IRC-Galleria

Oon sekaisin. Olo on kuin olisin tuhannen palan palapeli, jota sokea pikkutyttö on yrittänyt tehdä. Palaset on tallella jossain, mutta ne on ihan sekaisin sotkussa pitkin lattiaa. Kestää aikansa kun sokea tyttö saa kaikki palat sopimaan toisiinsa, mutta tänään tuntuu jo siltä, että ensimmäiset sata palaa on oikeilla paikoilla.

Yritin piristää itseäni katsomalla Euroviisujen esikatseluja. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ne oli kamalia. Katsoin kaksi laulua ja luovutin. Ehkä Suomella voi sittenkin olla mahkuja. Se ei piristänyt.

Onneksi huomenna on jo perjantai. Jos viikonloppuna saisi vain olla. Mutta viikonloppunahan on äitienpäivä. Taas kiertää omat ja miehen sukulaiset läpi. Ei nyt jaksais. Tarvisin vaan aikaa olla ja miettiä asioita.

Se piristi kun juttelin 40 minuuttia siskon kanssa puhelimessa. Kertoi hauskoja juttuja töistä. Nauroin mummolle joka polti housunsa niiden vessassa. Itseasiassa, nauran vieläkin.

Naurua en olekaan kuullut omasta suustani pitkiin aikoihin. Nauru on kyllä ihanaa. Varsinkin kun se tulee pienen lapsen suusta ja kuulee kuinka se pursuaa oikein sydämestä. Voiko sen ihanampaa olla. Olisin voinut kuunnella sitä naurua tänään vaikka koko päivän. Nämä lapset ovat niin tyytyväisiä elämäänsä vaikka heillä onkin vajavauksia. Heistä kun voisi ottaa mallia ja olla onnellinen siitä mitä on, eikä murehtia sitä mitä ei ole. Näiltä lapsilta voisimme oppia niin paljon, mutta heitä piilotellaan muilta ihmisiltä. Suljetaan laitoksiin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Haluaisin muutaman meidänkin kerhon lapsista viedä ihmisten eteen ja käskeä heidän katsoa kuinka he nauttivat elämästään!

Yritän minäkin nauttia elämästäni kovasti, se on vaikeaa, mutta alan taas oppia....

Taas yksin...kierre syvenee ja kiihtyy. Ahdistaa. Itkettää. Paha olo. Millä se lähtee pois? Kuka mua auttais? Yksin kun oon....

Syöksykierre. Se kun pääsee alkuun, niin loppua voi vaan odottaa. Sitä vaan vajoo ja vajoo ja vauhti vaan kiihtyy. Mikään ei tunnu pelastavan sieltä ennen kun pohja tömähtää lujaa vastaan. Pohjaan tömähtäessä on mennyt luita poikki ja niiden korjaamiseen menee aikaa. Kun taas uskoo olevansa kunnossa, alkaa loputon kiipeäminen ylöspäin. Voimat loppuu jo puolivälissä ja uusi pudotus odottaa. Tosin tällä kertaa pudotus on lyhyempi joten vauhtikaan ei ehdi kiihtyä niin kovaksi. Sitä vaan kiipeää ja kiipeää uudestaan, vaikka ei jaksaisi. Miksi sitä ei vain voisi luovuttaa ja jäädä pohjalle. Kyllä sieläkin on hyvä olla kun siihen tottuu. Monien yritysten jälkeen kun saa itsensä kunnolla kasaan ja kuntoon pääsee huipulle. Ja sitten....mitä sitten? Sitten odotetaan vaan uutta pudotusta.

Elämä ei hymyile tänään....

Nyt on ollu muutama tosi kiva päivä. Aurinko on paistanu ja on saanu olla lasten kanssa paljon pihalla. Tosin työpariin meinaa mennä hermo, mut ei se menoo haittaa. Energiaakin olen löytänyt. Maha kun ei tykkää tuosta normaalista kahvista, varsinkaan sen oksotaudin jälkeen, niin lopetin sen kokonaan. Siksi oli energiat hukassa. En tiedä miten olen voinut sillon 3 vuotta sitten lopettaa sen juonnin kokonaan. Nyt on niin vaikeeta. Noh, mutta löysin itselleni ratkaisun. Löysin Watsakahvin! Ei närästä, ei tule huono olo! Sitä voin siis juoda ja saada päivittäisen kofeiiniannokseni! Tosin kallistahan tuo on, mutta en tarvitse kuin kupillisen päivässä, joten paketti kestää aka kauan minulla!

