IRC-Galleria

Edorf - Hetki vaan aikaaMaanantai 11.12.2006 02:07

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaen kiroaa maailman julmuutta.
Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi"
Niin poika jo riistää henkensä
"...ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs ja kaikki minun tähteni.

Eile illalla tekstattii taas...Tiistai 21.11.2006 20:32

Minä : Minoon sinu mukanas aina minne meetkin. <3 <3 Mut se on eri asia tiedäkkö sinä missä minä kuljen sinun mukanas

Sipi : Ai jaa... No ei oo viime aikoina paljo näkyny ;D

Sipi : Älä pelkää. Kyl sä sinne saat jäähä.

Minä : Kiva ^^ Määpä meen ostamaan huomenna tapettia ja liisterii. Kih kih.


En nauranu onneks itte omille jutuilleni :D Jos joku tajus mikä täs oli idean ja mihi mä tota tapettii ja liisterii tarviin ni see ittiä vähä nauratti vaikkei se ees ollukkaa hyvä juttu. Mua naurattaa huonoimmakki jutut :D ja varsinki ne omat tyhmät jutut mis ei oo päätä eikä häntää :D

Sunrise AvenueMaanantai 20.11.2006 13:27

This is the end you know
Lady, the plans we had went all wrong
We ain't nothing but fight and shout and tears

We got to a point I can't stand
I've had it to the limit; I can't be your man
I ain't more than a minute away from walking

We can't cry the pain away
We can't find a need to stay
I slowly realized there's nothing on our side

kertosäe:
Out of my life, Out of my mind
Out of the tears that we can't deny
We need to swallow all our pride
And leave this mess behind
Out of my head, Out of my bed
Out of the dreams we had, they're bad
Tell them it's me who made you sad
Tell them the fairytale gone bad

Another night and I bleed
They all make mistakes and so did we
But we did something we can never turn back right

Find a new one to fool
Leave and don't look back. I won't follow
We have nothing left. It's the end of our time

We can't cry the pain away
We can't find a need to stay
There's no more rabbits in my hat to make things right

kertosäe


Minä: On muute tori ärsyttävää ku tulee suihkust pois ja sitte siinä o heti edes koko vartalo peili ni aina näkee sen kauheen totuuden sielt peilist

Kulta: Et sinä ole kauhea. Sinä olet kaunis

Minä: No enkä oo. Kauhee neekeri. Ja ongelmana o kuule kulta se ku minä en tiedä mitä kauneus on.

Kulta: Se kauneus o kaikkea mitä sieltä peilistä näkyy

Minä: Perkele nyt pistit pahan. Mitä mä enää toho voin väittä vastaa :D


Jotenki näi see meni ku ollin kreikasa ja laitettii viestiä. Suihkusta oli tosiaa nii kamala tulla ku oli peili siinä heti ku avas verhon ja näki ittes siinä melkee koko vartalo peilissä et HYYYI.
Sitte en ennää keksiny mittää millä mä oisin voinu morkata ittiäni et kyllä se kulta voitti taas kerra tämmöse :) <3

[Ei aihetta]Perjantai 03.11.2006 23:23

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen seuraavat 6 ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamilleni ihmisille tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Nimi: Suvi
Lävistyksiä: Korvissa 8 (6 tehy ite) ja Huulikoru (tehy itte)
Tatuointeja: ei oo.
Pituus: semmoset 155cm
Kengännumero: 35-36
Hiustenväri: näitte pitäs olla syvän punaset mut eipä ennää. koht sinertävä mustat
Sisarukset: iso ja pikkuveli.

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit?: X-Man 3 vaikken kyl itte iha ostanu :D
...Kappale, jonka kuuntelit?: Olavi Uusivirta - Tuu mun vaimoksein
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: hmm... sana vastaus ku eelline
...CD, jonka ostit?: en oo itte pal ostellu monnee vuotee..
...Henkilö, jolle soitit?: Mun Kulta <3
...Henkilö, joka soitti sinulle?: Kari
...TV-show, jonka katsoit?: ööö... Simpsonit
...Henkilö, jota ajattelit?: Mun Kulta <3

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Puolesta
Itsemurha: Puolesta
Ihmisten tappaminen: Vastaan
Teinitupakointi: Puolesa/Vastaan
Rattijuopumus: Vastaaan!
Homo- ja lesbosuhteet: Omatpaha o asiansa. Mut äiti ja isä lapsella pitäs olla..
Saippuasarjat: Riippuu sarjasta..

