IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 18.09.2008 03:20

Narsisti liittoutuu aina vahvemman osapuolen kanssa.

Samat säännöt pätevät tasapuolisesti kaikkiin.

Madonsyömät eläkeläisaivot kieltäytyvät ymmärtämästä puhuttua kieltä ja uikuttavat hätääntyneenä ikään kuin niitä syyttäisi jostain, vaikka kuinka käyttäisi lempeää ja varovaista äänensävyä. Valvovan silmän alla. Ne vain eivät tiedä ja ymmärrä, mitä juuri tulivat tehneeksi.

Edelleen useimmat tuntuvat suhtautuvan kuin ihmiseen.

McDonalds; hyvinvoinnin, elintason ja kansan vastenmielisen ja korruptoivan hemmottelun mädännäisyyden ikoni merkityksessä 'jonkin aikakauden, aatteen tms. tärkeä symboli'; huhuja rottapihveistä, täytyy edes _vähän_ yrittää; n. kolme kuukautta, mitataan työtunneissa.

Maailman paras ruokakauppa; kun kissat liittyvät koko touhuun lähinnä kissanruokapussien ja -tölkkien kautta, rotat jyrsivät pöydät niin, ettei niillä tanssi vittu kukaan; vuosi, työtunnit halpoja.

Palkka täytyy pitää matalana aina, kun vain suinkin mahdollista. Initiaatioriitit on hei vaan tärkeä osa terveen yhteisön dynamiikkaa. Niin myös vieraanvaraisuus, kunhan vieras pysyy vieraana ja viipyy vain hetken.

Niihin vain kiinnitetään huomiota tarkoituksenmukaisesti.

Tuetaan yrittäjiä.

Helei ! :)Tiistai 16.09.2008 02:04

Tuomas Enbuske oli töllössä patsastelemassa & tärkeilemässä. Kokeillaanpa kalastella pisteitä kuulemma ahdistuneelta kansalta kertomalla niille, että liian helppo elämä ahdistaa. Parentaalista kontrollia vailla oleva infantiili kansa imee telkkunsa nänniä ja hurraa, kun joku käskee jämerällä & säväyttävällä otteella tekemään lisää töitä, niin loppuu valitus! :) Sairaalloisen ohuthiuksinen lukenut mieshenkilö selittää, miten ihmiset eivät ole sairaita, vaan lääketeollisuus, ja elämä ei vaan ole vauhdikasta, miellyttävää, siedettävää ja esteettistä. Toinen luettelee kasapäin ihmisten sairaita piirteitä, ja tunnustaa sairaiden sairauden. Kyllähän nuo ihmiset ovat perseestä, mutta mitäköhän helvettiä on tuollainen yritys päästä helpolla muistuttamalla ainoastaan, että ennen oli oikeasti huonommin? No, kuvaavaahan on, että _läski_ terveydeltään huonolta vaikuttava mies valistaa kansaa, että oikeesti hei elämä on vaan helppoa, ja ei pidä katua mitään, katsella taaksepäin yms., - nauttii vaan elämästä, joooo on helppoo olla onnellinen ja tyytyy siihen mitä on jne. Saatanan vammainen, luultavasti ajelee pyörätuol... kaupunkimaasturillaan ylpeästi. Mustakin tää anarkistien ja muiden keskenkasvuisten lapsellinen kiukuttelu on mennyt joo liian pitkälle, tuntuu vaan ihmisistä pahalle.

Muisto...Perjantai 12.09.2008 03:02

Muistin juuri, että asian totuusarvoa huomattavasti tärkeämpää on sen viihdyttävyys <3 Älkäämme tulkitko tätäkään väärin.
Heräsin, ja näin samalla välähdyksen itsestäni jalkovälini levällään Kätilön silmien edessä, pakotettuna synnyttämään kasapäin paskaa "Piodis Mouní ja minä olimme Diocletian kylpylässä lempimässä - useiden kumppanien kanssa, niin kuin kuuluu -, juomassa janoomme voimaannuttavaa vettä Akveduktista ja nautiskelemassa hyvästä viinistä ja rypäleistä, kun paikalle asteli vitun iso _miestissinen_ Incubus, jonka tietenkin URHEASTI, VOIMAKKAASTI JA MIEHISESTI kukistin ampumalla päähän..." -taidetta.

