IRC-Galleria

Jos olemme eläimiä, niin olemme silloin samassa vaassa muidenkin eläimien kanssa, Jos me siis olemme samassa painolastissa maailmankaikkeuden ja Jumalan edessä, olemmeko silloin myös samaa moitteetonta byrokraattisten papereiden ulkopuolelle jäänyttä olio ryhmää, jonka täytynee saavuttaa kehittyneisyytensä oman aikansa saatossa ja ongelmissa. Elämä on siis yhtä ongelmaa, onko ihminen siis ongelma maailmankaikkeudelle, jos on niin, olemme tuomittuja ikuiseen iäisyyteen avaruuden tyhjiössä.
Maailmankaikkeudelle on täysin yhdentekevää jos pientä planeettaamme kohtaa onnettomuus. Jos sattunee tulemaan musta-aukko tai pyrstötähti tain aurinkomme räjähtää, se ei maailmankaikkeutta hätkähdytä pätkääkään, mutta nos kaikilla olioilla olisi ongelmia, olisiko maailmankaikkeus täysin järjellisen vastainen, tai jopa omaperäisen sekavuuden vallitsema. Jos kohtalo määrää menneisyytemme ja tulevaisuutemme, olemmeko silloin täysin ongelmattomia, tai jopa kenties täysin vaivattomia olentoja?
Ihminenhän on järjen vastainen. Se tuhoaa ja tappaa kaiken mihin se vain saa näppinsä koskettua. Olemme siis saastoja ja kaiken synnittömyyden ulkopuolella. meidät pitäisikin tuhota ja hävittää tästä maailmasta. Me olemme viisaita mutta erittäin tyhmiä, meillä ihmisillä ei ole minkäänlaista tapahtumien hallintaa. Sattuma ja kohtalo on jo ennalta määränneet meidän asettuvuutemme tässä maailmankaikkeudessa. Mutta kuka/mikä hyötynee ihmisen toilailuista eniten?
Onko Jumalalla meille sittenkin se viimeinen leposia, jonne menemme kun emme enään pysty ruumistamme hyödyntämään riittävästi pysyäksemme mullan päällä. Olemmeko anteeksiannettuja ja synneistämme päästettyjä. Miksi olisimme muutakaan kuin jäerjettömyyden sanansaattajia ja sen toisinkäyttäjiä. Me olemme pieniä mutta rakastettuja. Rakkausko siis johtaa tätä universumia ja sen tositarkoituksia ja menetelmiä? Mikä ettei. Rakastaminen ja sen kohteeksi joutuminen voi olla ihanaa. Mutta se myös antaa todella valoisan kuvan elämästä ja sen suhteellisestä todellisuudesta, mikä on täysin toissijainen rakkauden omistuksessa.
Onko sitten rakkauden omistuksessa täysin vääristävää olla? Mikä sen määrää? Seuraammeko hullunkiilto silmissä vain halujamme, vai toteammeko halujemme vääristyneen maailmankuvallisuuden ja pyrimme sitten todelliseen puhtauteen, mikä tekee meistä sielullisenajattelun pioneerista oliokansaa. Pelkällä ajattelulla ei ihminen kylläkääm tule saamaan mitään hyvää aikaseksi, mutta ei myöskään pahaakaan. Jos siis emme tee mitään ja vain myötäilemme maailmankaikkeuden menossa, emme ole hullujakaan.