( ) olen ollut lehdessä
( ) isona minusta tulee julkkis
( ) rakastan esilläolemista
(½) minusta pidetään
( ) olen fame
total: 1½

Heppatyttö
( ) minulla on/oli oma hevonen
(x) osaan hoitaa hevosia
(½) harrastan ratsastusta
(x) tiedän kuka on Vokker
( ) kotonani on oma talli
(x) rakastan hevosia
(x) hevoset eivät haise
(x) katson raveja
(½) haluan hevoshoitajaksi
(x) tunnen lähes kaikki hevosrodut
total: 7

Tavistyttö
(x) viihdyn kotona
(x) käytän normaaleja vaatteita
(½) en tahdo erityisemmin erottua muista
( ) kuulun yleensä enemmistöön
(x) pidän itseäni suht. normaalina
(x) olen keskiverto lähes kaikessa
( ) tahdon olla tavallinen
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta
total: 4½

Poikatyttö
( ) suurin osa kavereistani on poikia
( ) rakastan autoja
(½) vihaan korkkareita
( ) tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
( ) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
( ) viihdyn poikien vaatteissa
( ) minulla on mopo
( ) rakastan olutta
( ) harrastan jotain miesvoittoista lajia
total: ½

Barbityttö
( ) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
( ) minulla on vaaleahkot hiukset
( ) -ja siniset silmät
( ) minulla on oma ken
( ) olen kaunis
(x) ..ja hieman tyhmäkin
( ) olen missinmitoissa
(x) rakastan romantiikkaa
( ) olen prinsessamainen
( ) barbeilen
total: 2

Diivatyttö
(½) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
( ) diivoudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
(½) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kenet haluan
(½) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä
total: 1½

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.04.2009 03:00

Listaa tähän kuusi oletuskuvaasi viimeksi kommentoinutta henkilöä ja vastaa kysymyksiin.
Haasta heidät sen jälkeen tekemään tämä.

1. aakeli
2. Laurax
3. DaBeLLa^^
4. _Miiu_
5. Lazie
6. Maicki


1 : kaakeli
-Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - kaveri
-Mitä hän merkitsee sinulle? - kaveria :D
-Mikä hänessä on kaikkein parasta? - bilemies!
-Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - en oo tainnu :D
-Tunnetko hyvin hänen perhettään? - en tunne en :P
-Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - öö. Keesi takasi!
-Miksi hänellä on kuvia galleriassa? - sitäpä en tiijä
-Seurusteleeko hän? - ei mitää tietoo? Viimesen tiedon mukaan ei kai emt :D
-Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - en oo

2 : Laura F.
-Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - öö öö. puolarmetsä autoajelu! :D
-Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - se pommitti
-Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - ei muistaakseni :D
-Miksi tunnette toisenne? - koska ollaan samalla luokalla (:
-Sano yksi negatiivinen puoli hänessä? - öö. öö. Puhuu välillä liian nopeesti mie en kerkee mukaan ;D
-Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - jos vielä ollaan yhteyksissä ni miksei :)
-Minkä ikäinen hän on? - öö. onkohan vuoden nuorempi tai sitten saman ikänen?
-Milloin näet hänet seuraavan kerran? - öö. Varmaankin 22.5 klo. 11.00!

3 : Vilna
-Milloin tutustuit häneen? Ja missä? - koulussa. joskus öö. en muista :D
-Oletko nauranut hänen kanssaan? - Ai olenko? :'D
-Millainen suhde sinulla ja hänellä on? - seksisuhde. noei. Kaverisuhde :D
-Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - en muista oonko soittanu :D
-Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - en ehkä
-Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - ei ehkä?
-Soitteletteko usein? - ei :D
-Mikä muistuttaa sinua hänestä? - öö. Koulu? :D

4. miia
-Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen? - enpä oo :P
-Milloin tapasitte ensi kerran? - hui. öö. melkee 3 vuotta sitten kai?
-Millaista silloin oli? -jännää :D
-Onko hänellä mese? - tottakai.
-Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - olisi lopullisesti kyllä kamalaa
-Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - oonkohan? Ehkä sillon "peli-iltana" :'D
-Millainen musiikkimaku hänellä on? - radikaalisti erilaisempi kuin minulla :D
-Missä hän asuu? - epsoos