Vastaus eräälle, jonka ilme huomion hienoisesta sukupuolelleen ominaisesta hymyn häiveestä vievillä viiksillä ja piirun verran enemmän toisiaan lähentyvillä kulmakarvoilla varustettuna kielisi yksinomaan surumielisyydestä: kommentissani tunnustin avoimesti perustavani näkemykseni yksinomaan ulkoiseen vaikutelmaan. Ei sellaista voi edes yrittää ottaa vakavasti. Siinä on jotain kuolematonta. Ymmärtävätköhän ihmiset, mitä vastaan tai minkä puolella taistelevat.

[Ei aihetta]Perjantai 05.09.2008 20:48

Erään Mikrobitin toimittajan mielipiteet on aivan paskoja.

[Ei aihetta]Tiistai 02.09.2008 01:12

Kävelin tuossa verkkokaupasta raskaine kantamuksineni, kun kissa kävi kiehnäämään. Olin tästä aivan onnessani. Kaiken lisäksi se veijari lähti seuraamaan. Seurasi melkein kotiovelle saakka, mutta - se saatanan pikkupaskiainen - ilmeisesti tyynen ja itsenäisen ulkokuorensa alla säikähti naapurin koiraa. Kissat ovat täysin perseestä. Olin näin lähellä antaa sille toisen tilaisuuden miettiä, mihin suuntaan kääntyy, näin niin kuin kauniisti muotoiltuna.

Kylläpä shoppailu luo kepeän olon; sitä oikein tuntee, miten kaikki kauna ja katkeruus ja muut kuolemaa pienemmät murheet huuhtoutuvat kehosta :) Vai mitä, siskot?

"A(n/s)us - VOIMAUTTAVAA teknologiaa"

Aina yhtä monimerkityksinen <3Keskiviikko 20.08.2008 00:44

Now you have seen, I can't help but grin
My angels are coming from deep within
Now you have heard, I can't help but grin
My demons are coming from deep within
Joo, ei teidän tartte vaivautua, älkää huoliko, _meitsi_ (Supernainen _o_) hoitaa tän jutun teidän puolesta.

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 04:43

Vittu, että rakastan naisia. (Tarkoittaa siis sitä, että jopa kitkerä, ylikäynyt tai muuten vain hapan vaikuttaakin oikeastaan aivan siedettävältä, ymmärrettävältä ja toimivalta. Ei etikkainen, siirappinen tai laimea.)

---

Vihaan naisia. Uusin parinvalintaornamentti on ilmeisesti happouinnin jäljiltä pahasti syöpynyt iho. Viestittää kato tiettyä lapsellisen tunne-emoilun jättämistä taakse ja uuteen, naarasta palvelevaan aikuisuuteen etenemistä jo aikapäiviä sitten. Sisäisen maailman syvimmistä syövereistä käsin on oivallettu, että tää materiaalinen maailma, joka on tässä ja nyt, olikin koko ajan se juttu :) Pidän toki edes jonkin verran uskottavampina niitä naaraita, jotka ymmärtävät vaatia tätä myös itseltään niin, että se näkyy ( http://radaronline.com/photos/2008/07/hot_chicks_with_douchebags_book_01.php ); pisteet siitä, säilyy edes jokin mahdollisuus joutua tunnustamaan, ettei kyseinen vaatimus ole mahdollinen. No, mutta epätoivoseksi maistuukin parhaimmalta ;) On aina yhtä kiva, että alun positiivisuus katkeaa siihen, että nenän eteen työnnetään ääriesimerkkejä siitä, mihin täsmälleen sama kehityskulku toisinaan johtaa.

