Pystymmekö olemaan samalla tasolla kiven substannssin kanssa?
Onko meillä välttämättä omat ajatukset?
Vai onko nekin vain jonkun toisen ajatuksien uudelleen regenerointia?
Onko siis sama mieli meissä kaikissa ja onko sillä mielellä samat halut ja ominaisuudet, olemmeko samaa kivimassaa?
Pimeys ja ilon kyyneleet hallitkoon silloin meidän olemuksiemme todellista ydintä, joka vääjäämättä aloittaa tyhjiömäisen uurastuksensa mieltemme syyvyyksiin ja on siellä oleva ja pysyvä iankaikkinen todellisuus.