IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2009 01:00

Tänään sain bussissa ahdistelijan kimppuuni. Ihan mukava se aluksi oli ja jutteli mukavia, mutta sitten kun "halusi tutustua minuuun paremmin" eli tietää, nimen, harrastukset yms. Niin alko jo orastavat epäilykseni muuttua todeksi.
Enklantia sille joutui vielä puhumaan, kun ei ilmeisesti suomea osannut, oli vissiin asunut jenkeissä, australiassa ja siellä jossain afrikassa. Ja nyt 3kk suomessa. Äärh. Sitten se halusi viettää minun kanssa aikaa tänään tai huomenna, sanoin sori, olen kiireinen. Sitten se sanoi yhyy, tuletule. Sanoin eiei. Sitten se sanoi, anna sinun numero, sanoin eiei, en anna numeroani vieraille. Se sanoi annaanna, en ole vieras, olemme jutelleet n. 10-15min.
Kyllä alkoi ahdistaa. Sitten alkoi ärsyttää niin paljon se vonkaaminen, että sanoin. Sori, mullon poikaystävä, eikä se pitäisi siitä jos tapaisin sinut, tai ottaisin numerosi. MUTTA, SEKÄÄN EI AUTTANUT!! Se sanoi vain, että ei se haittaa, ollaan vaan ystäviä ja silleen, ei sille poikaystävälle tarttee kertoo. Siin vaihees suunnilleen rukoilin jo jumalalta apua. Luonteeltani, kun olen semmoinen etten osaa suoraan sanoa, mene pois, ei kiinnosta.
Sitten kun bussista lähdin, niin tyyppi kiiruhti perään; yhyy yhyy, et edes hyvästellyt. Sanoin, no, hei hei :D Sitten se alkoi taas. Anna numero, anna numero, anna numero. Sitten sanoin, eee-eeen.
Sitten se "kyllästyi" ja jäi kytistämään minun bussipysäkin lähettyville. Olin ihan varma, että kohta se taas tulee vonkumaan, joten soitin pelastajalleni LAURALLE. juttelin niin pitkään , jotta bussi tuli. Onneksi se ei sinne bussiin sentään seurannut!! Katsoin vain ikkunasta, kun se sitten lähti kävelemään pois, kun minä olin bussiin päässyt.
KYLLÄ AHDISTI!

Jussi269Tiistai 28.04.2009 00:09

Paras :'DDD

Jussi269!

Eli siis meidän Hollolan numero on 2_69_ eli 269 :'DD
Pakko tuoda vähän onnee, kun on liian hienoja koiria vastassa !!

Retki lahteenMaanantai 27.04.2009 01:07

Lähdin aamulla aikaseen liikenteeseen ja rullautin junalla lahteen. Oli hurjaa, koska tuli ihan seikkailija olo. Lisäksi muistoissa siinsivät esim. ensimmäinen turun reissu, koska retkestä tuli aivan samanlainen fiilis!
Koiria oli monta. En jaksanut laskea niitä kaikkia. Harjiksia oli monta hienoa ja tiukka tuomari tykkäsi vain muutamasta. Pari hassua kuvaa otin harjiskehästä. Sitten hipsutin shelttikehälle, koska ystäväni shelttinarttu MINTTU oli esittämässä kaunista kuontaloaan siellä. Shelttien tuomari oli myös hyvin tiukka täti. Ei paljoa ERIjä tännekkään sadellut. Mutta Mintulla meni kaikkeen nähden katsoen aivan multimahtavasti !! TITTATÄDIN MINTTU<33333
Sitten kasvatin Jussin egoa ja katu-uskottavuutta 20e niittipannan merkeissä :'D Sitten repeilin, kotona, miten se ei oikein sovi Jussin luonteelle. Mutta onneksi lenkillä tulevat vastaantulijat, eivät tiedä millainen mammanpoika Jussi oikeesti on ja se saa pannallaan täten rispektiä!
Mamman pikkupoika leikkii kovista<3 Se on siis puolikuristava "nahkainen" niittipanta ^^ Se on hieno!
Sitten rullautin Lahdesta takasin kotiin ja nyt väsyttää X__x

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 01:13

TÄÄLON ITIKKA TÄÄLLON ITIKKA!!!!!!!!!!!
KESÄN EKA ITIKKA!!!!!! TAPAN SEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! VIHAAN NIITÄ!!!!!!

No se katos! Mutta. Vai että pitäisi huomenna löytää tie lahteen. Hmm. taidan pyytää vr:ää avuksi, näin alkumatkaan...
Biumbium. Trallallei, trallallei :)
Hipsuttelen tästä pikkuhiljaa nuksimaan, mutta nyt soitan Lauralle. Noin soitin :)
Nyt menen tutkimaan reittejäni Lahteen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 22:04

Taidanpa lähteä keilaamaan!! Tidditidiii!
Olen kaunistautunut trallallei. Tosin iltaan myöhään menee ja aamulla kuolen =) ei se mitään. Onhan synskärit!

