IRC-Galleria

Suvari

Suvari

on oman onnensa nojassa
- väri
- valmistusmaa
- koko ja korimalli
- varustelu
- ikä

Naisen väri on useimmiten jollain lailla sidoksissa maahan, jossa nainen on valmistettu. Etelän maissa valmistetut naiset ovat väriltään huomattavasti tummemman sävyisiä kuin pohjoismaissa valmistetut. Tänä päivänä Suomesta on saatavissa kaikenvärisiä naisia, sillä niitä on tuotu ulkomailta tai valmistettu lisenssillä Suomessa. Naista valittaessa kannattaa huomioida, että ulkomailta hankitun naisen käyntiääni on erilainen kuin kotimaisen, joten se vaatii hieman totuttelua.

Naisen koko kertoo, millainen kokonaiskulutus naisella on. Pienikorinen nainen on lähes aina kulutukseltaan taloudellisempi kuin tilavakorinen. Naista hankittaessa on syytä valita yksilö, jossa on vakiona riittävä varustelutaso, sillä lisävarusteet ovat kalliita. Mikäli kuitenkin on epähuomiossa tullut hankittua varustelultaan puutteellinen nainen, on lisävarusteita saatavana joka lähtöön: puskurien levityssarja, yleisilmeen kohotussarja, perän muotoilusarja jne.

Jos ollaan hankkimassa käytettyä naista, kannattaa lisäksi huomioida mm. edellinen omistaja / edelliset omistajat, ajotunnit ja yleinen kunto (onko kolhittu, likainen tai pidetty huonosti). Ihanneyksilö on nainen joka on siisti, vähän käytetty ja hyvin huollettu.

Nainen kannattaa aina koeajaa ennen lopullista valintaa. Koeajossa selviävät ajo-ominaisuudet sekä mahdolliset piilevät viat ja puutteet. Koeajolla kannattaa myös kokeilla erilaisia ajoasentoja ja niiden vaikutusta naisen käyttäytymiseen.

KÄYNNISTYS

Uusi nainen saattaa aluksi olla vaikea käynnistää, mutta ajotuntien karttuessa myös käynnistys helpottuu. Joissain tapauksissa pitkään käyttämättä ollut nainen ei välttämättä käynnisty lainkaan. Tällöin lienee helpointa hankkia uusi nainen.

Ennen käynnistystä nainen täytyy esilämmittää. Lämmitysaika on sitä pidempi, mitä kylmempi käynnistettävä nainen on. Ryypyn käyttö helpottaa hieman kylmäkäynnistystä. Joskus saattaa tulla eteen tilanne, että nainen käy jo valmiiksi kuumana tai ylikierroksilla. Tällöin nainen vaatii kovaa ja pitkää ajoa jäähtyäkseen normaalilämpöiseksi.

SISÄÄNAJO

Käyttämätön nainen täytyy aina ensin sisäänajaa. Sisäänajon aikana kannattaa olla erittäin varovainen, sillä sisäänajolla on ratkaiseva merkitys naisen tuleviin ajo-ominaisuuksiin. Käyttämättömän naisen ajo-ominaisuudet eivät aluksi vastaa käytetyn naisen ajo-ominaisuuksia, mutta ne paranevat itsestään, kun naisella ajetaan enemmän.

HUOLTO

Kun ominaisuuksiltaan ja ulkomuodoltaan mieleinen nainen on hankittu, on kuitenkin edelleen syytä pelata varman päälle ja käyttää naista huollossa säännöllisesti, ettei myöhemmässä vaiheessa tule yllätyksiä. Naisen omistamisesta aiheutuu melkoisesti kuluja, sillä tuorekin nainen on pakkeloitava ja maalattava lähes päivittäin, jotta naista kehtaa näyttää kavereille. Erilaisia kemikaaleja kuluu myös runsaasti.

Naisilla on eräs ominaisuus, joka rajoittaa hieman niiden käyttöä. Kaikilla naisilla nimittäin alkaa määrävälein perä vuotaa, tavallisesti n. kuukauden välein. Tällöin nainen on ajokiellossa tai ainakin ajo-ominaisuuksiltaan huonohko. Korjaustarvetta vuoto ei kuitenkaan aiheuta, vaan huolestuttavampaa on vuodon puuttuminen. Ellei vuotoa ilmene, on nainen vietävä välittömästi huoltoon, jotta vältyttäisiin pikkuvioilta tulevaisuudessa.

