IRC-Galleria

nöf nöf
oli harvinaisen tylsä päivä.
onneks Mira piristi ja tuli käymään.
siitä sitte lähettii myniksee käymää.
kävin lainaas Eevan tanssipelin ku siin on kivempii kappalei :D
vois alkaa sitä hyppii aikas kuluks...

Kuulen kuinka auto kurvaa pihaan ja sammuttaa moottorin.
Pimeys on vallannut huoneeni ja hempeän rauhallinen musiikki soi taustalla. Olen odottanut sinun saapuvan jo tunnin. Hymy hiipii huulilleni, tulit sittenkin.
Ulko-ovi käy ja kuulen askelten lähestyvän huonettani kunnes avaat oven. Sinä sytytät valot huoneeseeni ja huomaat minut sängyllä. Leikin nukkuvaa.
Askeleesi lähestyy sänkyäni ja istut viereeni. Lämmin olo peittää sydämeni. Katsot minuun ja siirrät hiukseni pois kasvoiltani. Leikin herännyttä.
"Tulit sittenkin."
Nousen istumaan ja sinä vastaat hymyllä, jota haluaisin katsella aina. Rakastan tuota hymyäsi ja sinun ruskeita silmiäsi. Tuntuu kuin olisit täydellinen
"Niinhän mä tulin," sanoit ja katsot minua yhä hymyillen.
Kappale vaihtuu koneella. Molemmat tunnistamme sen yhdeksi suosituimmaksi discojen hitaaksi tanssi kappaleeksi. Häpeissäni käännän katseeni pois peittoon. Sinä katsot minua huolestuneena ja kysyt:
"Onko sulla kaikki hyvin?"
"Joo on." Vastaan ja pidän katseeni yhä peitossa.
"Onko varma kans?" kysyt ja minä nyökkään.
Sinua se ei vakuuttanut vaan otat hellästi kiinni leuastani ja käännät katseeni sinuun. Katsot jälleen niillä silmillä, joita en voisi vastustaa. Kysyt uudelleen:
"Varma kans?"
Saan aikaan pienen hymyn ja vastaan:
"On ainakin nyt."
Sinä vastaat hymyyn ja suljet minut syliisi. Tahtoisin unohtua siihen. En haluaisi sinun koskaan lähtevän pois.
Maailma hiljenee ympärilläni. Sinä liikahdat ja luulen, että päästät otteesi irti. Sydämeni pysähtyy hetkeksi, kun sinä annat minulle suukon poskelleni. Avaan silmäni ja kohtaan katseesi.
"Mistä hyvästä se oli?" kysyin.
"Siitä, koska olit nii sulone kun nukuit."
"Jasso vai niin," äkkäisen ja leikin suuttunutta. Ei tarvinnut kuitenkaan tehdä sitä kauaa, kun sinä taas otat leuastani kiinni ja katsot minuun. Suljen silmäni ja tunnen pehmeät huulesi omillani.
Makaan hiljaa vierelläsi. Kuuntelen kuinka sydämesi lyö hiljaa rinnassasi. Silität hiuksiani.
"Anna mulle mahdollisuus"
"Täh?"
Tiesin ettet ymmärtänyt ja jatkan kuiskaten:
"Anna mulle mahdollisuus olla se, ketä sä et haluis mun olevan sulle."
Hiljaisuus laskeutuu jälleen huoneeseen kuin pimeys. Pelko valtaa minut. Tarkoittaako tuo hiljaisuus sitä, ettet kehtaa sanoa asiaa minulle suoraan vai muuta? Pahaenteisiä kysymyksiä ja meitteitä vilisee päässäni. Sanoisit nyt jotain!
"Kuule," sinä aloitat ja se ei merkitse hyvää, joten pyydän sinua unohtamaan sen mitä sanoin. Jatkat silti:
