Sinä vastaat hymyyn ja suljet minut syliisi. Tahtoisin unohtua siihen. En haluaisi sinun koskaan lähtevän pois.
Maailma hiljenee ympärilläni. Sinä liikahdat ja luulen, että päästät otteesi irti. Sydämeni pysähtyy hetkeksi, kun sinä annat minulle suukon poskelleni. Avaan silmäni ja kohtaan katseesi.
"Mistä hyvästä se oli?" kysyin.
"Siitä, koska olit nii sulone kun nukuit."
"Jasso vai niin," äkkäisen ja leikin suuttunutta. Ei tarvinnut kuitenkaan tehdä sitä kauaa, kun sinä taas otat leuastani kiinni ja katsot minuun. Suljen silmäni ja tunnen pehmeät huulesi omillani.
Makaan hiljaa vierelläsi. Kuuntelen kuinka sydämesi lyö hiljaa rinnassasi. Silität hiuksiani.
"Anna mulle mahdollisuus"
"Täh?"
Tiesin ettet ymmärtänyt ja jatkan kuiskaten:
"Anna mulle mahdollisuus olla se, ketä sä et haluis mun olevan sulle."
Hiljaisuus laskeutuu jälleen huoneeseen kuin pimeys. Pelko valtaa minut. Tarkoittaako tuo hiljaisuus sitä, ettet kehtaa sanoa asiaa minulle suoraan vai muuta? Pahaenteisiä kysymyksiä ja meitteitä vilisee päässäni. Sanoisit nyt jotain!
"Kuule," sinä aloitat ja se ei merkitse hyvää, joten pyydän sinua unohtamaan sen mitä sanoin. Jatkat silti:
"Ensimmäisen kerran kun näin sinut, en huomannut, kuinka kaunis olit. Olin juuri eronnut entisestä enkä halunnut uutta suhdetta. Sama pätee vieläkin. Kun uusi aika koittaa, tulen muistamaan sinut."
Mietin sanojasi. En osannut päättää olivatko ne tekosyita vai mitä ne olivat. Jätän asian sikseen, jottet lähtisi vierestäni. Haluan nukahtaa kainaloosi. Suutelet minua vielä otsalle ja nukahdan.
Kylmää? Miksi täällä on niin kylmä? Sydän takoen nousenistumaan. Tuijotin pimeyteen, olitko lähteny? Hetkinen. Joku liikkui vieressäni.
"Mikä nyt tuli?" kysyi tuttu ääni vierelläni. Olet sittenkin vielä siinä.
"Ei mikään" sain kuiskattua ja menen takaisin makuulle. Ilokseni huomaan, että sinä otat minut taas kainaloosi. Saatan taas rauhoittua kun kuuntelen sydämen lyöntejä rinnastasi. Sinä silität hiuksiani ja nukahdan uudelleen.
Aamu alkaa valjeta ja tällä kertaa olen vieläkin sinun kainalossasi. On niin mukavan lämmin. Voisinpa nukkua juuri nyt pois. Juuri nyt kun onni on tayttänyt pienen sydämeni.
"Huomenta unikeko" kuiskasit ja minä vastaan hymyllä, jonka peitän peiton alle. Otat kuitenkin peiton pois ja suutelet. Katsahdan kelloa lattialla ja utelet mitä se on. Vastaan haukoitellen senolevan 11.13 aamulla. Makaamme hiljaa vierekkäin ja sinä silittelet kättäni. Hiljaisuus raukeaa kun sinä sanot, että sinun pitäisi varmaan lähteä kotiin.