Energiaa kyllä tarvitsen tälle päivälle. Heräsin jo ennen puolta 9. Nyt pitäis lähtee koirien kanssa metsälenkille, sen jälkeen pestä ne ja saada itseni kuntoon, että voin lähteä kaupunkiin äiten ja toisen veikan kanssa syömään. Toivottavasti sen jälkeen väsyttäis et voisin ottaa päikkärit, kun illalla olis tarkotus lähtee baariin. Ja sen tietää että pilkkuun astihan sielä ollaan! En tiedä miten sitä jaksaa. Mut hyvä meno auttaa jaksamaan. Ja tämä ilma antaa suunnattomasti energiaa.

Kädet täräjää. Join normaalia kahvia kupillisen tyhjään mahaan. Nyt verenpaineet pomppii pulssin tahtiin, kädet hikoo ja tärisee ja närästää. En siis vielä kotiin ole ostanut Watsakahvia, ostin sitä töihin. Tosin en kotona juokkaan kahvia kuin viikonloppuisin. Bussissa tulee huono olo jos juo kahvia työaamuina kotona. Tai sekin taitaa olla vaan mun pienessä päässä se vika.

Päässä taitaa olla vikaa enemmänkin aina välillä. Oon taas niin itkuherkkä. Musiikki saa mut taas pillittämään. En voi mitään kauniita ja hyviä lauluja kuunnella kun tulee tippa linssiin. Kai se on tää kevät kun kaikki kaunis saa itkemään. En tiedä itkenkö surusta vai ilosta, taidan itkeä vain kauneudesta. Tosin jos peiliin katson ja alan itkeä, niin se ei taida johtua kauneudesta....

Voi että kun tänään ei oo kiinnostanu mikään! Ei kiinnostanu työt, ei lähtee lenkille koirien kanssa. Ei ees tupakalle jaksais mennä. Blaah, kaikki on yhtä paksua kun leveetäkin. Pikkuveli perseilee äitellä, koirat perseilee täällä ja mä en voi perseillä kellekkään kun äijälle en viitti. Muutenkin nähdään niin harvoin ja hetken aikaa vaan et ei viittis sitä aikaa tuhlata tappeluun.

Viikonloppu tuli ja meni. Ei sitä edes huomannu. Lauantaina en oikeestaan äijää ees nähny kun se korjaile äiten autoo. Kävin ite kaupungissa ostamassa ittelleni uuden 'kesäkengät'. Varpaat taitaa hiota niissä pahemmin kun talvikengissä mut ne oli hienot...ja kalliit.

Musta on tullu kauhee tuhlari. Ostelen ihan liian kalliita vaatteita ja kenkiä. Ostan kallista ruokaa. En ymmärrä sitä ollenkaan kun aina ennen on joutunu elään kädestä suuhun. Vaikka ei sitä rahaa nytkään niin paljoo oo, mut voi ostaa muutakin kun makaronia ruuaks.

Paleltaa taas. En tiedä mikä ihme vaivaa. Paleltaa joka ilta aivan kamalasti ja on kuumeinen olo, mut ei kuitenkaan oo kuumetta. Ei ymmärrä.

Ihanaa, mulla on Kalevin valkosuklaa-mustikka suklaata iso levy. Sillä ei ihan kesäkuntoon taideta päästä, mut vittuako sillä on väljä. Oon tyytyväinen itteeni aina välillä pyöreenäkin. Taidan mennä tupakan kautta sohvan nurkkaan syömään suklaata ja keräämään motivaatiota huomista varten....

Eli saikulla tää päivä. Tässähän tää on menny. Mies oli niin mukava et kävi hankkimassa mulle uuden elämän, eli tollasen digiboksin joka laitetaan tietokoneeseen ja mä sain kattella eilen illalla töllöö! :) Tänäänkin kattelin heti aamulla pakolliset tietovisailut ja nauhalta pari ohjelmaa, kun sillä voi myös nauhottaa. Nyt on Miia iloinen!

