IRC-Galleria

TUNTURI_SOPULI

TUNTURI_SOPULI

Kasasin mukaani mun epäonnen sirpaleet, kokosin niistä oman parisuhdeviikatteen

koskettava ^^ sydämmestä pistiTiistai 27.09.2011 08:55

Äiti, menin kavereiden kanssa bileisiin ja muistin sen mitä sanoit - älä juo. Sinä pyysit sitä, sillä minun piti ajaa sen jälkeen. Siis join vain limun. Olin ylpeä itsestäni, koska noudatin neuvoasi... Päinvastoin kuin kaverini tein oikean valinnan. Neuvosi oli oikea! Kun bileet loppuivat, kaikki lähtivät autoillansa, vaikka eivät olleetkaan ajokunnossa. Minä kuitenkin olin varma, että olin selvinpäin. Äiti, en voinut kuvitella mikä minua odottaisi... Nyt makaan asfaltilla ja kuulen poliisin sanovan... Vereni on pitkin asfalttia ja yritän kaikin voimin olla itkemättä... Kuulen lääkäreiden sanovan, että en selviä...
Olen varma, että se toinen kaveri, joka ajoi, ei kuvitellut ajavansa niin kovaa. Loppujen lopuksi hän oli päättänyt juoda ja minun piti nyt kuolla. Miksi he tekevät noin äiti?!?! Vaikka tietävät, että tuhoavat elämiä. Kipu, jonka tunnen on kuin minua iskettäisiin tuhansilla veitsillä. Sano siskolleni, että ei pelästy ja isälleni, että on vahva. Jonkun olisi pitänyt kertoa tuolle kaverille, että ei saa juoda, jos aikoo ajaa. Ehkä jos hänen vanhempansa olisivat kertoneet sen hänelle kuten sinä minulle, olisin minä nyt elossa.
Hengitykseni käy yhä heikommaksi ja minua alkaa pelottaa äiti. Nämä ovat viimeiset hetkeni ja olen niin epätoivoinen! Haluaisin niin halata sinua ja kertoa sinulle kuinka paljon rakastan sinua... Rakastan sinua äiti... Hyvästi... Nämä sanat kirjoitti eräs toimittaja, joka oli läsnä onnettomuuspaikalla. Tyttö kuollessaan kuiskasi sanat ja toimittaja järkyttyneenä kirjoitti ne. Sama tomittaja aloitti kamppanjan alkoholin vaikutuksen alaisena ajamista vastaan. Jos luet tämän viestin, etkä julkaise sitä tai poistat sen, menetät tilaisuuden, vaikka et itse joisikaan, antaa toisten ymmärtää, että sinun elämäsi on vaarassa...
(Ole hyvä ja kopio tämä ja julkaise omalla seinällä!)

en ikinä enää aja kännissä ^^ oli niin koskettava ^^ en haluu aiheuttaa tommosia kellekkään muulle
Minä kuolin tänään..Sinä väsyit minuun, sain epäonnen numeron. Olen nyt mustassa jätesäkissä kaatopaikalla. Joku toinen pentu saa miltei uuden taluttimeni. Kaulapantani oli likainen ja pieni mutta sen poistit ennenkuin lähetit minut sateenkaaren päälle.
Olisinko vielä kotona, jos en olisi purrut kenkääsi? En tiennyt mikä se oli, nahka tuoksui niin hyvälle. Enhän tiennyt..Halusin leikkiä ja suutani kutisi. Unohdit ostaa koiraleluja.
Olisinko vielä kotona jos olisin sisäsiisti? Hankasit kuonoani vahinkoihin, häpesin, menin sekaisin enkä ymmärtänyt mitä olin tehnyt väärin?
Miksi et lukenut kirjoista tai ottanut apua koirakouluttajalta, hän olisi opettanut sinut opettamaan minua?
Olisinko kotona jos en olisi tuonut kirppuja taloon? Ilman kirppulääkettä en saanut niitä pois. Jätit minut pihaan moneksi päivää, sen takia sain niitä. Olisinko kotona jos en olisi haukkunut? Halusin vains sanoa, ”pelkään, olen yksin, olen täällä”! Halusin olla paras ystäväsi.
... ... Olisinko kotona jos olisin tehnyt sinut onnelliseksi? Löit minua, olisit vain opettanut tottelemaan?
Olisinko kotona jos olisit ottanut aikaa minusta huolehtimiseen ja kasvattamiseen? Et välittänyt minusta ensimmäisen viikon jälkeen mutta minä odotin koko ajan että rakastaisit minua! Kuolin tänään. Olin sinun pentusi, rakastin sinua sydämestäni ja koko kehollani!
Välitä eteenpäin, on jo aika lopettaa eläinrääkkäys! Laita sinäkin tämä seinällesi jos olet eläinrakas.