5. Larchie
-Milloin tapasitte ensi kerran? - kauan kauan sitten olipa kerran tallipäivä
-Onko hän sinulle hyvinkin tärkeä? - tärkein ikin<3
-Riitelettekö usein? - ei nyt hirmu usein :D
-Onko hänellä kuvia jossain? - no ei ainakaan galtsus
-Mitä luulet pitääkö hän sinusta? - kyllä se on muhun täysin rakastunut<3
-Oletteko saman ikäisiä? - ei. se on viel ikuinen seiskapallo<3
-Onko hän paras ystäväsi? - yksi niistä<3
-Koska olette tavanneet viimeksi? - öö. no tuota. Siitä on joku aika. hetkinen varmaan 21.2?

6 : maikki
-Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla - punainen
-Mitä hän merkitsee sinulle? - kaveri
-Mikä hänessä on kaikkein parasta? - :D Maikki nyt on hauska :D Se on niin hiljainen ja puhuu hassuja, mutta sitten kuitenkin järkevä, mutta niin omalaatuinen persoona <3
-Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - en muistaakseni
-Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - en kyl mitää. ei se ois muuten maikki.
-Onko hänellä kuvia ii2? - en usko :P
-Oletteko kommentoineet toisillenne? - No miks muuten tekisin tätä?
-Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - Olen :'DD

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.04.2009 02:41

1. Laura
2. Iiris
3. Jenna
4. Emmi
5. Jere
6. Aleksi
7. Joni
8. Äiti
9. Iskä
10. Minna
11. Jani
12. Laura K
13. Jenni
14. Vappu
15. Laura F.
16. Vilna
17. Milla
18. Marianne
19. Johanna
20. Johanna L.
21. Jessica
22. Lauri

1. Mitä ajattelit kun näit 18:n ensi kerran?
jaa-a vaikee muistaa. Ehkä "Jee kaveri!" :D

2. Oletko nukkunut samassa paikassa 6:n kanssa?
en vissiin oo :D

3. Mistä olet kateellinen 11:lle?
no öö. Jaa. Tuota. En varmaan mistään :'DD

4. Voisitko lähteä 2:n kanssa ulkomaille?
mikäs siinä :D

5. Mikä biisi yhdistää sinua ja 3:a?
O_O Varmaan Raptori - Oi Beibi :'DDDDDDD

6. Mistä olet kiitollinen 1:lle?
Et se on olemassa ja on mun kaveri ja sillä on minttu ja se pitää jussista ja että se on laura :)

7. Voisitko suudella 5:a?
no periaatteessa joo, mut se ois sopimatonta, niin periaatteessa sitten en :D Hää on kaveri vaa :'D

8. Oletko nähnyt 7:n itkevän?
olen

9. Onko 4 sinulle tärkeä?
ystävä hän mulle on ja ystävät on tärkeitä

10. Mitä tekisit, jos joutuisit 13:n kanssa autiolle saarelle?
No mikäs siinä :D tylsää ei varmaan ainakaan hetkeen tulis :D

11. Mitä haluaisit juuri nyt tehdä 14:n kanssa?
oisin halunnu matkustaa ylihuomenna sen seurassa joensuuhun :D Mut illanistujaiset vois olla ihan cool :D

12. Mikä on hauskinta, mitä olet kokenut 9:n kanssa?
varmaan viime joulunen matka periaatteessa?

13. Mistä puhutte 17:n kanssa yleensä?
jostain ihan häröstä :'D

14. Oletko ollut samalla luokalla 16:n kanssa?
olen tällä hetkellä :D

15. Mikä tekee 20:sta erikoislaatuisen ihmisen?
öömn. :'D Se et se on eksän pikkusisko? :'DD

16. Mikä sinua ärsyttää 10:ssä?
liiallinen siskoileminen toisinaan :'D

17. Oletko älykkäämpi kuin 8?
En usko :D

18. Mitä haluaisit juuri nyt kysyä 22:lta?
no vaikka että öö. Mitä annat iirikselle synttärilahjaksi :D

19. Kuka satuhahmo sinulle tulee mieleen 19:sta?
en mä viitti sanoa :D no jos otetaan lievemmin, niin pikkumyy, vielä vähemmän herttasena ja ihanana :P