Näitä pikkuvikoja saattaa tosin käytetyllä naisella olla ennestäänkin. Pikkuvioilla on paha taipumus kasvaa oikeaksi riesaksi vuosien kuluessa,joten niitä tulisi välttää kaikin tavoin. Jos nainen jostain syystä lakkoilee, nakuttaa jatkuvasti, jättää tien päälle tai jos naisen pikkuviat kasvavat liiaksi, on aika vaihtaa nainen tuoreempaan.

MUUT NAISET

Ellei haluta hankkia omaa naista, on myös mahdollista käyttää yleisiä naisia tai vuokrata nainen käyttöön määräajaksi. Kavereiden naisia voi myös yrittää lainata. Jos omistaa oman naisen ja ajelee silti esim. työsuhdenaisella tai käyttää yleisiä tai vieraita naisia, kannattaa omaa naista säilyttää kotona.

Hehe!Keskiviikko 20.02.2008 01:03

TÄMÄN OHJELMAN AINOA TARKOITUS ON SAADA AIKAAN HYVÄT NAURUT. ÄLÄ OTA TÄTÄ VAKAVASTI! TÄMÄ OHJELMA ON TÄYSIN SATUNNAINEN, JOTEN SE EI LIITY MITENKÄÄN KEHENKÄÄN HENKILÖKOHTAISESTI!

Kirjoita viiden kaverisi nimet alle, ja mene sitten tänne: http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/
ja katso mitä kaveristasi sanotaan ja katso vielä lopuksi mitä itsestäsi sanotaan

Wi_wwi on angstaava lihakasa.
Sippuli on munaton pyromaani.
Tinsuli on ammattitaidoton eunukki.
Marizka on säälittävä basisti.
_Evvvk_ on lahjaton tepu.

Suvari_ on steriili hippi.
Näinhän se homma toimii :D

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 17:45

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän.

[Ei aihetta]Lauantai 27.10.2007 13:17

Puhelin voi paljastaa yllättäviä asioita. Vastaa rehellisesti: Millä nimellä esiinnyn puhelinluettelossasi?

[Ei aihetta]Torstai 31.05.2007 18:11

KLIKKAA SATUNNAISTA JA LAITA OLETUSKUVAN TEKSTI LAUSEEN PERÄÄN. NÄIN TAPAHTUI VAPPUNA:

Näin yöllä unta jossa äitini antoi neuvon:
- rovaniemel on hauskaa :D

Heräsin innokkaana vain yksi ajatus päässäni:
- Juhannus vamettaja

Päätin lähteä ostamaan illaksi juotavaa. Oven avattuani päälleni lensi räkä, jonka yläkerran
setä sylkäisi, sitten raivosin lujaa:
- Minä ja rakas mieheni <3

Ja setä vastasi lauhkeasti:
-Olen hirmuinen rölli

Hänen koiransa tuntui suuttuvan huudostani ja sen haukku kuulosti kuin se olisi kommentoinut:
-~tahdon susta kiinni pitää,sun kanssas haluun huipulle nousta ja koskee pohjaa~

Kävelin kadulle ja liukastuin samantien banaaninkuoreen. Suustani pääsi tahaton kiljahdus:
- Torstai aamupäivä =)

Ja vilkaisin taivaalle jossa ihastukseni tilaama lentokone lensi perässään kyltti:
-hyvätkahvijupinatpirisillä.com

Juoksin loppumatkan alkoon ja valitsin juomaksi kossua sillä periaatteella että:
-Oonks mä väittäny et soitanu huumeita autolla?

Kassalla minulta kysyttiin henkkareita. Niiden puuttumisen syyksi sanoin:
-askeleiden mukaan ei tanssi enää kukaan

johon myyjä vastasi:
-Oltiin isovanhempien kultahäitä viettämässä….

Ja suostui myymään minulle . Kiitin häntä sanoilla:
-Jöku häröpää.. :P

Kotimatkalla korkkasin ensimmäisen pullon ja humaltuneena kikattelin yksikseni:
-Mitään en ole ottanut!

Kunnes törmäsin isoäitiini joka luuli minun olevan vain iloinen kevään tulon takia. Hän sanoi:
-Someone gave me a knife as housewarming-gift.. Muahaha...