"Ensimmäisen kerran kun näin sinut, en huomannut, kuinka kaunis olit. Olin juuri eronnut entisestä enkä halunnut uutta suhdetta. Sama pätee vieläkin. Kun uusi aika koittaa, tulen muistamaan sinut."
Mietin sanojasi. En osannut päättää olivatko ne tekosyita vai mitä ne olivat. Jätän asian sikseen, jottet lähtisi vierestäni. Haluan nukahtaa kainaloosi. Suutelet minua vielä otsalle ja nukahdan.
Kylmää? Miksi täällä on niin kylmä? Sydän takoen nousenistumaan. Tuijotin pimeyteen, olitko lähteny? Hetkinen. Joku liikkui vieressäni.
"Mikä nyt tuli?" kysyi tuttu ääni vierelläni. Olet sittenkin vielä siinä.
"Ei mikään" sain kuiskattua ja menen takaisin makuulle. Ilokseni huomaan, että sinä otat minut taas kainaloosi. Saatan taas rauhoittua kun kuuntelen sydämen lyöntejä rinnastasi. Sinä silität hiuksiani ja nukahdan uudelleen.
Aamu alkaa valjeta ja tällä kertaa olen vieläkin sinun kainalossasi. On niin mukavan lämmin. Voisinpa nukkua juuri nyt pois. Juuri nyt kun onni on tayttänyt pienen sydämeni.
"Huomenta unikeko" kuiskasit ja minä vastaan hymyllä, jonka peitän peiton alle. Otat kuitenkin peiton pois ja suutelet. Katsahdan kelloa lattialla ja utelet mitä se on. Vastaan haukoitellen senolevan 11.13 aamulla. Makaamme hiljaa vierekkäin ja sinä silittelet kättäni. Hiljaisuus raukeaa kun sinä sanot, että sinun pitäisi varmaan lähteä kotiin.
Ei! Et saa lähteä vielä! Sydän ulvoi rinnassani.
Nouset ylös sängystä ja laitat vaatteita päällesi.
"Haluaisitko kahvia ennen kun lähet?"
"En. Juon sit koton."
Tuntuu kuin sydän olisi riistetty rinnastani. Miksi vastasit niin kylmästi minulle? Nousen ylös sängysä ja astelen keittiöön. Katson ulos ikkunasta. Koleaa. Vettä on satanut varmasti jo monta tuntia. Kuulen askeltesi tulevan myös keittiöön. Pysähdyt taakseni ja kiedot kätesi ympärilleni.
"Mitäs mietit?", kysyit kun tajuat minun tuijottavan vain ulos synkkää ilmaa.
"En mitään," vastaan ja koitin pitää ääneni kurissa, ettet kuulisi pettumystäni. Lasket otteesi irti ja lähdet kävelemään eteiseen laittamaan kenkiä. Seuraan sinua pää painuksissa.
Kun olet saanut kenkäsi jalkaan katsot minuun hiljaa. Lähde jo. Ala painua. Et sinä minua halua.
"Heei, elä oo tommone" sanot ja suljet minut halaukseesi. Olen hiljaa.
"Mun pitää nyt oikeesti lähteä"
"Jaa" vastasin hiljaa.
"Kyllä me ruusu vielä nähään," sanot ja huikkaat vielä suukon ennen kuin lähdet.
Ovi sulkeutuu edessäni. Tuijotan sitä. Kuuntelen kuinka ajat pihan poikki pois. En saa henkeä. Sinä lähdit pois. Polveni pettävät ja lyhistyn lattialle. Miksi? Miksi en saa henkeä? Kyyneleet alkavat nousta silmiini. Peitän kasvoni kämmeniin. Sydän huutaa tuskasta, sattuu. En pysty lopettamaan. Lopu jo!