Mutta myös surullinen. Sain vihdoin viimein luettua viimeisen Potterin loppuun. Se oli surullista, kaikki loppu. Olen pitkittäny sen lukemista jo vaikka kuinka kauan kun en oo halunnut niiden loppuvan ja jos luen ne loppuun niin sit ne yksinkertaisesti loppuu. Nyt se loppu...
En olisi koskaan uskonut kiintyväni kirjasarjaan niin kuin näihin. Olen varma että jossain on maailma, missä Potteri elää ja aina välillä kovasti haluaisin siirtyä siihen maailmaan tästä omastani.

Taas alan olemaan tyytymätön elämääni. Mutta en tiedä mitä siltä haluan. Ilmeisesti en kuitenkaan tätä. Huomaa taas että olen ollut yksin kotona ja pyöritellyt asioita päässäni. Alkaa meneen itselläkin hermo. Miksi ei vain voisi olla tyytyväinen siihen mitä on...?

Lauantai meni upeasti, tanssittiin pöydillä, nähtiin tuttuja, kaadettiin omia ja muiden juomia itsemme ja muiden päälle. Sunnuntaina muistelin näitä ja päätä kivisti. Nyt kivistää mahaa. Menin sitten ja oksensin töissä välipalalla. No onneksi ehdin sentään vessaan. Nyt olo on jo vähän parempi mutta tuntuu kuume nousevan.

Kipeenä on ihan jees olla aina välillä kun saa nukkua ja kattella töllöö, eikä tarvi välittää mistään. Nyt kaikki muu onnistuu paitsi äijä ei aina oikein ymmärrä että oon kipeä, en pysty juoksemaan maratonia tässä kunnossa :) Kaikkeen pitäis pystyä niin kun normaalistikin. Pitä sitä aina välillä muistuttaa siitä, että nyt olen kipeä, enkä tietääkseni ole super-Miia, joka kykenee kaikkeen kunnossa kuin kunnossa.

Ja se helkkarin tv ei näy. On jossain boksin signaaleissa vikaa. Ei näy koko meidän talossa. Sunnuntaina kesken päiväunien se vaan meni poikki ja sen jälkeen ei oo näkyny mitään. Että mua on sapettanu! Onneks on paljon hyviä leffoja katottavana ja viimestä Harry Potteriakin on vielä muutma sata sivua jäljellä, että enköhän mä niillä itteeni viihdytä.

Koirat haukkuu taas kaikille äänille rapussa, päätä särkee, se räjähtää kohta ja paleltaa. Ehkä mä painun peiton alle katsomaan tuota tv:n mustaa ruutua ja jos se vaikka imis mut sisäänsä piilevään maailmaan....

Tänään oli yllättäen hyvä päivä, vaikka taivaalta on sadellu vähän väliä kakkaa niskaan. En tiedä mikä tästä päivästä nyt on tehnyt niin hyvän. Ainakin yksi lapsi töissä sai niin hyvälle tuulelle mahdottomilla jutuillaan, että se piristi. Ehkä piristystä tuo myös se, että tiedän lauantaista tulevan kiva päivä. Kavereita meille saunoon ja illalla baariin tanssimaan ja juhlimaan. Ja ostin ne uudet kengät ja ne on hienot.

Jääkiekkoakin tulis taas. Luulin kannattavani Kärppiä, mutta pelien edetessä olen huomannut hurravaani Bluesin tehdessä maalin. Outoa...
Jääkiekon MM-kisatkin alkaa kohta. Hieno homma. Odotan niitä jo niin innoissani.
Urheilusta puheenollen. Elokuussa ei voi mennä töihin. Tulis jalkapallon EM-kisat ja Olympialaiset. Yöt pitkät kattoo kisoja niin missä vaiheessa sitä oikein meinaa nukkua ja käydä töissä. Vaikka enhän edes tiedä onko mulla töitä sillon.

Tässä epätietoisuudessa on ollu aika vittu elää suoraansanoen. Sijaisuuksien tekeminen ei oo kivaa. Tiedät yhden kuukauden eteenpäin että onko töitä. Uutta hommaa uudesta talosta ei viitti hakea jos vaikka vanha homma jatkuukin pidempään. Sit yhtenä kauniina päivänä kaikki loppuu ja joutuu tyhjän päälle. Mitäs sit tehdä? No tietenkin työkkäriin kaikkien lippujen ja lappujen kanssa, ei huvita, mutta pakko varmaan jossain vaiheessa.