(Minuahan ei kiinnosta tuntea empatiaa "kärsivää ja sosiaalista tunnustusta ikuisesti odottavaa pikkutyttöä" kohtaan, kuten muuan keskustelija idean toisaalla muotoili. Tämä uhkaavien jo osittain ja paikoin päälaelleen kääntyneiden näkymien lisäksi myös siksi, että "siskot" ovat itse viimeisinä antamassa yhtään mistään mielekkäästä tunnustusta, ja kuten _kallonkutistajani_ tänään sanoi, erityisesti luovuus herättää ihmisten - ei vain miesten, naisten, patriarkaatin tai minkään muunkaan tällaisen - enemmistössä aina kateutta; hyvä, eipä tarvinnut tällä kertaa sanoa sitä itse tai edes erityisemmin kinuta tällaista lausuntoa.)

---

Viereisessä jonossa:
- "Hihihi, ai katsot vain laukun, olisin niin toivonut, että kopeloisit."

Samankaltainen käsittely meikäläiselle.

- "Saisinkos kokeilla? Vaikkei täällä paljon tunnukaan olevan..."
- "Heheh :) Olen alkanut taas käydä salilla, ostin oikein beta-alaniiniakin, niin että kyllä siellä kohta on."

Myöhemmin kyseinen ämmä katui syvästi, että vittuili väärälle ihmiselle.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.08.2008 14:46

"– Se, mikä saattaa aikuisesta näyttää päättömältä riehumiselta, onkin usein hyvän ja pahan välistä taistelua. Lapsille on tärkeää, että 'hyväläiset' selättävät 'pahalaiset' kerta toisensa jälkeen. Poikien leikissä on vahva viesti epämääräisen kasvatuskulttuurin kanssa painiskeleville vanhemmille: vaikka aikuisilla ei ole oikeutta mustavalkoiseen moraaliin, lapsilla on."

Nih. :) On ne taaperot sitten herttaisia. Aikuisillahan on ainoastaan HYVIKSI, TOIMIVIKSI JA ENNEN KAIKKEA _YLEISIKSI_ havaittuja normeja ja tottumuksia, Kohtuullisen määrän laiskuutta, velttoutta, kusetusta ja välistä vetämistä sallivia ja em. oikeuksia (jotka siis luonnollisesti koskettavat meikäläistä ainoastaan silloin, kun ne ovat poikkiteloin omien oikeuksien kanssa) piiloväkivalloin vaalivia runkkausrinkejä, sekä älyllisesti laiskoja puolitiehen jätettyjä ajatusketjuja, jotka eroavat lasten vastaavista ainoastaan siten, että niihin suhtaudutaan kypsän humoristisesti ja pilke silmäkulmassa.

Lapset suhtautuvat pilke silmäkulmassa asioihin arvostetun ja riittävän rennon auktoriteetin läsnäollessa. Itse potkaisin toveriani päiväkodissa näyttävällä kiertarilla päähän (kolmesti samalla hypyllä), koska tämä kyseenalaisti oikeuteni istua istuimella, kun en kuulemma ollut sillä hetkellä johtaja. Väitteet, että ongelmia syntyy, jos lapset pääsevät itse luomaan omat hierarkiansa, eivät ole täysin tuulesta temmattuja.

Kerran vielä: ongelma on _aina_ puolitiehen jätetty ajattelu, ei se, millä keinoin siihen päädytään. Näitä keinoja ovat rautalangasta väännettynä ajattelusta liian nopeasti väkivaltaan (toimintaan) siirtyminen, mitä vastaa useimmilla aikuisilla ajattelusta kepeän huumorin ja merimelonnan, golf-harrastuksen tai raivokkaan pitsinnypläys-/huoraamisharrastuksen (toiminnan) pariin siirtyminen. Aggressiot itsessään eivät edelleenkään olleet itse ongelma, niin kuvittelevat ainoastaan hahmontunnistukseen ajattelun sijaan luottavat aivokuolleet perseenreiät, - joiden parissa sen tosin on helppo kuvitella nousevan ongelmaksi, vaikka sen tarkoitus olisi ollut aivan toinen. Useimmitenhan niiden lauhkeiden aikuisten moraali on syvemmältä tarkasteltuna vähintään yhtä "mustavalkoinen", ne vain eivät edes yritä päästä mustavalkoisuudestaan ja sietämättömistä puutteistaan eroon. On tästä kevytmielisyydestä se hyöty, että mikäli se on aitoa, kärsitte huomattavasti vähemmän, kasvatte pidemmiksi ja terveemmiksi eikä lihaskasvunnekaan koe vastaavia säännöllisiä takaiskuja kuin omani.