Aamu alkoi sarastaa. Eih, en jaksaisi nousta. Katson kännykkääni. Ei viestejä, ei puheluita. Käännän kylkeäni ja nukahdan hetkeksi uudelleen. Näen unta missä sinä tulit takaisin. Olin onnellinen. Sinä hukutit minut suudelmiisi ja syliisi. Mutta. Tiesin että tuo kaikki on unta. Haluan silti jatkaa tuota unta. Siinä kaikki on niin täydellistä. Olet siinä etkä lähde pois. Kun uni jatkuu liiankin hyvänä, tajuan etten halua enää nähdä mitään kaltaista. Se satuttaa minua vain enemmän. Avaan silmäni. Sinä lähdit pois. Et tullut koskaan takaisin. Kyyneleet nousevat taas silmiini, mutta pakotan itseni ylös sängystä. En enää jaksa murehtia sitä, mitä puoli vuotta sitten tapahtui. Silti joka aamu toivon, että olisit ottanut minuun yhteyttä. Turhaa.
Kävelen peilin eteen. Silitän mahaani.
"Hei pieni. Miten jakslet?"
Vastaukseksi saan pienen potkaisun.
"Isi ei tule tänäänkään", huokaisen ja tunnen kovemman potkaisun.
"Niin. Isi on muualla eikä välitä äidistä."
Katson taas peiliin. Väri on palannut kasvoilleni. Aloin näyttää itseltäni.
Silloin kun tajusin ettet tule enää takaisin, masennuin pahastu. Makasin vain sängyssä. Huoneeni pimeydessä. Mutta kun kuulin odottavan esikoistani, pikku hiljaa elämäni alkoi palata henkiin.
Ryhdistäydin. En halunnut että lapseni kärsii minun takiani. Kerroin sinulle että odotan lasta ja että aijon pitää sen. Et vastannut. Oliko kaikki sitten ihan samantekevää tuleeko sinusta isä vai ei. Mitä väliä sillä enää on. Mennyttä se on. Nyt minun tulisi ajatella vain sitä, että saan ihanan esikoiseni josta voin pitää huolen ja helliä sitä. Nyt pitää vain enää odottaa.
Kaikki on jo ostettu valmiiksi. En malta enää odottaa.
Kesäkuun 15. päivä. Olen niin uupunut. Jokapaikkaan särkee. Mutta on tämä sen arvoista.
Nyt saan pidellä lastani sylissäni. Makaan sairaallassa. Lapseni syntyi tunti sitten. Hän on niin kaunis. Rakas tyttöni. Äiti on tässä ja pitää sinusta huolta.
Oveen koputetaan, oma äitini ja isäni astuvat sisään huoneeseen. He tulevat onnittelemaan ja halaamaan. Annan lapseni hellästi isoäitinsä syliin. Katson äitiäni. Siitä on niin pitkä aika kun olen viimeksi nähnyt vanhempani. Ihanaa nähdä heidät.
Äiti ja isä viipyivät tunnin sairaallassa. Sitten minun oli pakko päästä leväämään hetkeksi.
Olin nukkunut jo hetken aikaa kun kuulin vierestäni hiljaista itkua. Nostan lapseni syliin kun kuulen että taas oveen koputetaan. Kehotan tulijaa tulemaan sisään. En katso ovelle päin. Tulia asteli hitaasti sisään, aivan kuin varoen. Kohotan katseeni ja sydämeni pysähtyy.
"Sinä"
Ei taas ei taas, ajattelen kun kyyneleet nousevat silmiini.
"Miks sä olet täällä?"
"Tahdon," tulija aloitti.
"Tahdon nähdä tyttäreni"
Katson sinuun, en ollut uskoa silmiäni. Miten tiesit tulla tänne? Kuka sinulle kertoi että olen saanut tytön? En itse ainakaan ilmoittanut sinulle.
"Missä olet ollut kaiken tämän ajan?" kysyn kyynelten keskeltä
"Olen pahoillani. En, en tiedä mikä minuun meni."
Käännän katseeni sinusta. En tiedä mitä ajatella. Niin kauan olen odottanut sinua ja nyt olet siinä.
Astelet viereeni ja istut sängylle. Katson sinuun ja pyyhit kyyneleeni pois. Siirrät katseesi minusta tyttäreemme.
"Haluaisitko pidellä häntä?"
Katsot niillä tumman ruskeilla silmilläsi hymyillen ja nyökkäät. Otat tytön hellästi käsiisi.
Näenkö oikein. Ovatko nuo kyyneliä silmissäsi.
"Hän on kaunis", sanot ja katsot minuun.
Kyllä, ne ovat kyyneliä. En tiedä mitä sanoa, hymyilen vain sinulle. Levität toisen kätesi ja minä ymmärrän mitä haluat. Hivuttaudun lähemmäs sinua ja sinä peität minut siihen samaan lämpimään halaukseesi kuin monta kuukautta sitten.
Kaikki on nyt hyvin. Minulla on tyttäreni. Tyttärelläni on jälleen isä. Olemme perhe.
Uusi aika.