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: Kyllä ku yks tosi hyvä kaveri menehty
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: Liikaa
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: En oo
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: En oo sitäkää.
...Rauhallinen? En sitte ku saan hermoromahukse ja suututtaa pahemma kerra

MITÄ...
...Shampoota käytät?: Lorealia...
...Kenkiä käytät? No nee o tuommoset skeittari ja lenkkari sekotukset
...Pelkäät?: Sitä että mun rakkaalle tahaptuu jotai

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: Neljä
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: Kaks...
...Sydäntä olet särkenyt?: En mun tietääkseni kenenkää...
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: En kertaakaa
...Arpea on kehossasi?: Joka kesä päälle 100 hyttyse puremasta jäänyttä arpee plus monta muuta
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: Sitä että synnyin...

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? : AAHAHHA mikä kyssä tää oli. En koskaa
...Hauska? En
...Kiihkeä? *nauraa lattialla*
...Rakastettava? En.
...Huolehtiva? Joo aika liikaaki. Vai mitä? (yhet tietää)
...Suloinen? EEEN!

Erikoiskyvyt / -lahjat?: Ei oo
Kesä / talvi?: molemmat
Norja / Ruotsi?: en tiiä
Trampoliini vai uima-allas?: iso uima allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Mun isoveli
...Näki sinun itkevän?: Jonna
...Sai sinut itkemään?: Teemu
...Huusi sinulle?: Äiti
...Lähetti sinulle sähköpostia?: Ansku

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: ;)
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: Joo jos yli 400 ihmisen edessä on julkist ;D
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: joo
...Itkenyt elokuvan aikana?: oon
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: en :O
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: En

Paljonko kello on?: 21.09
Omenat vai banaanit?: kummatkin muy nyt tekee mieli enemmän bananii
Sininen vai punainen?: en tiiä.
Kevät vai syksy?: Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Meen lukee
Minkä aterian söit viimeksi?: Kanaa ja riisii
Lukio vai yliopisto?: ei kumpikaan
Oletko tylsistynyt?: nyt oon
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Mun äitini
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Mun hajuvettä

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En tiiä
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Haluun, mut en montaa
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: No et voi luottaa ja toinen ymmärtää eikä valehtele ja et on hauskaa ym.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ei oo
Mitä kieliä osaat?: No suomee :b Enkus oon surkee ja ruottis viel surkeempi.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: no kaikki mun koriste esineet varsinkín mun iso musta kissa ja mun pehmolelut
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Mun lärvistäni.
Ketä rakastat: Perhettäni ja kamujani <<3
Ketä kaipaat: Kamujani ja yht toist...

SINÄ
Lempinimet?: Jenduli, Jendu, mursu ...
Nimesi alkukirjaimet?:J.S.T.Y (siis koko nimen)
Kuinka vanhalta näytät?: No hyvä jos 10 vuotiaalta
Silmälasit / piilolinssit?: Ei oo mut kuuluis olla :/
Onko sinulla lemmikkejä?: Linda ja sit semmonen mikä ei oo mun mut kummiskin semmonene **apina** henl. itte tietää ketä tarkotan ai niin ja **marsu**
Mikä saa sinut noloksi?: .
Mikä saa sinut onnelliseksi?: No kamut ja pehe ja suku
Mikä huolestuttaa sinua?: en kerro...

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: Oon.
...Halunnut karata?: En kai...
...Kokeillut huumeita?: en .
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?: ...

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: en ylles juo
...Nelikirjaiminen sana: Sipi <3
...Karkki: Suklaa. (auttaa sydän suruihi. ehkä oon siks tämmöne)
...Sarjakuva / piirroselokuva: Niit o monia :)
...Aamiaismurot: enpä pal syö niitä
...Purukumi: Muumi purkat
...Väri: Sininen. Semmone ihana meren sinine ulkomailla <3
...Kynsilakan väri: Musta
...Viikonpäivä: Lauanta,Perjanta
...Inhokkipäiväsi: Maanantai,Perjantai
...Kukka: Ruusu
...Koru: No sormukset o ihania <3 ja sitte joku kaulaketju :)

Erikoiskyvyt / -lahjat?: Kai se tuo piirrustus taito o jotenki
Kesä / talvi?: KESÄ!
Norja / Ruotsi?: ei kumpika
Trampoliini vai uima-allas?: TOOOSI iso uima-allas :D

