Sitä miettiessä aikaa saa kulumaan monia hetkiä ajoittain jopa tunteja. Onko todellinen ystävä sellainen joka kunnioittaa toista,auttaa tarvittaessa fyysisesti nousemaan maan rakosesta joskus henkisesti jatkamaan taisteluaan elämän kovuutta vastaan? Ymmärtää asioita ettei niistä aina tarvitse erikseen sanoa ja muistuttaa, etenkään sitä mikä on ystävyydessä ns. sallittua ja mikä ei. Mikä on toiselle tärkeää ja mistä tahtoo pitää kiinni kynsin ja hampain vaikka aina sekään ei onnistuisi täydellisesti.
Voiko todellinen ystävä pilata kaiken vain yhden hetken vuoksi tai jonkun toisen ihmisen takia? Kokemuksesta tiedän jopa itse tehneeni niin, enkä todellakaan ole ylpeä siitä, mutta virheitä sattuu on eri asia miten ne korjataan ja saako kaikkia virheitä korjattua edes ajan kanssa. Jotkut sanat ja teot jättävät väistämättä epätietoisuuden onko toinen tosissaan pyytäessään anteeksi tekojaan ja voiko toiseen enää luottaa missään asiassa. Kaikilla teoilla on seuraamuksensa, ystävyyden loppuminen, työpaikan vaihtuminen ja milloin mitäkin, niiden kanssa on vain pakko elää vaikka se SATTUU niin HELVETISTI!! Ainakin sitä jota on kohdeltu väärin tai joka on ystävänsä menettänyt.
Anteeksi antaminenkin vaatii aikansa, toiset tarvitsevat siihen minuutin toiset pidemmän hetken tai ajanjakson. Aina sitä yrittää nähdä asioita eri puolelta, mutta sekään ei aina etenkään riitä.
Etenkään jos asioista ei voida puhua, kasvotusten se on vaikeaa, puhelimitse siitä ei tule mitään ja kirjoittaminenkin tuntuu "tosi asioiden " pakenemiselta.
Kenen pitäisi ottaa ensimmäinen askel? Sen joka kokee tulleensa kohdelluksi väärin vai niiden jotka toimivat hetken mielijohteesta, halujensa toimesta tai satuttamisen mahdollisuudesta? Mistä sitä voi tietää oliko se hetken hurmaa vai onko se jtn muuta? Ainakaan asiat ei parane pitkittämällä eikä valehtelemalla, senkin olen elämäni aikana oppinut ja uskoisin myös toistenkin sen jo ymmärtävän.
Tiedän tekeväni väärin, kun kirjoitan tänne asiasta, en paljasta mitään yksityiskohtia sillä niin alas en katkeruudessani tahdo vajota, toivon vain ihmisten miettivän paljonko he tahtovat kärsimystä ja tuskaa toisille jakaa omilla ratkaisuillaan, teoillaan ja haluillaan.. Pallo on vierähtänyt eteenpäin, nähtäväksi jää ottaako kukaan sitä kiinni, edes pienen ystävyyden pelastamisen merkeissä.
Niin paljon minä teihin luotin, uskoin ja omalla tavallani rakastin, toista rakastin joskus TODELLA paljon ja toista rakastin ystävänä , ihmisenä jonka kanssa jaoin suruja ja murheita viime päiviin asti. Nyt ne on vain minun kannettava itsekseni sillä en osaa luvata mitään sen enempiä kuin vielä luottaakkaan muihin kuin itseeni.