20. Oletko nähnyt 12:n alasti?
No enpä oo :D

21. Minkä biisin laulaa lurittaisitte jos joutuisitte 21:n kanssa karaokeen?
Mä epäilen suuresti, että se tulis laulaa mun kanssa karaokea. Enkä kyllä osaa mitään biisiä heittää :D

22. Pidätkö 15:n hiusten väristä
Nätit on ja sopii :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.04.2009 02:28

Kopioi 10 ensimmäistä totuutta itsestäsi!

http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/

1. Netta on oudonhajuinen luuseri.
2. Netta on vähän Sepon näkönen pulsu.
3. Netta on köyhä tuiskufani.
4. Netta on sänkileukainen himovemputtaja.
5. Netta on kykenemätön naamapuoli.
6. Netta on ammattitaidoton rinsessa.
7. Netta on häiritsevä exhibitionisti.
8. Netta on agressiivinen pedofiili.
9. Netta on kastroitu pyromaani.
10. Netta on munanmittainen penis.

Otetaan pari totuutta myös koirista!

Jussi on nakinpituinen anorektikko.
Jussi on hitaanpuoleinen lihakasa.
Jussi on lahjaton pippeli.
Jussi on kuohaistu vieterikoira.
Jussi on arveluttava talibaani.
Rino on tyylilleen uskollinen wannabe.
Rino on homohtava kultaranne.
Rino on tontun näköinen naapurintyttö.
Rino on munaton svedupelle.
Rino on rasistinen teinixi.

JussiKeskiviikko 08.04.2009 02:18

1. Mikä näistä ihanista luomakunnan eläimistä kuvaa HÄNTÄ parhaiten?

{ } SAMMAKKO, koska hänellä on yhtä hempeät mulkosilmät ja hän kurnuttelee välillä seksikkäästi.
{ } GEPARDI, koska hän juoksee tuulennopeasti minua karkuun aina, kun näkee minun lähestyvän itseään.
{x} SORSA - koska hän tykkää pullasta ja vaappuu söpösti kävellessään.
{ } PUPU, koska hän on yhtä pörröinen ja loikkii mielellään sinne tänne.
{ } PAHKASIKA, koska hän röhkii nauraessaan ja tonkii maata.
{ } YKSISARVINEN, koska hän on yhtä mystinen ja viaton.
{ } KASTEMATO, koska hän on hyvin maanläheinen ja tykkää möyriä mullassa.
{ } DELFIINI, koska hän on yhtä hyväntuulinen ja hymyilee paljon.
{ } KOLIBRI, koska hän on yhtä värikäs ja tykkää kukista.
{ } PANDA, koska hänellä on yleensä silmä(t) mustana joko meikistä tai sitten hän on saanut turpaansa.

2. Mitä näistä hänen päällään useimmiten näkee?

{ } Herkät henkselit
{ } Seksikkäät saappaat
{x} Villit villahousut
{ } Fantastiset farkut
{ } Nuorekkaan nahkatakin
{ } Kuuman kauluspaidan
{ } Hienostuneen hameen
{ } Jännittävän jätesäkin
{ } Coolin cowboy-hatun
{ } Räikeät rintsikat


3. Miten kuvailisit hänen hiuskuontaloaan?

{x} Suloisesti sekaisin
{ } Täitä täynnä
{ } Ihq irokeesi
{x} Melko kalju
{ } Pitkät ja silkkiset
{ } Pitkät ja rasvaiset
{ } Lyhyet ja tyylikkäät
{ } Lyhyet ja vähemmän tyylikkäät
{ } Täynnä geeliä/lakkaa/jotain mömmöä
{ } Väri ja pituus vaihtuu lähes päivittäin