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Mun kissa
...Näki sinun itkevän?: Sipi
...Sai sinut itkemään?: Sipi
...Huusi sinulle?: Äiti/Iskä
...Lähetti sinulle sähköpostia?: Kari

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Olen monesti..
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: Joo tuossa myniksessä kävelin Ennin kanssa yö housuilla ku ei jaksettu vaihtaa toisii :D
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: joo
...Itkenyt elokuvan aikana?: Juu... (elämäni robottina jos oikee muistan nimen)
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: MITÄÄ?! en
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: Joo. Pojil se o vaa helpompaa

Paljonko kello on?: 21.15
Omenat vai banaanit?: Ennemmi omenat ilma kuorii ku banaani o pahaa
Sininen vai punainen?: Sinine
Kevät vai syksy?: Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Jaa'a
Minkä aterian söit viimeksi?: Omatekoset mäkkärä perunat..
Lukio vai yliopisto?: ei kumpikaa!
Oletko tylsistynyt?: liikaaki
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Samuli Edelmanni tuossa laulaa ja näppäten naputust
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Tupakan vaik ei se ookka mikkä tuoksu

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Juu
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Jokune kolme tai kaks :)
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Luotettavuus ja että sille voi puhua asioista ja se tukee ku o ittellä vaikiaa..

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ei oo
Mitä kieliä osaat?: Suomee. Enkkuu en paskaakaa, Ruottii sitä paremmi, Italiaa joteki.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Tietsikka ja Ystävie valokuvat. SÄNKY <3
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Koko olemus
Ketä rakastat: Mun Kultaa Sipiä. <3 Ja tietty kaverit o tärkeet ja perhe
Ketä kaipaat: Mun Kultaa <3

SINÄ
Lempinimet?: Niit o liikaa
Nimiesi alkukirjaimet?: S.S
Kuinka vanhalta näytät?: 15 vaik täytän kolme kk:d pääst 18
Silmälasit / piilolinssit?: Silmälasit on..
Onko sinulla lemmikkejä?: Manu meijä puol vuotias musta kisu. sitte kuus vuotias Tupsu kisu
Mikä saa sinut noloksi?: Minä itse
Mikä saa sinut onnelliseksi?: Se kun näkkee ommaa rakasta <3
Mikä huolestuttaa sinua?: Jos sipille sattuu jotai ja se ei piä lupauksias

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: Juu aina..
...Halunnut karata?: Oon karannu jo-
...Kokeillut huumeita?: En
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?: Never

Haaste mennee Rowde:lle ;D

www.demi.fi TestejäKeskiviikko 18.10.2006 01:07

Jäätkö murehtimaan menneitä?

Testitulos:

Harmi kyllä, jäät usein murehtimaan menneitä. Sinulla on paha tapa nähdä asiat aina huonoimmalta kantilta ja otat vastoinkäymiset usein henkilökohtaisesti. Erityisen vaikeaa sinun on sulattaa sitä, jos joku suuttuu sinulle – mietit silloin loputtomasti, miten olet aiheuttanut sen. Kannat usein huonoa omaatuntoa asioista, joihin et voi enää vaikuttaa tai jotka selvittäisit helpoimmin reilulla anteeksipyynnöllä. Nyt on relaamisen paikka! Yritä olla suhtautumatta hankaliin tilanteisiin niin vakavasti ja mieti sen sijaan, miten voit korjata vastaavan tilanteen tulevaisuudessa. Muista myös, että kaikki mokaavat joskus – ei se ole niin vakavaa, eikä itseään kannata syytellä turhan takia. Mieti aina, voitko löytää ikävistä asioista jonkin myönteisen puolen.

Oletko ujo?

Testitulos

Olet neiti Ujo. Inhoat huomion herättämistä, eikä uusiin ihmisiin tutustuminen ole sinulle helppoa. Välttelet tilanteita, joissa kaikki tuijottavat sinua ja pelkäät mokaamista yli kaiken. Joskus sinun käy kateeksi kavereitasi, jotka luovivat kaikkialla kuin kala vedessä. Älä masennu! Useimmat ihmiset ovat pohjimmiltaan ujoja – toiset vain osaavat peittää sen paremmin. Ujoudessa ei ole mitään noloa, ja päinvastoin saatat hiljaisena vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä, jolla on painavia mielipiteitä. Salaperäisyys on aina kiinnostavaa! Jos ujoutesi kiusaa sinua kovasti, yritä asettaa itsellesi pieniä tavoitteita, kuten mennä juttelemaan bileissä jonkun tuntemattoman kanssa. Kun onnistut, itsetuntosi kohoaa huimasti!

