IRC-Galleria

Tänään tuili neljä vuotta siitä kun isä kuoli. Neljä vuotta siitä kun kesken koulupäivän äiti kertoi puhelimessa itkien, että "Elina, se on isä. Isä on kuollut. Mä olen niin pahoillani..." Neljä vuotta siitä kun rakas ihminen poistui lopullisesti luoltani.

Joka vuosi on helpompi kuin edellinen ja samalla vaikeampi kuin edellinen. Hassua ja surullista. Sanotaan, että menee viisi vuotta ennen kuin suru ja muu helpottaa. Mutta mitä annan siinä samalla pois? Nytkin on vaikeaa muistaa isän ääntä tai tapoja. Siksi isästä paljon puhunkin, etten unohtaisi sitä kaikkea hyvää, enkä muistaisi vaan sitä pahaa. Tiedän ettei se aina muille ole mukavaa kun mulla on menossa muistelu hetki. Mutta sinä hetkenä kun muistan jonkun asian tuntuu että isä on lähempänä.

Tänään kun en ole voinut muuta kuin maata on ollut rankka päivä koska on kerinnyt käydä paljon asiota, muistoja ja tunteita läpi.

"Things you want to hold on and remember are those things you end up loosing, things you want to forget are those you remember." (Try-lyhytelokuvasta).