IRC-Galleria

En tiedä mitä tekisin ilman sinua.
Puuttuisi niin paljon.
Ilo katoaisi pois elämästä.
Toiveet hautautuisivat lipastoon.
Kukaan niitä ei enää sieltä löydä.

Pysty en haluamaksesi muuttumaa.
Haluaisin kuitenkin yrittää olla parempi.
Tahtoisin yrittää peittää sen aukon,
joka sinullakin on.


En tiedä mitä nyt tekisin ilman sinua.
Rinnassani olisi pelkkä musta aukko,
joka syöö kaikki tunteet sisäänsä.
Pitää ne siellä kiduttaen sielua,
tappaen elämää syövän lailla.

Anna mahdollisuus näyttää että todella välitän.
Anna mahdollisuus kertoa kuinka paljon rakastan.

Pienenä vaellan.
Toivoen hyvää.
Itselleni,
Sinulle,
Meille...

Tuli sitte lähettyy siinä puol 12 aikaa naantalii ja majailin Jonilla sitte sihe puol neljään enne ku lähin sitte Orimattilaan ajelee.
Enpäs nukkunu sitte mitään.
No siitä sitte vaa ajellen sinne.
Seittämä enne taisin olla sitte oven takana ja Juha siinä iha unen pöperös ihmetteli mitä mää siellä.
Takkia tulin hakemaa.
Tarkotus ois ollu puhua kans asioista mut oli vaa nii paha olla ettei saanu suutaan auki.
Monta kertaa yritin mut ääni häipy samalla ku su suu aukes ja sydän jätti lyöntejä väliin.
Aino oli taas sulosella päällä.
Se vähä piristi siinä aamulla.
Ihana tyttönen <3

Kymmenen aikaa lähin ajamaan takasin päin enkä nukkunu siinä välis ollenkaa mitä olin siellä.
Jatkon suoraan Eevalle sen kaupalle ja ostin porukoil joululahjan sielt.
Siinä samalla avauduin Eevalle kaikkee.
Pitäs ehkä saaha suu auki täst kaikest kans terapeutille.
En vaa jaksa räjähtää itkemää sielläki.
Niiku sitä ei ois jo tarpeeks tullu tehtyy.

Vois mennä syömään jotai.
Söin viimeks eile kahelta pari kokkelii ja nakkei.
Hurjat on ollu eväät.
Kohta pitäs lähte taas reissaamaa ku pitäs men kattoo löytyyk hansasta mulle sitä perkele ruottin kirjaa...
Rahaa on palanu taas liikaa et huoh.
Ei tuu taas mistää mitää...
Pitäs lukee sihe perkele kurssin tenttii mut ei oo innostusta siihenkää...
Ei mihinkää.

Kyynelvirta valuu vain poskillani.
Kuinka monesti minäkin uskoin parempaan huomiseen,
parempaan vuotee,
parempaan elämään.
Ehkä jo niin monta ettei siivet enää kanna.
Suru tuo liikaa taakkaa.
Ei pysty enää nousemaan.

Pudonnut olen pimeyteen.
Päätäni en jaksa enää nostaa.
Sinne haluan jäädä.
En nähdä auringon nousevan aamuun uuteen.
En uskoa onneen uuteen.
Pessimistinen tietää miten aina käy.
Liian monta kertaa yritin.
Sitä enemmän vajosin.

Olisi aika lähteä.
Tietäisi kaiken kivun ja tuskan loppuvan.
Olisi vain hiljaisuus ympärillä.
Ei tarvitsisi nähdä eikä kuulla.
Ei tarvitsisi tuntea tai surra.
Olisi vain tyhjyys.
Ei enää mitään jäljellä.
Kaikki olisi hyvin.
Edes joskus.

Nyt aikani on lähteä.
Jos edes kerran saisi olla onnellinen.
Juuri silloin kun ei tarvitsisi mitään tuntea.
Silloin kun mihinkään ei jaksa uskoa.
Aika olisi nyt.
Saavu pimeys ja vie minut pois.