Oletko oikeasti rakastunut?

Testitulos

Olet Neiti Vaatelias, joka näkee seurustelun helposti valtapelinä. Vaadit kundiltasi paljon ja toisinaan odotuksesi ovat epärealistisia. Pelkäät pettämistä yli kaiken ja turvaudutkin joskus melkoiseen salapoliisitoimintaan varmistaaksesi, ettei poikaystisi katsele muualle. Toisaalta sitoudut seurusteluun täysillä ja olet superuskollinen, mikä on hieno asia. Älä kuitenkaan tukahduta kultaasi. Muista osoittaa, että luotat häneen – muuten toinen alkaa ehkä ihmetellä, onko itselläsi jotain salattavaa! Huolehdi myös siitä, ettei koko elämäsi pyöri rakkaasi ympärillä. Tapaa omia kavereitasi, käy harrastuksissa ja vietä aikaa yksin: silloin sinulla on enemmän puhuttavaakin kundisi kanssa!

jokkut asiat pittää paikkas. jokkut taas ei. arvailkaa vaa mikkä pittää ja mikkä ei...

toine paivaMaanantai 09.10.2006 20:05

nonni, toine paiva kreikassa. kolme minaa aikaa olla koneella. tylsaa..
puole tunni kone aika makso 4,5 euroo... et ei paha...
kaks minuuttii. no jos sita loggais ulos tasta gallusta...

hejj.

suvi rakastaa sua sipi <3

...Perjantai 06.10.2006 01:54

Tähti



Näen tähden läpi pilvi harson.
Se katsoo alas minuun ja minä sitä.

Se ei lähde pois, ei lennä pois.
Toivon että joku katsoisi minuaki samalla tavalla.
Ei lähtisi pois, ei lentäisi pois.

Ei jättäisi minua yksin
Olisi luonni aina..
Ei lähtisi toisen tähden mukana joskus pois.
Vaan valaisisi elämääni synkimpinäkin aikoina.

Ole kuin tuo tähti minulle

ohi onTorstai 05.10.2006 14:45

Ohi on ohi on ohi onnnn. SE hemmeti koe viikko ohi onn...

mut uusintaan ja uusintaan ja uusintaa...

meni kyllä nii perseelee...

100 faktaa musta...Keskiviikko 27.09.2006 17:49

1. Isäsi toinen nimi?
Ei oo.. Vaa koko nimi Veli-Matti

2. Puhelinnumerosi viimeinen numero?
7

3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään?
puuroo, pulla, näkkäri

4. Paistaako ulkona aurinko?
välil

5. Todistuksesi keskiarvo?
joku 6 :D

6. Luetko venäjää?
en mut ois varmaa kivaa :)

7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt?
Zero

8. Pidätkö nallekarkeista?
En sen jälke ku niit o liika syöny

9. Oletko Elijah Wood-fani?
Olin..

10. Milloin söit viimeksi pizzaa?
Tuossa melekee kuukaus sitte.

11. Minkä merkkinen tietokoneesi on?
Emachines kai

12. Oletko koskaan pelannut mölkkyä?
Kyl kyl

13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä?
Tottakai.

14. Tuuleeko ulkona juuri nyt?
ei pahemmi

15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa?
En

16. Katsoitko Big Brother -sarjaa?
no ennn...

17. Mikä maa on mielestäsi paras?
Kreikka kai. Egypsii tahtois käymä :)

18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin?
En

19. Kuinka monta siskoa sinulla on?
0

20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita?
Ryhä valas...

21. Milloin kävit viimeksi suihkussa?
Illal

22. Pidätkö tonnikalasta?
Kyl

23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän?
Angelina Joel jos se noi kirjotetta..

24. Onko teillä kotona sauna?
On

25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt?
Ömm.. joku +20 puoli ja toisi..

26. Oletko koskaan meinannut hukkua?
Joo.. mut eipä siitä tapaturmasta enempää...

27. Monelta heräsit tänään?
8:30

28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti?
2

29. Haluaisitko olla astronautti?
juu kait :p

30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
Tänää ruokatunnilla sarin jutuille..