Bongatkaa NetsQ ja Jussi klo. 18.30 -->Keskiviikko 22.04.2009 00:16

http://www.hskp.net/index.php?module=view_selected_news&type=current&id=205&news_id=203

Etenkin kannattaa tarkkailla Kiinanharjakoirien rotuesittelyä ;)

Koulu tappaa minut vielä joskusTiistai 21.04.2009 23:50

hmm. Okei okei. Osittain oma vika kun en ole ajallaan tehnyt, mutta silti :'<

Anatomian ja fysiologian esitelmien tiivistäminen (3 aihetta, jokaisesta a4 tiivistelmä..)
Kaksi raporttia opintokäynneistä
Kotitalouden kotitentti
Puheterapian tehtävä
Liikuntaraportti
Työharjoittelun tehtävät (ryhmätuokion suunnittelu ja kuntoutussuunnitelman teko)

Hmm. Ja aikaa max. 2viikkoa? :)
Hmm. Ja kolme seuraavaa viikonloppua buukattu täyteen? :)
Hmm. Ja viikolla niin väsynyt kun töistä tulee, ettei jaksa? :)
Hmm. Ja innostus nollassa?
Hmm. ja näinköhän sittenkään valmistun? :)))))))

ps. vihaan liikanmaikkaa ja se ilmeisesti minua :))

Mesekivaa :DMaanantai 20.04.2009 02:52

Eikä :'DD Mun on ihan pakko laittaa tää tännekin :D Tää piristi mun päivää NIIN paljon :'DD

Anonyymi ::
moi,oletko sinkku

Miss Spookiness::
jooo. mitenniin

Anonyymi::
mis päin asut

Miss Spookiness::
espoos

Anonyymi::
ok,onks camia

Miss Spookiness::
ei

Anonyymi::
haluaisitko alkaa mun kaa

Miss Spookiness::
:'DDDDDDDDDDDDDDD

Miss Spookiness::
jopas olet innokas

Anonyymi::
onks sulla kuvaa tohon

Miss Spookiness::
ei. Millä perusteella haluut alkaa mun kanssa

Anonyymi::
oot söpö

Miss Spookiness::
mistäs sen tiedät

Anonyymi::
oon nähny sun kuvia

Miss Spookiness::
aaa

Miss Spookiness::
ja sen perusteella haluut alkaa mun kanssa ku oon söpö.

Anonyymi::
niin

Miss Spookiness::
uu, mut entäs jos oon luonteeltani äärimmäisen vittumainen ja kunnon bitch

Anonyymi::
jaa

Miss Spookiness::
eiks se haittais ollenkaan?

Anonyymi::
no ei oikein

Miss Spookiness::
aa, eli toisin sanoen haluut vaan naida

Anonyymi::
juu ja en

Miss Spookiness::
tarkottaen mitä?

Anonyymi::
haluun olla sun kaa ja sellai

Miss Spookiness::
mut se ei haittaa jos oon muuten perseestä, kunhan oon söpö

Anonyymi::
niin

Miss Spookiness::
no sehän kiva

Anonyymi::
mis asut

Miss Spookiness::
etsä jo kysyny sitä?

Anonyymi::
et vastanut

Miss Spookiness::
kelaappa takasin

Anonyymi::
juu
PIIIIIIIIIIIIIIITKÄ TAUKO
Anonyymi::
olenko ruma

Miss Spookiness::
jos olet tuossa kuvassa, niin valitettavasti



Okei okei. Lopus olin aika ilkee, mut kuitenki :'DDD Mistä tätä jengii lappaa? :'DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.04.2009 04:39

Kopioi allaoleva teksti muistiinpanoihisi ja vastaa kysymyksiin. Merkitse sen jälkeen ainakin 4 henkilöä tekemään sama.

A) Neljä elokuvaa, jotka voisin katsoa aina vain uudestaan:
1. The Crow
2. Donnie Darko
3. Oopperan kummitus
4. Saksikäsi Edward


B) Paikkoja joissa olen asunut aikajärjestyksessä tämänhetkisestä alkaen:
1. Lintuvaara, Espoo
2. Lahnus, Espoo
3. Ylämylly, Liperi (Joensuu)
4. Leppäsilta, Espoo

C) Neljä tv-ohjelmaa joita seuraan:
1. House
2. Frendit
3. BB
4. Lost


D) Neljä paikkaa joissa olen ollut esim.lomalla:
1. Espanja
2. Kreikka
3. Turkki
4. Ruotsi