Aamu alkoi sarastaa. Eih, en jaksaisi nousta. Katson kännykkääni. Ei viestejä, ei puheluita. Käännän kylkeäni ja nukahdan hetkeksi uudelleen. Näen unta missä sinä tulit takaisin. Olin onnellinen. Sinä hukutit minut suudelmiisi ja syliisi. Mutta. Tiesin että tuo kaikki on unta. Haluan silti jatkaa tuota unta. Siinä kaikki on niin täydellistä. Olet siinä etkä lähde pois. Kun uni jatkuu liiankin hyvänä, tajuan etten halua enää nähdä mitään kaltaista. Se satuttaa minua vain enemmän. Avaan silmäni. Sinä lähdit pois. Et tullut koskaan takaisin. Kyyneleet nousevat taas silmiini, mutta pakotan itseni ylös sängystä. En enää jaksa murehtia sitä, mitä puoli vuotta sitten tapahtui. Silti joka aamu toivon, että olisit ottanut minuun yhteyttä. Turhaa.
Kävelen peilin eteen. Silitän mahaani.
"Hei pieni. Miten jakslet?"
Vastaukseksi saan pienen potkaisun.
"Isi ei tule tänäänkään", huokaisen ja tunnen kovemman potkaisun.
"Niin. Isi on muualla eikä välitä äidistä."
Katson taas peiliin. Väri on palannut kasvoilleni. Aloin näyttää itseltäni.
Silloin kun tajusin ettet tule enää takaisin, masennuin pahastu. Makasin vain sängyssä. Huoneeni pimeydessä. Mutta kun kuulin odottavan esikoistani, pikku hiljaa elämäni alkoi palata henkiin.
Ryhdistäydin. En halunnut että lapseni kärsii minun takiani. Kerroin sinulle että odotan lasta ja että aijon pitää sen. Et vastannut. Oliko kaikki sitten ihan samantekevää tuleeko sinusta isä vai ei.
Mitä väliä sillä enää on. Mennyttä se on. Nyt minun tulisi ajatella vain sitä, että saan ihanan esikoiseni josta voin pitää huolen ja helliä sitä. Nyt pitää vain enää odottaa.
Kaikki on jo ostettu valmiiksi. En malta enää odottaa.