Voi jumalauta mää säikähin.
Ylleesä ku tuol turus ajelee ni kattelen sitte ihmiste autoi et koska ne rupee jarruttaa ni itte kans.
Ni eiks perkele mun edes ajavalla toimi jarru valot.
AAARGH!
Meinasin sitte perseesee ajaa ku se talitintti tekee äkkijarrutusta enkä tietenkää voi nähä että se jarruttaa koska sen perkelen jarruvalot ei toiminu.
Voi nami että kiukuttaa...

Olipas kiva nukkuu pitkästä aikaa näi pitkää aamuu.
Toki en nukkunu putkee koko yötä.
Pennut riehus ja tunkivat naamaasa mun nenään et sii palo käpy muutamaa otteesee.
Sitte kerään kans yöl siihe et mulla ei oo tyynyi vaa ne o tippunu lattial.
Ny o sit selekä kipiä -.-'
Kyl mä kuiteki tos pari tunni pääst meen takas nukkuu ku hereillä ei oo mitää tekemist

Poika tapaa tytön
Olit unelmani, maailmani
Mutta minä olin sokea
Petit minua selkäni takana
Joten ollessani omillani
Tunnen itseni niin yksinäiseksi
Vaikka tiedän sen olevan totta
Rakastan silti sinua

Tarvitsen ihmeen
Haluan olla tyttösi
Anna minulle mahdollisuus nähdä,
Että olet luotu minua varten
Tarvitsen ihmeen
Ole kiltti, anna minun olla tyttösi
Vielä jonain päivänä näet sen voivan tapahtua minulle
Tarvitsen ihmeen
Haluan olla tyttösi
Anna minulle mahdollisuus nähdä,
Että olet luotu minua varten
Tarvitsen ihmeen
Ole kiltti, anna minun olla tyttösi
Vielä jonain päivänä näet sen voivan tapahtua minulle
Se voi tapahtua minulle

Päivin ja öin
Olen aina rinnallasi
Koska tiedän varmasti
Rakkauteni olevan aitoa ja tunteideni puhtaita
Joten yritä vain
Syytä ei tarvitse kysyä
Koska tiedän sen olevan totta
Rakastan yhä sinua
Tarvitsen ihmeen...

jatketaan edellistä:

Eka kerta ku mä olen saanu tikit johoki ni se oli sitte takaraivoon.
Leikitti tatun kans kettuleikkii ja meikä sitte löi pääni takankulmaan mikä oli sitte tiiltä.

Siinä reilu kolmen vanhana alotin kansantanssin mitä tänä päivänäkin harrastan.
Toki pitäs välillä jaksaa mennä harkkoihinki.
Hups..

Sitte eletää vuosii etteppäin ku alkaa se koulu.
Siin seki sujuu jollain lailla ja ala asteella just oottelin aina uutta koulu vuotta.
Toki se innostus siitä sitte aina puoles välis vuotta lopahti.

Sitte jatketaa viel etteppäi ni alkaa sitte se helvetti.
Yläaste.
Joo alku ensmäne kuukaus sujuu jees.
Ala-asteaikane paras kaveri samal luokal.
Kuiteki sitte kääntyy mun pahimmaks viholliseks siellä.
Ei ollu enää yhtää kaverii ja sitte se masennus lähtiki.
Muutama kerra sai rampata psykologilla ja se koulu ei innostanu.
Yksin siinä sitte olin pitkän aikaa enne ku sitte sain yhe toise ala-astekaverin kaveriks ja muita rinnakkais luokkalaisii.

Neki kaverisuhteet sitte loppu kasilla.
Taas yksi.
Onneks luokalle tuli kaks uutta likkaa joitte kans jonku aja pääst ystävysyin ja ne oli sitte lopun yläaste ajan mun kanssani.
Kuitenkaa se kiusaaminen ei siellä koulussa loppunu.
Millo missäki sai katseita ja sen jälkeen kuiskutteluu ja naureskeluu.
Tein mä mitä vaa, oli mulla päällä mitä vaa ni aina oli jossa asiassa naureskeluu.
Kenkiä piilotettuu tuntien aikana jota sai ettii pitkin kouluu enne ku pääsi lähtee kotiin.
Kiitos hyvistä yläaste ajoista..

