IRC-Galleria

"Mikään kulttuuri ei ole hyväksynyt "ihmisluontoa" sellaisenaan, vaan sitä on pyritty jalostamaan. Aivan kuten kesytetyistä eläimistäkin halutaan saada esiin tiettyjä ominaisuuksia ja karsia pois toisia. Naiset ovat "luonnostaan" taipuvaisia "huoruuteen" ja tätä on lähes kaikkialla pidetty karsittavana ominaisuutena. Aikaisemmin karsinta tapahtui tappamalla, myöhemmin keinoksi vakiintui paheksunta ja sosiaalinen eristäminen. "Seksuaalisesti vapaamielinen" nainen on paljon huonompi äiti kuin seksuaalisuuttaan hyvin kontrolloiva ja rajoittava nainen. Vaikka "vapaamielinen" nainen hoitaisi lastensa perustarpeet hyvin, "vapaamielisyys" herättää lapsissa inhoa, vihaa ja turvattomuuden tunnetta. Tuloksena on häiriintyneitä lapsia.

Jos naiset ovat huoria luonnostaan, miehet ovat luonnostaan pelkureita ja tätä on pidetty aivan samalla tavalla karsittavana ominaisuutena. Pelkuruudesta on usein rangaistu tappotuomiolla ja vähintäänkin ankaralla paheksunnalla ja miesten piiristä eristämisellä. Jos naisen tärkein tehtävä on lasten kasvatus on miesten tärkein työ yhteisön reviirin hoito. Pelkureista ei ole heimolle hyötyä, he vaarantavat kaikkien turvallisuuden.

Jalostustyön tarkoituksena on ollut sen varmistaminen, että rohkeat, heimolle hyödylliset miehet saavat vaimoikseen seksuaalisuutensa hallitsevia naisia, jotka kasvattavat lisää toivotunlaisia lapsia. Pelkurimiehille (jos heidät on jätetty henkiin) ovat jääneet huorahtavat naiset (jos heidät on jätetty henkiin). Nämä B-luokan ihmiset eivät ole primitiivisissä oloissa kyenneet kasvattamaan yhtä paljon lapsia kuin A-luokan väki, joten rohkeus ja siveys ovat vähitellen jalostuneet.

Sivilisaatioissa ja supersivilisaatioissa korttipakka on sekoitettu uudelleen. Korkean moraalin omaavien ihmisten kontrollointi on vaikeaa, joten jalostustyö on käännetty päälaelleen. Nyt miehille suositellaan pelkuruutta ja naisille huoruutta. Rohkeudesta ja siveydestä pyritään tekemään naurettavia ja aikansa eläneitä. Sivilisaation aiheuttama valtava hermojännitys täytyy myös voida purkaa jollakin tavalla ja tähän on havaittu mm. seksi ja huumeet hyviksi keinoiksi. Sivilisaatio on käsittämättömän yliseksualisoitunut verrattuna primitiivisempään yhteiskuntaan. Sivilisaatiokehitykseen kuuluu lisääntyvän seksuaalisuuden ja pelkuruuden ohella vähenevä hedelmällisyys sekä lisääntyvä kyvyttömyys muodostaa kiinteitä parisuhteita."

---

Uskomattoman matalaotsainen muu keskustelija-aines ei tietenkään hyväksynyt ylläolevasta juuri mitään, vaan ryhtyi jaarittelemaan kuluneilla maailmaasyleilevillä mutta samalla huolestuneilla tätifraaseillaan.

Pthyi.

Täytyy vielä huomauttaa, että vaikka miehistä yritetäänkin tehdä pelkureita ja naisista huoria, seksuaalinen valintaprosessi ei silti todellakaan suosi pelkurimiehiä - oikeastaan naisten huoruuden hyväksyminenkin on nykyään osoitus rohkeudesta. Pelkuruuden mainostaminen vain on kivaa ja jännää, ihanan uutta. Se nyt ei tietenkään muuta sitä, että naiset, nämä saastaiset huorat, pitävät edelleen pelkuruutena jotain, mikä saa ihkulaatikkoni poikaoppilaat käyttäytymään niin kuin käyttäytyvät. Onhan se rohkeaa, itse asiassa aivan vitusti rohkeampaa kuin yhdenkään paljon saavan käyttäytyminen, ja osoittaa melko täydellisesti tämän yliarvostetun rohkeuden järjettömyyden ja tyhjyyden. Kiintymys kulman takana häämöttävään onnistumiseen, mahdollisuuksien maksimoimiseen ehdottomasti kannattavalla tavalla, on pelkuruutta, vaikka todelliset haasteet tulevat (kokonaan oma mielipiteeni) kaikessa vakavastiotettavassa kerronnassa reippaasti tarinan keskikohdan jälkeen; lapsena koetut haasteet ovat jotain yhtä mielenkiintoista kuin aikuiselle helposti nujerrettavissa oleva tauti, ja kertoo ainoastaan ihmisen kykenemättömyydestä kuvitella kokemuksen tuomaa pätevyyttä tai kiimalimasta, jos ei pidä ajoittaisen varman päälle pelaamisen avulla saavutetulla kyvykkyydellä varustetun yksilön rohkeuden osoituksia mielenkiintoisempina kuin rämäpäisiä ja järjettömiä epäonnistumisia. Mutta naiset rakastavat epäonnistumista, vaikka siitä epäonnistumisesta seuraisi kuinka kurjaa elämää seuraavan tarkemmin määrittämättömän ajan. Kovimpien jätkien kohdalla se tarkoittaa kuolemaa, mutta kuten tiedämme, se sopii jo siemenensä saaneille naaraille mitä täydellisimmin. Voi olla, että patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa siis alemman taso mies olisi kuollut mies, samoin kuin alemman tason nainen kuollut nainen, kuolleen alfan naista ja lasta ei olisi elättämään ylijäämämiehiä, joten nykyisestä tai paraikaa väistymässä olevasta valheellisesta yksiavioisuudesta, joka liittyy kristilliseen Älä tapa -ajattelutapaan, ei oikein sovi puhua patriarkaalisuuden yhteydessä, näin sivumennen sanoen; pikemminkin tuo on naisten epäsuoraa piilovaltaa, joka yrittää jatkuvasti vaihtua vähemmän piiloteltuun. Nämä iänikuiset katoliset papit ovat olleet kristillisen miehen ainut todellinen yritys pitää valtaa.