Tätä pohtiessani en huomannut lähestyvää bussia ja jäin sen alle. Viimeisinä sanoinani oli:
-lauantai aamuna heti vireesÂ… d:)

Hautakiveeni hakattiin sanat:
- Molosilmä

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.05.2007 13:09

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

[Ei aihetta]Perjantai 20.04.2007 02:17

Ja se antibioottikuuri sitte veny pitemmäks aikaa. Huomenna tyttö pääsee kotia, ja lääkitystä jatketaan kotona suun kautta. Elikkä Nealla oli pneumokokkibakteerin aiheuttama virtsatieinfektio, ja se bakteeri oli aiheuttanu verenmyrkytyksen.. Kurjaa kattoa, ku oma lapsi on siinä kunnossa, eikä voi itte tehä asialle mitään. Onni onnettomuudessa, et tuli "vaan" verenmyrkytys, ku se pneumokokki aiheuttaa myös aivokalvontulehusta. Eilen aamulla Nea söi ensimmäisen kerran viikkoon, paino ei kyllä ollu laskenu, ku tyttö oli siinä glukoositiputuksessa. Tänään käytiin sitten ultrassa kattomassa, ettei mitään rakennevaurioita ollu tullu. Kaikki oli kunnossa. Hurjaa nähä oman lapsen munuaiset.. Juulia eilen luuli, et Nean maha leikataan auki ja sieltä katotaan, ja tietysti Nea sitten pelkäs sitä ultraa. Kauhea huuto ja tappelu koko ajan. Kaks aikuista ihmistä piti olla pitämässä sitä tyttöä paikallaan, et saahaan kuvattua. Eli oli ainaki pirteänä..
Nyt on kuitenki kaikki hyvin ja tyttö terveenä!

Sairaalareissu..Maanantai 16.04.2007 10:17

Nealla oli sitte torstaista asti kuumetta, eilen sitten vein sen sairaalaan, kuumetta 40,6 ja tulehusarvot 132. Kolmen päivän suonensisäinen antibioottikuuri..:(

[Ei aihetta]Perjantai 16.03.2007 23:08

Huh huh, taas on yks päivä veetty kunnialla läpi.. Koulussa tuli vaa lusmuiltua, kahvitaukoki kesti 1,5tuntia, kiitos Pemanzin! Olis kyllä kieltämättä tehny mieli lähtä viihteelle, mut ku ei saanu lapsia mihkään, ni sit tuli koti-ilta.. No, mitäpä tuosta, kyllähän sitä kerkiää.. Ei tullu sänkyäkään tänään, vaikka siinä piti olla toimitusaika 5 arkipäivää.. No ens viikolla sitten, toivottavasti! Alkaa pikkuhiljaa kyrpiä tuo sohvalla nukkuminen, koko ajan selkä ihan pirun kipeä. Ja sitte, ku tytöt yöllä herää ja haluaa viereen nukkuun, meinaa tila loppua kesken. Taas viimeyönä heräsin siihen, ku niskaan sattu ihan sikana. Siinä sitte huomasin, et nukuin istaaltaan, ku Juulia oli vallannu sohvan. Viel muutama yö pitäs kestää.. Vois melkeen alkaa levittään sohvan, mutta oon tottunu, et sillon, ku levitän sohvan, mulla on joku aikuinen ihminen vieresä.. Yksin siinä tuntee ittensä aika pieneks.. Kaitpa siihenki tottuu aikanaan..

[Ei aihetta]Torstai 15.03.2007 15:44

Hui! Unohin ihan kokonaan eilen kirjottaa.. Kävin tosiaan ottamassa sen kielilävärin.. Sattu aivan perkeleesti! Tajuki siinä meinas lähteä vähä myöhemmin, mutta onneks oli sisko mukana, ku en uskaltanu ajaa autolla.. Sitte muutaman tunnin päästä alko kieli niin pahasti turpoon, etten voinu syyä normaalia ruokaa, piti tehä tomaattikeittoa.. Hyi!
Toissapäivänä olin sitte oikeen reippaana ja alkoin puhistaan vessan lavuaarin hajulukkoa, ku se rööri ei meinannu oikeen vetää. Otin sen hajulukon sitte pois ja tyhjensin sen. Sit kattelin, et "aijai, ku tää on likanen" ja alkoin viisaana huuhtelemaan sitä siinä vessan hanan alla. Vähän aikaa meni, ku aloin ihmettelemään, miks mun sukat kastuu... Olin taas niin blondina. Eikä kyllä valitettavasti ollu edes ensimmäinen kerta.. No, jospa sitä seuraavalla kerralla muistaa, ettei kannata huuhella hajulukkoa, jos se on irti putkista.. Toivossa on hyvä elää...