4. Himoitsetko häntä?

{ } No ehkä vähä.
{ } No ehkä paljo.
{x} No ehkä en yhtään.
{ } Joka ainoa aamu, päivä, ilta, yö, iltapäivä, aamupäivä, aamuilta ja iltayö.
{ } Mutta aina en uskalla.
{ } Mitä on himo?
{x} Pervo kysymys.
{x} Kiellän moisen epäpyhän tunteen
{ } Tottakai!
{ } No nyt alko kyllä himottaan.

5. Millainen on hänen hymynsä?

{x} Outo irvistys.
{ } Liian suloinen kestettäväksi.
{ } Grau, seksikäs!
{ } Ei se mitään hymyile.
{ } Aika karu.
{ } Semmonen söpö.
{ } Vallan hurmaava.
{ } Pökerryttävä.
{x} Pelottava.
{ } Irstas.

6. Onko hän ns. pahis vai hyvis?

{ } Tarvittaessa kumpaakin.
{x} Itse hyvyys.
{ } Hyvin paha.
{x} Pahasti hyvä.
{ } Välimuoto.
{ } Kunnon kansalainen.
{ } Ammattirikollinen.
{x} Ei siitä ota Erkkikään selvää.

7. Seitsemästä kääpiöstä hän muistuttaisi eniten..

{ } UJOA, koska hän on ujo, hiljainen ja punasteleva.
{x} VIISAStA, koska hän on hurjan fiksu ja tykkää päteä.
{ } NUHANENÄÄ, koska hänellä tuntuu olevan usein/jatkuva nuha/siitepölyallergia.
{x} VILKASTA, koska hän ei juurikaan puhu tai viihdy hetkeäkään paikoillaan.
{ } JÖRÖÄ, koska hän on yhtä pahantuulinen ja äreä.
{x} LYSTIKÄSTä, koska,hän on yhtä lystikäs.
{ } UNELIASTA, koska hänellä on yhtä hyvät unenlahjat ja häntä väsyttää aina.

8. Onko hän älykäs?

{ } Ei ihan.
{x} Älykäs? Hän on nero!
{ } Hänellä täytyy olla tavallista alhaisempi älykkyysosamäärä.
{x} Tarpeeksi älykäs minulle!
{ } Joskus.
{ } Ei ainakaan yhtä älykäs kuin minä....
{x} Ainakin älykkäämpi kuin minä!
{ } Mitä on älykkyys?
{ } Tyhmä kuin saapas. Itse asiassa tyhmempi.
{x} Ei ainakaan niiden juttujen perusteella, mitä se suustansa välillä päästelee..

9. Millaiset silmät hänellä on?

{ } Kierot.
{x} Bambisilmät!
{x} Vauhkot.
{x} Ystävälliset.
{x} Niissä on hullun kiilto.
{ } Viekkaat.
{ } Hän on kyklooppi, joten hänellä on vain yksi silmä, mutta se on ISO.
{½} Vinot kuten japanilaisilla.
{} Hänellä ei ole silmiä.

10. Mihin ammattiin hän sopisi täydellisesti?

{ } Lääkäriksi, koska hänellä on parantava kosketus.
{ } Kassialmaksi, koska hänellä on aina ihan helkutisti kaiken maailman pusseja ja kasseja mukana.
{x} Salaiseksi agentiksi, koska hän on yhtä iso mysteeri ja uhkarohkea.
{ } Klovniksi, koska hän on pelle.
{ } Jumalaksi, koska hän haluaa hallita maailmaa.
{ } Saatanaksi, koska hän haluaa syöstä ihmiset turmioon.
{ } Taskuvarkaaksi, koska hänellä on pakkomielle varasteluun.
{ } Asianajajaksi, koskä hän on niin fiksu ja sujuvasanainen.
{ } Minun seksiorjakseni.
{x} Prinsessaksi koska se on vaan paras !