"– Leikissä lapsi purkaa kaikkea sitä, mikä mielen täyttää. Hän kertoo tarinaa itsestään itselleen, kulttuuriorientaation lehtori Marjatta Kalliala määritteli esitelmässään Kansallismuseossa 11.3.

Ihmissuhdekiemurat mietityttävät tyttöjä jo päiväkodissa.

– Tytöt käsittelevät kokemustensa lisäksi ihanteitaan. "

Tytöt käsittelevät ihanteitaan, ja teidän ihanteellisuuden irvikuvanne, ihanteiden olemassaolon valheellinen kieltäminen ja niiden hyödyllisyyden kiistäminen pahimmassa tapauksessa natsikortti viuhuen ja hyvyyteenne ja kiltteyteenne (=selkärangattomuuteen) tukehtuen, on todellista myrkkyä naisille. Muistakaa silti, että jos nainen rakastaa, suostuu tämä juomaan taikajuomianne...

"Myös miehen ja naisen välinen suhde on kestosuosikki, mutta nyt television selkoseksin aikaan leikeissä käydyt keskustelut ovat muuttuneet ja voivat saada aikuisten korvat kuumottamaan, Kalliala naurahti" kepeästi ja aikuismaisen huumorintajuisesti :)

Kun edellä mainitsin ihanteiden kuluttavuuden tällaisessa maailmassa, ja ylläolevan lainauksen voi olettaa koskevan käsityksiä myös söpön kundin ruumiinkunnosta ja vatsalihaksista, asianmukaisesta suhteettomasta pituudesta lainauksen keskustelijoihin nähden ynnä muusta, on helppo uskoa, kuten muuan keskustelija toisaalla ehdotti samankaltaisesti, että koska naiset keskustelevat ihanteistaan - niin hyvässä kuin pahassa - ne voivat myös herkästi tähdätä nimenomaan siihen - ihanteeseen - etsimällä hyvää _alustaa_, jonka tietenkin kuvittelevat voivansa muuttaa siltä osin, kuin muuttaminen on mahdollista, toisin sanoen kiinnittää pinnallisuuttaan huomionsa korostetusti kumppaniehdokkaan pysyviin fyysisiin ominaisuuksiin. Tässä valossa myös kiltteys ehkä tärkeimpänä yksittäisenä parinvalintakriteerinä "kaikkialla" voisi ehkä pahimmillaan meidän kulttuurissamme kanavoitua lähinnä palvelemaan ei-kevytmielisten kärvistelijöiden, toisin sanoen vähänkään vastuuntuntoisten yksilöiden, polkemista; tietynlaisen kärvistelyn ja ei-optimaalisesti kehittyneiden fyysisten puitteiden välillä on havaittu yhteys, ja olen aivan vitun varma, että liiallinen kärvistely (krooninen estynyt kärsimys, stressi unihäiriöineen ja ilmeiset kriisit; tosin näistä viimeisen olen omien havaintojeni ja itsehavainnoinnin perusteella liittänyt myös liioiteltuun nuoruuden aknekasvoisuuteen ja testosteronin uhkumiseen, joten veikkaisin synnynnäisten temperamenttierojen ja fyysisten erojen vaikuttavan siihen, millä tavalla yksilö reagoi korostetun stressaaviin ympäristötekijöihin, joista tietenkin niistä sairaalloisten ja riutuneiden luurankojen kustannuksella "hyötyvät" pöhöttyneet seksiriippuvaiset jättiläiset erityisesti tykkäävät ja päin vastoin) vaikuttaa merkittävästi fyysiseen kehitykseen.