Kesäkuun 15. päivä. Olen niin uupunut. Jokapaikkaan särkee. Mutta on tämä sen arvoista.
Nyt saan pidellä lastani sylissäni. Makaan sairaallassa. Lapseni syntyi tunti sitten. Hän on niin kaunis. Rakas tyttöni. Äiti on tässä ja pitää sinusta huolta.
Oveen koputetaan, oma äitini ja isäni astuvat sisään huoneeseen. He tulevat onnittelemaan ja halaamaan. Annan lapseni hellästi isoäitinsä syliin. Katson äitiäni. Siitä on niin pitkä aika kun olen viimeksi nähnyt vanhempani. Ihanaa nähdä heidät.
Äiti ja isä viipyivät tunnin sairaallassa. Sitten minun oli pakko päästä leväämään hetkeksi.
Olin nukkunut jo hetken aikaa kun kuulin vierestäni hiljaista itkua. Nostan lapseni syliin kun kuulen että taas oveen koputetaan. Kehotan tulijaa tulemaan sisään. En katso ovelle päin. Tulia asteli hitaasti sisään, aivan kuin varoen. Kohotan katseeni ja sydämeni pysähtyy.
"Sinä"
Ei taas ei taas, ajattelen kun kyyneleet nousevat silmiini.
"Miks sä olet täällä?"
"Tahdon," tulija aloitti.
"Tahdon nähdä tyttäreni"
Katson sinuun, en ollut uskoa silmiäni. Miten tiesit tulla tänne? Kuka sinulle kertoi että olen saanut tytön? En itse ainakaan ilmoittanut sinulle.
"Missä olet ollut kaiken tämän ajan?" kysyn kyynelten keskeltä
"Olen pahoillani. En, en tiedä mikä minuun meni."
Käännän katseeni sinusta. En tiedä mitä ajatella. Niin kauan olen odottanut sinua ja nyt olet siinä.
Astelet viereeni ja istut sängylle. Katson sinuun ja pyyhit kyyneleeni pois. Siirrät katseesi minusta tyttäreemme.
"Haluaisitko pidellä häntä?"
Katsot niillä tumman ruskeilla silmilläsi hymyillen ja nyökkäät. Otat tytön hellästi käsiisi.
Näenkö oikein. Ovatko nuo kyyneliä silmissäsi.
"Hän on kaunis", sanot ja katsot minuun.
Kyllä, ne ovat kyyneliä. En tiedä mitä sanoa, hymyilen vain sinulle. Levität toisen kätesi ja minä ymmärrän mitä haluat. Hivuttaudun lähemmäs sinua ja sinä peität minut siihen samaan lämpimään halaukseesi kuin monta kuukautta sitten.
Kaikki on nyt hyvin. Minulla on tyttäreni. Tyttärelläni on jälleen isä. Olemme perhe.

Ja se ois sitte loppu... -.-
Kai se oli pakko lopettaa onnellisesti.
Vaik ois kyl tehy mieli omaks iloks jättää se paskaan loppuun...

Ja taas kotona.
Onneks ei tarvinu kymmene aikaa lähte kotiin.
Jäin sitte nummelle hengaamaa.
Tuli tänää ostettu hieeno kielikoruki
Se on tommone laatta ja punasel pohjal lukee valkosella suck me! :D
Tai oisko ollu parempi mis kulee Kiss My Ass :D
Mut tähä päädyin :P
Nyt sit vois vaik lueskella taas yhe kirjan tän yön aika.
Piru ku tuli nukahettu vartti vail 12 kone vieres eile ja sitte herään puol 1 eikä uni tullu enää ku vast kuude aika aamul.
Sit äiti tulee herättä yhe aikaa taas.
blöö.

hoi voi voi
pitäs tässä apoteekkiin lähtiä käymää
melkee jaksan
ja taas pitäs jaksa kans mennä terapiaan
eeeeei jaksa!
Ei kiinnostais yhtää
Halun vaa nukkuuuu -.-

Pyyh,
tylsää.
Istunu koko päivä kotona konee eessä.
Nääh, halun johoki.
Perkele ku pv leikkas kiinni taas ku jere ajeli sen kans ni eipä silläkää pääs mihinkää..
Ja joku pölliny opeliksn -.-