Nykyhuorat pilaavat muutaman Auvisen elämän ja taantuvat, joutuessaan pakotetuiksi katsomaan omaa harhaista itsetuntoaan peilistä, kertaheitolla Kehityksen huippupisteestä alkuperäiseen ja -kantaiseen ihmisyyteen. Hämmästyttävää, mielenkiintoista.

Aviomieheni pitää edelleen kantansa, ettei ole mielellään naisellisuuden tai miehekkyyden kumpaakaan ääripäätä, koska sekä naiset että miehet ovat perseestä. Voisin eritellä tuhatmäärin _vammaisia_ syitä pitää tuon korostamista naurettavana, mutta teen sen vain pyynnöstä.

---

Puhumattakaan siitä, että mikäli edellisen esimerkin epäonnistumisen rakastaminen ei olekaan yksiselitteisesti sitä, vaan pikemminkin epävarmoja elkeitä kohtaan tunnettua inhoa, naiset tekevät seksimarkkinoiden näkökulmasta kannattamattomaksi yli-vitun-Saatanallisen ja grimmin periaatteen pyrkimyksestä ylittää itsensä - saattaa itsensä epämukavuusalueelle. Siitä huolimatta, että naaraat edelleen hykertelevät rohkeasta epävarmuudesta, kunhan se ei ole todellista ja siihen ei sisälly riskejä - kunhan se tarkoittaa ainoastaan itseaiheutettua epävarmuutta vapautena valita, valtana, mielivaltana. Kaiken kaikkiaan yhdenkään naisen tavassa hahmottaa maailmaa ei ole pienintä järjen hiventäkään, kuten ei katolisen papinkaan. Hulluimpia ihmisiä heti islamistifundamentalistien jälkeen. Naisen luontainen rooli valitsijana yhdistettynä kasvaneeseen sananvaltaan on johtanut siihen, että tätä ehdotonta ja yhtään minkään varaan laskemisen mahdottomaksi tekevää - rajoittavaa, vangitsevaa - vapautta valita kutsutaan yhteisymmärrykseksi, jokaiseen oikkuun välinpitämättömyyttään mukautuvaa emotionaalisesti mukavaa etäisyyttä pitävää miestä kunnon ihmiseksi - samoja miehiä, jotka vielä hetki sitten ja edelleen joidenkin muinaisjäänteiden tai argumentaatiossaan epäjohdonmukaisten toimesta saivat kuulla olevansa alhaisia pettäjiä käyttäessään prostituoitujen tai rehellisesti huorien palveluja - ja tunteellista miestä vallanhimoiseksi ja omistushaluiseksi hirviöksi - tai itkupilliksi. Vaikka, paradoksaalista kyllä, feministit edelleenkin kannustavat miehiä puhumaan tunteistaan. Hämmästyttävää ristiriitaisuutta.

Ah, nyt lukiessani keskustelua eteenpäin tuntuu äärettömän orgastiselta kirjoittaa tällaista kontrastina esimerkiksi keskustelussa esille tulleelle "Helena Saarikosken teokselle Mistä on Huonot Tytöt Tehty (2001)".

---

Muistetaan, että jos naisilla on lasikatto, niillä on myös lasilattia. Nainen ei siis voi kehittyä loppuun asti, muttei myöskään taannu kuin alkukantaisen ihmisen tasolle. Mies taas putoaa saman konfliktin myötä maapallon historian alkuaikoihin. Jos petolintu putoaa kohtaan, jossa ei aiemmin sattunut olemaan mannerlaattaa, se saalistaa _alkeellisia elämänmuotoja_ merestä, kunnes alkumeri käy liian kuumaksi tai siltä loppuu happi. Urosleijona puolestaan kuluttaa loppuelämänsä polskimalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.