hahaLauantai 24.09.2011 16:54



repesin xDDDDDD
ei oo onneks mulla poikakaveria : DDDDD

hajosin :DPerjantai 23.09.2011 22:55

Nimesi alkukirjain

A = pahoinpitelin
B = puukotin
C = mulkkasin
D = vakoilin
E = oksensin
F = nain
G = runkkasin
H = hakkasin
I = tapoin
J = suutelin
K = matkin
L = nussin
M = söin
N = mulkoilin
O = esitin
P = raavin
R = kutitin
S = raiskasin
T = ammuin
U = puraisin
V = ruoskin
Y = tönin
Ä = Pahoinpitelin

Silmien värisi

SININEN = eilen
VIHREÄ = yöllä
RUSKEA = viime perjantaina
SEKASIKIÖ = äskön

syntymäpäiväsi

1 = pappia
2 = opettajaa
3 = äitiä
4 = isää
5 = mummoa
6 = koiraa
7 = joulupukkia
8 = teräsmiestä
9 = talonmiestä
10 = pappaa
11 = jammusetää
12 = veljeä
13 = kummisetää
14 = naapurin poikaa
15 = poliisia
16 = tarja halosta
17 = annaa
18 = ilotyttöä
19 = homoa
20 = leipuria
21 = siskoa
22 = parasta kaveria
23 = kamelia
24 = mikkoa
25 = kimi räikköstä
26 = kirjastovirkailijaa
27 = teemua
28 = pomoa
29 = seppo taalasmaata
30 = maria
31 = koppakuoriaista

syntymä kuukautesi

TAMMI = siivouskomerossa
HELMI = vessassa
MAALIS = pusikossa
HUHTI = traktorissa
TOUKO = makuuhuoneessa
KESÄ = puistossa
HEINÄ = ruokalassa
ELO = poliisiasemalla
SYYS = historian tunnilla
LOKA = sovituskopissa
MARRAS = puiston penkillä
JOULU = ravintolassa

etunimesi 3. kirjain

A = koska olin puutteessa
B = koska olin epätoivoinen
C= koska olin hävinnyt vedonlyönnin
D = koska oli tylsää
E = koska halusin olla järkevä
F = koska ruuvini olivat löysällä
G = koska minulla oli syyni
H = koska äiti pakotti
I = koska en olisi saanut muuten viikkorahaa
J = koska olen idiootti
K = koska minulla oli menkat
L = koska en voinut vastustaa
M = koska olin halunnut sitä aina
N = koska minun teki mieli
O = koska olin himoinnut sitä aina
P = koska en keksinyt muutakaan
R = koska ystäväni haisi pahalle
S = koska minua halutti
T = koska halusin tietää miltä se tuntuu
U = koska märehdin
V = koska minulla oli kiire
Y = koska olin masentunut

= Kutitin yöllä pomoa sovituskopissa koska olin himoinnut sitä aina xDDDDDD

:'(((((((((((((((((Torstai 22.09.2011 23:26

telkkarissa sanottiin ettei lyhkäsiä ja lyhytpunatukkaisia naisia saa ottaa O_O mikäs mä sit oon :(((

parisuhteiden ihanuutta :DTorstai 22.09.2011 20:59

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa
Nainen: Rakastatko minua ?
... ... ... ... ... Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen: lue teksti alhaalta ylöspäin
kun saa luokan, tai huonoimman arvosanan minkä voi saadan <3 on lohduttavaa että sen alemmaksi on mahdotonta päästä <3 rohkaisevaa! : )

nyt sattuuTorstai 22.09.2011 20:04



ja näin siinä kävi kun pikachua vetää hännästä xDDDD

[Ei aihetta]Torstai 22.09.2011 19:27

3l Tehoa <3 + juustopalloja ja pokemonia <3 oon kikseis ja taivaas <3

keksimonsteri <3Torstai 22.09.2011 18:21



ihana <3333333