E) Neljä nettisivua joilla käyn lähes päivittäin:
1. Irc-Galleria
2. Facebook
3. Harjisfoorumi
4. Hotmail

F) Neljä lempiruokaani:
en osaa nimetä lempiruokiani, anteeksi.
1. !!Mummon!! kaalikeitto :'DD


G) Neljä paikkaa,joissa olisin nyt mieluiten, ei järjestyksessä:
1. Joensuussa
2. Tekemässä jotain älykästä Jussin kanssa (esim. treenilöt)
3. Katsomassa jotain hyvää elokuvaa
4. Kesälomalla :)


H) Neljä sanaa,jotka kuvaavat minua:
1. Äkkipikainen
2. Herkkä
3. Itsesuojeluvaisto
4. Tylsä

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 23:08

Hyvää päivää. Olen Netta, koiraholisti. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita Anonyymien Koiraholistien kuukauden nettikokoukseen. Jotkut teistä ovat täällä tänään, koska joku sukulainen tai ystävä suositteli teitä tulemaan. Et ole kuitenkaan yksin ongelmasi kanssa, sillä me AKH-laiset olemme täällä auttaaksemme sinua.

Nyt kysyisin sinulta muutaman kysymyksen.

1. Voitko sanoa julkisella paikalla "narttu" ilman, että punastut ja häpeät kielenkäyttöäsi?
- Joo
2. Etsitkö aina farmariautoa tai pakua, kun kaikki muut haaveilevat luihakkaasta urheiluautosta?
- En (pitäskö hankkii kortti ensteks?)
3. Vai onko sinulla kenties useampi auto: Yksi koirille ja yksi muuhun käyttöön?
- Ei (kts. edellinen)
4. Kuluvatko lomasi ja viikonloppusi koiraleireillä, näyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa, kun muut loikoilevat rannalla ja ottavat muutenkin rennosti?
- No melkein
5. Onko käsityksesi siististä asusta puhtaat farkut ja miltei karvaton pusero?
- Joo
6. Voitko keskustella ruokapöydässä koiraasi liittyvistä asioista niin, että se saa lääkärisikin voimaan pahoin?
- mm. Joo?
7. Kuuluuko asuntosi sisustukseen luja lattiamateriaali, tummat tekstiilit ja myrkyttömät kasvit?
- Juu
8. Onko huonekalusi ja mattosi valittu koiran karvoja ja pestävyyttä/ kestävyyttä ajatellen?
- Joo ja värin.
9. Tiedätkö mitä mm. seuraavat lyhenteet tarkoittavat: MVA, KVA, M-89, HD A, PAJÄ, TOKO, MV, AVA?
- En kaikkia tiiä.
10. Ovatko lehtitilauksesi pääasiassa tyyppiä Koiramme, Palveluskoirat, Koirauutiset, Belgianpaimenkoira tms. rotulehti?
- no joo.
11. Nousetko ennen aamunkoittoa mennäksesi koiranäyttelyyn, agilitykisoihin, palveluskoirakisoihin, luonnetestiin jne.?
- Joskus, kohta usemmin :S
12. Löytyykö taskuistasi alituiseen kuivuneita makkarakuutioita tms. elintarvikkeita?
- Itseasias välil kyl :D
13. Valitsetko takkisi sen mukaan, että tennispallo tai patukka mahtuu edes johonkin taskuun?
- En :P
14. Oletko sitä mieltä, että 300 km on lyhyt matka näyttelyyn/ agilitykilpailuun/ pk-kisoihin?
- En
15. Kulutatko satoja euroja vuodessa kuunnellaksesi eri tuomareilta, onko koirasi sinisen vai punaisen muovinauhan arvoinen?
- Ehheh, tästä se lähtee :D
16. Huomaatko joskus seisovasi vapaaehtoisesti vesisateessa ja hokevan "istu", "maahan", "paikka", "seuraa" jne tai kyyhöttäväsi keskellä metsää tai peltoa?
- Tuskin koska, koiraa tuskin näkyy mailla halmeilla, jos sataa.
17. Muistuuko koiran nimi mieleen paremmin kuin omistajan?
- Joo :'D
18. Ovatko ei-koiraihmiset tylsiä? Etkö keksi mitään puhuttavaa heidän kanssaan?
- Välillä :P
19. Omistatko käyttäjätunnuksen jollekin koira-aiheiselle keskustelupalstalle?
- Tunnustan

Jos vastasit KYLLÄ vain yhteen yllä olevista kysymyksistä, sinulla on vielä toivoa.
Jos vastasit KYLLÄ kahteen yllä olevista, sinulla on vakava ongelma.
Jos vastasit KYLLÄ kolmeen tai useampaan kysymykseen, olet juuri tullut oikeaan paikkaan.

Entäs jos ei vastannut yhteenkään "Kyllä" sananmukaisesti :P