Hajottaa!
Vituttaa!
Ahdistaa!
Taas yks täydellisesti paska päivä takana. :/
*huoh*
Päivä kerrallaan, niinhän sitä sanotaan?
Jokainen päivä, minkä oon hengissä, (tarkoittaen myös henkisesti)
on saavutus tässä elämässä.
Jokainen päivä, ku meen nukkumaan, ilman masennusta,
on toivo paremmasta huomisesta.
Jokainen aamu, kun ajattelen "tänään tärppää",
on usko paremmasta huomisesta.
Alkaa vaan hiljalleen olla liekki melkein sammunut mun kynttilästä..
Usko ja toivo on lopussa, eikä edes oikein jaksais enään yrittää.
Ei jaksais aamulla herätä, toivottaa mukavaa päivää muille,
ja huomata taas olevan yksin.
Taas yks pitkä päivä yksin neljän seinän sisällä,
tekemättä mitään, saamatta mitään aikaseks..
Mut ehk näin pitikin käydä,
ehkä mun on tarkotus käydä pohjalla,
huomata ne elämän pienet ilot,
ja ne ystävät, jotka mua tässä tukee,
ne oikeat ystävät.
On vaan niin kovin vaikea nähdä niitä,
kaikki tuntuu olevan vaikeaa mulle nykyään,
ymmärrän usein kaiken väärin,
ja alan satuttaa niitä, jotka oikeesti yrittää auttaa mua.
Anteeks.
Btw, Jenna vois piristää mua,
ja pyytää mua vaikka kävelylle?