Mut onneksi on tällä hetkellä töitä ja ainakin tämän kuun loppuun asti. Siitä pitää olla kiitollinen vielä kun nauttii työstään. Ja onneksi nyt on torstai, huomenna perjantai ja viikonloppu, ei tarvitse miettiä töitä, paitsi suunnitella koska pitäisi pitämättömät ylityöt :)

Alko masentaan. Väsy rupee painaan, oli pitkä päivä. Yksin kotona on aikaa kehitellä vaikka mitä ihme ajatuksia. Jotenkin tuli taas sellanen olo et mun elämä olis paskaa, vaikka toisaalta mun pitäis olla tyytyväinen. On töitä, mies ja kämppä. Mut jotenkin sitä kai kaipais jotain enemmän. Ehkä se on myös taas se aika kuussa joka vaikutta näihin ajatuksiin.

Tekis mieli itkee. En tiedä miks, mut tuli ihan sellanen olo et helpottais jos vähän ikkasis. Yksin sekin on helppoo. Ei kukaan katso ja arvostele et miks sä oikein itket kun kaikki on sulla niin hyvin. Ehkä mulla on asiat liian hyvin, enkä osaa olla tyytyväinen. En tiedä. Tälläsiä ajatuksia pää täys. Yksin ei oo kiva olla.

Koiratkin otti kunnolla yhteen. Että nekin osaa olla taas niin rasittavia. Koko päivän ne on kähissy eikä oo uskonu kun sanoin et kohta toista sattuu. Sit sattu vissiin molempia. Rapussakaan ei sais kulkee taas kukaan kun nää mottipäät pistää metelin pystyyn.

Ehkä pitäis soittaa jotain jos olo helpottais, mut ensin pitää käydä tupakalla.

Ja edelleen sataa vettä....

Ilma masentaa. Olin tosi monta päivää hyvällä tuulella kun saa nykyisin nukkua aamulla pitkään ja uus työtehtävä on sopivan haasteellinen. Mut nyt nää ilmat tuli pilaan kaiken. Lapsetkaan ei oo päässy pihalle ja energiaa piisaa. Hyppivät siis seinille ja se tietää lisää työtä meille. Mut onneks nyt sain tietää et pääsee viikonloppuna viihteelle vähän tuulettuun ja ehkä vetäsen myös kunnon kännit :) Päätin tänään jo vähän lämmitellä. Join siis yhden siiderin palan painikkeeks, mikä ei ole yhtään mun tapasta. Mut kyllä siideri maistui hyvältä näin keskellä viikkoakin.

Koiratkin on ihan ihmeissään kun en oo viittiny lähtee kunnon lenkille niiden kanssa tonne ilmaan. Tiikeri kun on niin matala et maha viistää maata ja karvaa on niin paljon niin kaikki hiekka jää sen karvojen sekaan. Saa joka päivä olla imuroimassa ja pesemässä lattioita kun koirat kantaa kuraa sisään. Koirillakin on liikaa energiaa, nulkyttävät täällä toisiaan, väärin päin tosin. Narttu urhon selässä. On ne hulluja....

Löysin tänään ihanat kengät ja kun naisella on aina oltava tekosyy miks ostaa jotain kivaa ittelleen niin päätin pistää senkin tän ilman piikkiin. Eli huono ilma, piristän itseäni uusilla kengillä. Tosin olen nainen jolla on normaalia vähemmän kenkiä. Yks pari arkeen ja yks juhlaan. Joskus myös arkikengät käy juhlakengistä. Ja samoja kenkiä käytetään niin kauan kun ne kuluu puhki. Oon edelleen pihi ja nuuka. Ei osaa elää kun saa palkkaa. Kuvittelen vieläkin kituuttavani pelkällä opintotuella.

Vaihdettiin huonekalujen paikkoja. Siirrettiin mun antiikkiurut olohuoneeseen. Päätin sit alkaa soittaan niitä. Ensikertaa yli 4 vuoteen. Uruilla on ollu niin paljon tunnearvoo et niitä ei voinu heittää muutoissa pois. Niiden takia me ukkelin kanssa ihastuttiin. Selitin niistä aikoinaan jotain tyhmää humalassa :) Mutta kyllä oli rauhottavaa soittaa taas pitkästä aikaa. Tuntuu kun joku palanen ois loksahtanu kohdalleen. Taas tietää mitä tehdä kun vanne kiristää päätä liikaa.

Siideri loppu. Kaapissa olis yks olut....