Ei! Et saa lähteä vielä! Sydän ulvoi rinnassani.
Nouset ylös sängystä ja laitat vaatteita päällesi.
"Haluaisitko kahvia ennen kun lähet?"
"En. Juon sit koton."
Tuntuu kuin sydän olisi riistetty rinnastani. Miksi vastasit niin kylmästi minulle? Nousen ylös sängysä ja astelen keittiöön. Katson ulos ikkunasta. Koleaa. Vettä on satanut varmasti jo monta tuntia. Kuulen askeltesi tulevan myös keittiöön. Pysähdyt taakseni ja kiedot kätesi ympärilleni.
"Mitäs mietit?", kysyit kun tajuat minun tuijottavan vain ulos synkkää ilmaa.
"En mitään," vastaan ja koitin pitää ääneni kurissa, ettet kuulisi pettumystäni. Lasket otteesi irti ja lähdet kävelemään eteiseen laittamaan kenkiä. Seuraan sinua pää painuksissa.
Kun olet saanut kenkäsi jalkaan katsot minuun hiljaa. Lähde jo. Ala painua. Et sinä minua halua.
"Heei, elä oo tommone" sanot ja suljet minut halaukseesi. Olen hiljaa.
"Mun pitää nyt oikeesti lähteä"
"Jaa" vastasin hiljaa.
"Kyllä me ruusu vielä nähään," sanot ja huikkaat vielä suukon ennen kuin lähdet.
Ovi sulkeutuu edessäni. Tuijotan sitä. Kuuntelen kuinka ajat pihan poikki pois. En saa henkeä. Sinä lähdit pois. Polveni pettävät ja lyhistyn lattialle. Miksi? Miksi en saa henkeä? Kyyneleet alkavat nousta silmiini. Peitän kasvoni kämmeniin. Sydän huutaa tuskasta, sattuu. En pysty lopettamaan. Lopu jo!

Tuli otettuu tos reilu pari tuntii sitte kolmio lääkettä
Veikkaan et siinä oliki kofeiini tabletei ku ei väsytä millää.
Pitäs vissii koht koitta väkisin mennä nukkuu.
Mesessä ei oo enää koht kettää ku Mirakin lähtee nukkuu.. :(
Joteki taas vähä masentais.
Monet voi tietääkki mistä asiasta.
Miks moon tämmönen.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Etenki mun sydän ja tunteet.
Se yks riisti sydäme mun rinnast ja ny se kuolee sen käsissä.
Nii tunteeton,
niin kylmä,
niin välinpitämätön.
Annatko sitä koskaan takaisin.
Tahtoisin että se kuuluisi sinulle,
mutta en halua sen kuolevan käsissäsi.
Toivoisin että se kuuluisi muulle,
mutta en ole löytäny ketään kelle sen haluaisin kuuluvan,
ja jonka käsissä se jaksaisi vielä elää.

Ei voi olla näi kuollu olo.
Päätä särkee.
Keuhkot tulee koht pihalle ja nokka tukos.
Ärrr,
No mut onneks lääkäri anto mulle jotta panacodei mikkä on kolmio lääkkei ni semmone naamaa enne ku menee nukkumaa.
Jos sais tän yön nukuttua ku viime yön meni mite meni.
Sitte se lääkäri sano että mulla on akuuttinen tulehus koko aja tuol nielurisois ja että ne on "pikkase" isot et nee vois joo leikata.
Sitte ne otti taas viljelyyn näytteen mistä soitetaan keskiviikkona et onk siellä mitää jotta streptokokki bakteereja tai mitä olikaa.
Et paas kattoo millo noiki ny sit leikataa.
Vissii siirretää ainaki kirjostuste yli et kahe kuukaude päähä...

Ny särkee päätä, ny on nenä tukos ja viel kaike lisäks keuhkot iha loppu.
Yskisin yöl nii perkeleesti.
Välillä heräs iha paniikis ku ei saanu henkee.
Joteki vaa oli semmone ettei ois enää ilmaa mitä hengittää.
Kahe aikaa mennääki sitte sepostamaa tosta mun kurkusta läkäreille jne.
Et pitäs just saaha lähete TYKSiin et ne nielurisat leikataa...