Murrosikää mä en sitte pahemmi kokenukkaa.
Sillä tavalla niiku suurin osa.
Elikkä kauhee angst angst porukoille.
Ei ollu mitää pakkoo men ryyppää mihikää ku touhu ei mua kiinnostanu.
Toi masennus lamas sen angstimisen ja ryypiskelun sitte taas se ku ei ollu rahaa eikä niit kaverei kene kans olis ollu.
Eli aika hiljasesti meni munki elämä ja viikoloput niihi aikoihi.

Yläasteen aikana siinä sitte alotan ensmäsen seurustelusuhteenki.
Jos sitä siks voi sanookkaa ku herra asu aika kaukana..
Elikkä nähtii sitte vaa kerra paris kuukaudes mikä masensi kans aika pal ku ei nähy nii usein ku ois halunu nähä.
Sekin kuitenki päättys lukion tokalla.
Eli suhde kesti melke kaks vuotta.
Ja mihi se päättys?
No siihen kun tällä herralla sattus olemaa koko meijä seurustelun aikana toinen muija mun lisäks.
Eipä ois uskonu.
Eikä ois myöskää tän exän naapuri josta tuli mul hyvä kavei ni sekään uskonu.
Ja sanoski vielä ettei se tekis semmosta.
Sitte alkoki se pahin masennus.
Luokiteltiin keski vakavaks.
Aloin käymää nuoriso psykiatrisella osastolla ja ihme ku mua ei sinne sillo teljetty.
Kovasti porukat uhkas mua sinne välillä laittaa mutta eivät uskaltaneet.
Tietty syy siinä voi olla se et he oisivat saane hävetä silmät päästäs jos heijä lapses ois pumppaamolla...
Kesäloma meni siinä sitte ku kävin siellä osastolla jonka jälkee mulle haettiin yksityistä hoitoa eli psykoterapiaa..
Sitä oon nytte yli kaks vuotta käyny ja kolmas vuos jatketaan.
Nykyää masennus ei joo oo kyl kauhest helpottanu suuntaa eikä toiseen.
Ehkä se kuiteki luokitellaa enää vaa vaikeeks masennukseks.
Siitä miinustetaa se itsetuhosuus pois ni laskee vaikeeks...

Niiku tos jo kävi ilmi että lukioo lähin sitte pakertaa tääl nousiaissa.
Opo olis mua jonnekki perkele kymppiluokalle.

Nyt oon lukion nelosella ja ois kiva päästä tuolt koulust jo pois.
Kirjotukset o sujunu joteki.
Enkku ei oo menny viel läpi et uusimista ootellaan tos keväällä.
Ja perkele jossen pääs läpi ni mää en jaksa enää...

Toine vakava seurustelu suhde alka jonku aja pääst ekan loppumisesta.
Se taasen kesti reilu puoltosta vuotta mutta lopahtiki melkke samaa mallii ku ekakin.
Elikkä äijä löysi uuden.
Muita suhteita täs on ollu muutama mutte mittää sen kummempaa.
Ihastuksiin on tullu ja niide takii sitte rikottu ittesä koska tietää miks ei kelpaa toiselle.
Se on tää mun koko.
Miks joku kehtais kävellä isokokosen likkakaverin kanssa missään julkisella paikalla jossa joku vois tunnistaa ja nähä.
Sii voi tulla "pien" häpiä pojalle joka semmosta tekee.
Näi on omalla kohalla sattunu montaki kertaa.
Se vaa syöö itsetuntoo pois aika lailla.
Sitä mulla ei oo yhtää...

Nyt sitä o vaa pettäny itteesä monta kertaa vaik aina mielessää lupaa et ei enää.
Silti vaa kaikkee tapahtuu.
Annan tapahtuu.
Salaa toivoo et jos kuitenki.
Mut pessimistisenä se hakkaa takaraivossa siltiki et ei mistää tule mitää.
Ja näin on todettu jo monta kertaa.
Ja tuun totemaan tässä uusimmassaki jutussa.
Miks silti yrittää vaikka tietää lopputuloksen.
Eikö ihminen koskaan opi...