31. Kuinka vanha mummosi on?
en omista. mummI o 70 ja mummust en muist..

32. Paljonko kello on?
14:31

33. Oletko rauhallinen ihminen?
Joo välil.

34. Tylsistytkö helposti?
Kyl

35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia?
Sitte ku löydän semmose

36. Mikä on lempikirjaimesi?
S<3

37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi?
ois tavote...

38. Montako serkkua sinulla on?
9

39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu?
jokune 200? puoliikaa en tunne :D

40. Olisitko valmis rakastumaan?
Maybe

41. Haluaisitko osata lentää?
Ehdottomasti <3

42. Pidätkö sitruunoista?
een

43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa?
Juu joskus ku oltii kersan tanhu porukan kans ruottisa vuon nakki...

44. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
ei voi muistaa..

45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa?
Eile..

46. Pidätkö puujalkavitseistä?
Emt

47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä
eeeen?

48. Omistatko skannerin?
juu

49. Onko sinulla kuvia netissä?
Ei näytä oleva...

50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi?
sekane

51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa?
o

52. Oletko pessimisti?
Hmm.. emt

53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi?
Jaa nyttekkö toivomisee annetaa erikois lupii?

54. Oletko koskaan karannut kotoa?
Joo

55. Omistatko MSN Messengerin?
en omista mut käytän..

56. Mikä on lempivärisi?
Semmone mere sinine ku ulkomail o <3

57. Millainen olisi unelma-ammattisi?
Kulta seppä...

58. Oletko hyvä koulussa?
En

59. Minkä värinen on talo jossa asut?
Ruskee tiilitalo

61. Osaatko tehdä tällaisen Ü?
Ü

62. Kasvatatko kaktuksia?
joo <3

63. Pidätkö keväästä?
No joo ku sillo tulee kesä lähemmäks

64. Minkä väriset verhot huoneessasi on?
tommoset iho väriset mis o jotta kukka juttui. blääh :S

65. Paljonko kello nyt?
17:38

66. Milloin viimeksi luistelit?
Viime vai eellis talven..

67. Mikä on lempieläimesi nimi?
Manu o mu mies <3

68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi?
Jeree varma

69. Haluaisitko käydä?
onk tarkotuksen pistä tyhmä kysymys sattumalt numeroo 69?

71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa?
yks kaks kol monta...

72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love?
Iiha kakka..

73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen?
En oo kuullu

74. Onko koneellasi PSP7?
Mikä se o?

75. Mikä on lempielokuvasi?
Niit o monii

76. Syötkö koskaan riisimuroja?
Joskus mut aika harvo

77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on?
Liikaa. iskä keksiny. Suvi Susanna Lyyli Lyyda Amanda Amadeus Sussura Suhanna Sulo Sunnuntai

78. Kuka on paras ystäväsi?
Jaa'a

79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala?
Ei.. semmose haraka varpai et hyhhyh

80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit?
Bulgariassa tanhy ryhmän kans. mut ei varma ollu sinäs mikää leiri...

81. Onko teillä ADSL?
On varmaa. riippu mikä se o?

82. Mikä on ärsyttävin mainos?
Karhu mainokset radios prkl

83. Mistä nikkisi tulee?
Siitä ku tuossa oli vähä paskat fiilikset kesälomaa enne ja muuteki...

84. Onko tähän galluppiin hauska vastata?
Joo kallist aikaa harjotella matika laskui huomisee kokeesee..

85. Katkaisetko ketjukirjeet?
Kyl. Turhii!

86. Oletko koskaan voittanu lotossa?
En oo koskaan lotonnu

87. Kuinka paljon voitit lotossa?
Paljo

88. Blendaatko?
hå?

89. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä?
En juo semmosii.

90. Kesä vai talvi, perustele?
Kesä, koska sillon ei oo kylmä ja o kesälomaa

91. Pelkäätkö pimeää?
En. Mut ku o yksi koto ni hirvittä mennä takapihal tupakal...

92. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta?
Olen varmaa äikäs..

93. Mikä on lempikirjasi?
Replica sarjat

94. Minkälainen hiirimatto teillä on?
Tommone keltane ja sii o joku ihe farkun pers tasku painettu kuva tuossa...

95. Kuinka monta on mielestäsi pari?
Kaksi

96. Oletko landepaukku?
Tottakai

97. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni?
Kaija Koo - Viimeinen Lento

98. Oletko vielä palelluttanut itseäsi?
Joo. Tuossa tuli jonku aika istuttu illal pihal ja turhaa viel...

99. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi?
en muist mut aika usei

100. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen?
Kyl