Meni ina alle kolme tuntii aja sitte tän turkuu.
Aattelin et kerkeen menee siivoo pajan mut enpäs kerkee.
Ja äitiki soittel et tuu heti kotti sitte ku pääsen täält iltalukiosta.
Elii kai mä vissi siivoon sitte huomenna..
Kai ne ois jotta tuliaisiiki tuonu :)
Ny pitäs tylsistyy täs koneel puolise tuntii enne ku tunti alkaa.
Toivottavast tol ruottin kurssil pääsee viel ilmottautuu.
En kerenny viimeviikol ku sekoilin päivien kans ja keskiviikkon mulla oliki sitte sitä kallon kutistajaa..
Hmm ois muute tän viiko keskiviikkonakin..

Nii ja tosi ihanat uutiset.
Sain tos viime viikolla TYKSistä taas lappusen.
7.1 pitäs mennä verikokkeille ja oisko se 19. päivä ollu sitte sinne jonneki sisätautien polille.
Mitäköhä siel polil.
Jos se ois se tiputus opereissöni ni se ois sitte osasto eikä poli o.O
Äitin piti muute soittakki siit mut en oo muistanu kysellä et soittiko.
Veikkan vähä ettei oo muistanu.
Elikkä vissi tammikussa saa taas viettä nelisen päivää sairaallassa.
Huoh.
Yksinäistä tulee :/
Toivottavast joku ois viihyttää mua sitte koneella.
Paitti et tippaletku käres ei kauhesti kirjotella.
Höhöö.
Käsi nimittä oli viimeks aaaaaikast turta ja turvoksis et ai ai ai...

Kyl sitä tekstii taas riittää.
Noku ei oo muutakaa tekemist ku ihmiste kiusaks kirjotella tämmösii romaanei.
Uskoisin kyl nii et ehkä 2 niistä kymmenestä jaksaa lukee koko paskan loppuun saakka.
Jos sitä vaik rupeis kertoo koko elämän kertaa täs samal ku o aikaa.

Joo elikkä tää neiti synty 2.2.89 siinä 23.35 aikoihin.
Eli loppu päivän puolella..
Ei sii mittä.
Elelin vaa ja mitä nyt oon näist varhais ajoist kuullu et olin 10k ikäne vaippa housu ku mulla pukkas ensmäset korvatulehukset et niit on nyt sit jo 19 vuotta riittäny.
Jeejee..
Siitte ku kasvetti vähä vanhemmaks ni sitte tuli uhmaikää vastaan mikä kuulemma kesti kaks vuotta.
Äitin oli turha kääntä selkääs mul ja isoveljelleni Tatulle ku oltii heti pahan teossa.
Millo mulla oli aivotärähys ja pää halki ku tatun kans vähä leikittii.
Eli siinä yks kerta tatu raahas polkumopon kallion päälle ja käsk mun istuu sihe.
Sitte se tuuppas mut mäkee alas ja sihe lampputolppaan dingggg.
Ja terveyskeskukseen -->

joo nyt tulee pikku breikki. meen serkun kans röökil

Enpäs muista millo viimeks oisin heränny viide jälkee.
Aino ja Rasmus heräili sihe aikoihi ni ei oike uni tullu sen jälkee.
Siin sit oltii hereil sihe seittämä aikaa enne ku Juha kävi heittä lapset hoitoo.
Sitte meikä meni jatkaa nukkumisii.
Heräsin sitte uudellee jonku aika sitte ku Juha lähti asioille.
Täs pari tunni pääst pitäs lähte ajaa takas turkuun päi istuu iltalukioo ja sen jälkee siivoomaa..
Ellei sitte kerkee siivoomaa enne ku on Turussa.
Riippuu mitä kello on.
Toivottavast sil yhelläkää ei ny kauhe kauha siellä mene et kerkeis näkee enne ku pitää lähtee :/

Pikkase meinas olla väsy.
Ei tullu oikee yöl nukuttuu ollenkaa.
Pyörisin vaa :/
Selekäki josta syyst kipiä.
Pöh.
Kattoopa sitte mikä tänki päivä suunnitelma on et hääretäk mut täältä kotia.
Vai köh mitä.
Veikkan et joo..